Tylsää, tylsää

Tiedän, että tämä on jo toinen Ultra Bran inspiroima otsikko, mutta se kuvaa osuvaakin osuvammin viime päiviä.

Perjantaina ystävämme Ms. S oli ilmestynyt hostellille ja sain hieman avautua ärsyttävistä ihmisistä. TVstä tuli kaksi NBA-ottelua, joten päivälliseen asti riitti tekemistä. Mutta sitten Ms. S lähti ja ilta oli melko tylsä. Kävin katsastamassa, jälleen kerran, JB Hi-Fin allesmyynnin tarjonnan. Communityn ensimmäinen kausi lähti mukaani tuplasti alennettuun 16 dollarin hintaan. Siinä olikin sitten viihdettä melkein koko illaksi. Lisäksi aloitin lukemaan "A Spot of Bother" nimistä 500-sivuista teosta. Neljäsosan luettuani voin sanoa, että kirja on... öö, kiva.

Ennen pitkää tylsistyin hostellihuoneeseeni ja monien jo mennessä nukkumaan lähdin etsimään Hobartin yöelämää. Se vaikutti paljaalla silmällä melko vilkkaalta, mutta kaivettuani yöelämäsuurennuslasini esiin huomasin, että kaikissa baareissa oli oikeastaan ihan sama meininki. Live-musiikkia ja samoja ikivihreitä soitettiin melkein joka kuppilassa. Tyydyin pizzaslaissiin ja kokispullon, joiden kanssa palasin hostellin ruokalaan lueskelemaam kirjaa. Fiilis oli outo, mutta lopulta alkoi minuakin väsyttämään ja painuin pehkuihin.

Lauantaina olin aikeissa lähteä Mt. Wellingtonille, mutta nukuin huonosti ja päätin nauttia vihdoinkin aurinkoisesta säästä Salamancan markkinoilla. Kaikki kojut eivät olleetkaan samoja kuin viikkoa aikaisemmin, joten nähtävää oli jälleen. Mt. Wellingtonin näkeminen sai minut haluamaan sen huipulle entistä enemmän. Jatkoin vielä ulkoilua istumalla lähimmällä uimarannalla reilun tunnin. Olin varustautunut uimahouilla, mutta veden lämpötila oli vain 16 astetta, joten tyydyin kahlaamaan ja kastelemaan tukkani suolavedellä. Uudessa-Seelannissa vaikutus oli hiuksia pehmentävä, mutta tällä kertaa suolavesi käyttäytyi kuin muotoiluvaahto ja kuontaloni muistuttikin erään punatukkaisen talkshow-juontajan tukkaa hiusteni kuivuttua. Ulkoilusta uupuneena vietin loppupäivän hostellilla ja ilta oli jälleen tylsääkin tylsempi ja katsoin melkolailla DVDitä.

Tänään oli siis tarkoitus viimeinkin mennä Mt. Wellingtonille, mutta nukuin jälleen erittäin huonosti ja viimeaikoina öitäni elävöittäneiden unien jälkeen olin herättyäni klo 11:40 melko väsynyt. Söin aamiaista ja päätin kaikesta huolimatta, että lähden todellakin tutustumaan vuoreen. Pakkasin repun, laitoin aurinkorasvaa ja löysin bussipysäkin. Aikataulun mukaan edellinen bussi oli mennyt varttia aikaisemmin ja seuraava lähtisi puoltatoista tuntia myöhemmin. Mönkään meni taas. Palasin hostellille ja nautin NFLn pudotuspeliottelusta lempijoukkeeni Green Bayn ja Atlantan välillä. GB teki vastustajistaan helposti palttua alun takkuilun jälkeen.

Sitten onkin taas nautittu DVDistä ja valmisteltu autoilusoittolistoja. Huomenna sataa, joten ensimmäinen juttu taitaa olla jälleen NFLn pudotuspelit ja sen jälkeen tuttua peruskauraa. Yli kolme viikkoa olen viettänyt jo Hobartissa enkä ole käynyt edes ilmaisessa museossa parin korttelin päässä saatika siellä Mt. Wellingtonilla. Ehkä museovierailu onnistuu huomenna. Tiistaina aion mennä elokuviin ja keskiviikkona pesen pyykkiä. Eli perjantaita odotellessa...

Aikaa on siis kulunut ja edelleen sitä pitää tappaa. Ehkä elämäni saa uutta tarkoitusta, kun aloitan huomenna työnhaun Sydneystä helmi- ja maaliskuuksi. Yritän löytää jotain, jonka parissa päivät kuluisivat mukavasti ja joka mahdollistaisi myös ajanvieton äitini kanssa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, missä tarkkaan ottaen asumme tai juuri mikään muukaan, mutta yritän löytää töitä kantakaupungista, joten asuinpaikalla ei ole paljoa väliä.

Enpäs ollutkaan edes ajatellutkaan asiaa aikaisemmin. Tuntuu hyvältä. Ylipäätään tulevien juttujen ajattelu saa hyvälle mielelle eikä jälkeenpäin viisi viikkoa Tasmaniassa varmaankaan tunnu hirveän pitkältä ajalta. Mutta täytyy myöntää, että kahdeksan kuukautta Ausseissa saattoi olla liian iso kakkupala. Paremmalla budjetilla olisi lyhyemmässä ajassa saattanut nähdä saman tai enemmän. Toisaalta henkistä kasvua (tai kyllästymistä) ei olisi tapahtunut yhtä paljoa esim. kuudessa kuukaudessa. Tasmaniassa ihanneaika olisi voinut olla viikko, korkeintaan kaksi. Toisaalta mantereen puolella on varmasti paikkoja, joissa viipyisi kauemminkin esim. Perth tai ehkä Adelaide. Mene ja tiedä, sehän nähdään. Sen kyllä sanon (tai kirjoitan), että mitään en aio katua, mikä toisaalta vaatii matkabudjettia paisuttava mukavan duunin Sydneyssä. Sitä siis etsimään.

No, oli mukava taas lätistä. Kuullaan parin päivän päästä. Nyt katson Mullan allaa... Hei hei!

PS. Nataliesta päästiin eroon perjantaina ja belgialainen uutta vuottakin kanssamme viettänyt Nicolas, josta tykkäsin, lensi saarelta eilisiltana. Nyt jäljellä on vain minä ja Jonas, joka luulee, että olemme hyviäkin kavereita ("Do I have to break up with him?") Onneksi hän käy sentään töissä, ettei tarvitse koko päivää vältellä hänen ärsyttävää naamaansa.