Pitkästä ilosta

Istun hostellihuoneen sängyllä ja valmistaudun viimeiseen Australiassa vietettävään yöhön. Kuvissa on esitelty sunnuntaisen Atherton Tablelands -reissun tunnelmia. En nähnyt Cairnsin lounaispuolella juuri sitä, mitä luulin näkeväni, mutta sain mm. nähdä kauniita maisemia, uida sadeveden täyttämässä kraaterissa ja nähdä vilauksen uivista vesinokkaeläimistä. Siitä seuraavat kaksi vuorokautta ovat kuluneet melko hitaasti ja ajatukset ovat risteilleet menneistä Australian ajoista tuleviin matkakohteisiin ja aina Suomen kesäänkin asti. Huomenna viimeistelen Australian reissun lounastamalla Hungry Jack'sissa ja ostamalla itselleni purkillisen valkosuklaan makuista kaakaojauhetta Gloria Jean'sistä ennen matkaamista lentokentälle.

Olen innoissani tulevasta Uuden-Seelannin kierroksesta, vaikka minulle ei olekaan aivan selvää, kuinka paljon ehdin näkemään. Minulle on tärkeintä se, että pääsen autoilemaan kauniisiin maisemiin loistavan musiikin säestämänä ja unelmoimaan kahden meren äärelle tilavan vuokrapakun matkasängyllä. Riittävä ruoka ja muut virikkeet ovat vain bonusta. Sitten on vielä kahden viikon Polynesiassa löhöily. Sieltä haetaan täydellistä rauhaa ja kiirettömyyttä, jotta saan luettua loput lukematta jääneet kirjat (tänäänkin ostin kaksi lisää hintaan 5$/kpl) ja ehkä muutettua rusketusraitani järkevämmän näköisiksi. Ja tietysti syötyä hyvin. Facebookit ja sähköpostit toivottavasti unohtuvat pariksi viikoksi ja ehkä blogin päivityksetkin vaikenevat. Tavoitteena on kirjoittaa jonkinlaista päiväkirjaa, joka ilmestyy kuvien kera ilmoille viimeistään Suomesta käsin.

Ajatuksissa Australian reissusta ovat päällimmäisenä olleet mm. pari viikkoa tomaatinpoimijoiden hostellilla, Tasmanian luonto ja Hobart, viinitilan ihmiset sekä Brothermanin kanssa vietetty aika. Jotta homma ei menisi liian syvälliseksi, niin otetaan tähän väliin Kotkaa päälle tyyliin Australian topit ja flopit.

Huonoin päivä:
Ehdottomasti viimeinen perjantai töissä viinitilalla, kun jouduin töihin ravintolan keittiöön tiskaamaan. Tein lähes tauotta seisten yli yksitoista tuntia työtä, jota en osannut enkä todellakaan ollut valmis oppimaan. Kaksi päivää aikaisemmin olin saanut potkut ja viimeinen nöyryytykseni oli tämä skeidassa rypeminen. Ei. Jatkoon. (Kunniamaininta myös 40-asteiselle Bondi Beachille, joka sai minut tappamaan puhelimeni. Sen päivän vaikutukset kuitenkin nollattiin melko nopeasti.)

Paras yö:
Uudenvuoden aatto. Ilta aloitettiin korttipeleillä hostellin keittiössä ja samanhenkistä juhlakansaa kerääntyi pöytään lähinnä Saksasta, Ruotsista ja Ranskasta. Kahdet ilotulitukset lämpimässä kesäilmassa myöhemmin alkoi livemusiikin siivittämänä tanssi ja hassuttelu, joka jatkui oluiden virrassa valomerkkiin asti. Yö jatkui pizzaslaissin voimalla ja päättyi hiljalleen ihailllen vuoden 2011 ensimmäistä auringonnousua.

Paras uusi tuttavuus:
Tähänkin on täysin yksiselitteinen vastaus. Uudenvuoden vietossa täysin mukana ollut ruotsalainen ikätoverini Ms. S. Hänen kanssaan olen ollut Facebook-yhteydessä tasaisin väliajoin Tasmaniasta lähtemisen jälkeen. Hän jäi Tasmaniaan lähes koko syksyksi mm. poimimaan kirsikoita ja viinirypäleitä työkseen. Hän myös kirjoitti artikkelin tasmanialaisista viineistä ruotsalaiseen viinilehteen. Kotiin hänen piti lähteä eilen, mutta matka on viivästynyt pitkällisen sairastelun vuoksi. Jotain mätää on neitokaisen haimassa ja sairaalaöitäkin on ollut kuulemma useampi. Toivon tapaavani neiti S:n vielä joskus Ruotsissa, Suomessa tai ties missä.

Äitini kollega Maria oli myös ihastuttava ihminen ja olin onnekas, että hän ja hänen perheensä ottivat minut joulun alla avoimin sylin vastaan Rochfordin potkujen jälkeen. Jouluaatto ehkä oli vähän liian meluisa minun makuuni, mutta Dandenongsilla autoiltu päivä oli erittäin mukava.

Paras päivä:
Oikeastaan mikä tahansa turistireissu; Great Ocean Road, Philip Island, Blue Mountains, Jenolan Caves, The Pinnacles, Kuranda, Tablelands, Tiomanin kierto, krokotiiliristeily jne. Myös kaikki muut elukkavisiitit olivat aika huippuja. Parhaiten muisitissa on Perthin lähistöllä kengurun ruokinta ja vompatin kanssa poseeraus.

Parhaat näköalapaikat:
1. Mount Wellington, Hobart
2. Eureka Tower, Melbourne
3. Marina Bay Sands, Singapore

Top 5 eläimet:
1. Harmaa kenguru
2. Suolaveden krokotiili
3. Nokkasiili (Echidna)
4. Kiimainen uroskoala
5. Vompatti

Surkeimmat eläimet:
Kauhean kuuloiset Kakadut

Parhaat työkaverit:
3. Boaz. Boazin kanssa käytiin useampaan otteeseen elokuvissa ja hänen kämppiksensä oli maailman kanssa lähes täydellisessä harmoniassa. "Kaksi vahvaa soturia, jotka ovat vahvoja, taistelevat ja taistelevat. Mutta kukaan ei koskaan voita." Viimeiset viikot Boaz oli kuitenkin usein huonolla tuulella/väsynyt.
2. Richard. Richardin kanssa tein töitä kolme päivää lähes joka viikko ja tulimme hyvin juttuun. Huumorintajut osiivat yhteen ja opin häneltä paljon. Tutustuin ohimennen hänen vaimoonsa ja tyttäriin, mutta en ehtinyt toista heistä Sydneyssä tapaamaan. Puhelinnumero hukkui Tyyneenmereen.
1. Darcy ja Tim. Rochford Winesin nuoret pojat olivat hauskoja, sosiaalisia ja ahkeria. Fiksujakin vielä. Tim sai kaikki nauramaan matkimalla Saschaa ja Darcy toi hymyn huulille (paitsi sinä yhtenä perjantaina) ilosella asenteellaan.

Jaa-a. Eiköhän siinä ollut jo aikalailla listauksia. Loistava reissu on ollut. Paljon uutta ehdin nähdä ja muutamiin juttuihin ehdin tutustua entistä paremmin. Joku kesä täytyy vielä palata ja tehdä täysi kierros Adelaide-Uluru-Darwin-Broome-Perth ihan rauhassa. Toivottavasti silloin joku lähtee mukaani.

Lopuksi sanon vielä vastaavalle välivuodelle lähtijöille vinkiksi, että jos se vain on mahdollista, niin kannattaa ottaa kaveri mukaan. Jotkut kustannukset puolittuvat kaverin kanssa ja aikakin kuluu varmaan kaksi kertaa nopeammin. Kaverista pääsee varmasti joskus hetkeksi eroon, mutta yksin matkustaessa voi joutua lentämään Singaporeen, jotta saisi juttuseuraa. (Olenkohan mä jo kirjoittanut tämän saman jutun jo aikaisemmin?) Jos on lähdössä ihan vain vaihtoon tai jos on ihan yhtä rohkea (lue tyhmä/hullu) kuin allekirjoittanut, niin kannattaa todellakin lähteä yksin. Eikä kannata välttämättä odottaa 28-vuotiaaksi asti ennen maailman valloitusta. Hostellielämää ymmärtää ja jaksaa varmasti paremmin nuoremmilla vähemmän pullamössöityneillä aivoilla.

Kiitos Australia. Joku päivä palaan valloittamaan sen erämaan, josta puhuin. Siihen asti,
Cheers!

Katso, krokotiili loikkaa

Bobo.

Jaahas, kait sitä pitäis vähän tekstiäkin olla, muuten luulette minun menehtyneen tai jotain. Toisaalta teidän on hyvä totuttautua siihen mahdollisuuteen, että päivitysten määrä saattaa olla rajattu Australiasta poistuttuani. Bloggailu on vaikeaa, kun on ensiksi ihan aloillaan ja sitten koko ajan liikkeellä tai jatkuvasta menosta väsynyt. Olen jo poistunut Darwinista ja kaartanut Australian reissun loppusuoralle Cairnsiin, josta löytyvät myös lähtötelineet.

Darwinissa oli erittäin lämmintä, yli 30 astetta joka päivä, ja aikaa kulutettinkin runsaasti äidin kanssa hotellin uima-altaalla. Mukava oli synttäreistäkin nauttia vedessä polskiessa ja kirjaa lukiessa. Pari ensimmäistä päivää tosiaan laiskoteltiin ja käytiin ostoksilla. Ostin itselleni synttärilahjarahoilla ihka oikean didjeridoon, joka lähti saman tien postissa Suomeen ja saapuu sinne reilusti ennen minua.

Ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä oli varattu turistireissuille ja kävimme sekä Nitmilukin, että Litchdieldin luonnonpuistoissa. Ensiksi mainittu oli yli neljän tunnin ajomatkan päässä ja perillä risteilimme Katherine Gorgessa eli rotkossa olevassa joessa (kurussa?). Näkymät olivat uskomattomat.

Seuraavana päivänä poikkesimme Adelaide -joella katsomassa hyppiviä krokotiilejä ennen matkaamme Litchfieldiin. Krokot olivat rohkeita ja yksi suurimmista ilmestyi aivan tyhjästä pinnalle juuri minun ikkunani kohdalla. Litchfieldissä näimme isoja termiittikekoja (yhdessä oli sisällä noin 60-vuotias kuningatar), vesiputouksia ja lisää jylhiä veden muovaamia maisemia. Kävimme jopa turvallisesti uimassa ilman krokotiilien pelkoa.

Retkillämme näimme myös valtavia maantiejunia eli rekkoja, joissa oli tyypillisen kahden osan sijasta kolme tai neljä osaa. Painoa mokomalla voi olla 170 tonnia ja renkaita yhteensä 70!

Ikävin puoli Darwinissa oli kodittomien Aborginaalien määrä. Teoriassa olen heille hyvinkin empaattinen, mutta laiskasti kapuloita hakkaavat yön mustat miehet, jotka kerjäävät kadulla kädet ojossa ovat kieltämättä pelottavia. Heistä myös varoitellaan runsaasti, erityisesti naisturisteja.

Lentoni Cairnsiin lähti tänään aamulla 6:20 ja herätyskelloni pirisi jo puoli neljältä, koska lento oli kansainvälinen (sama lento, jolla itse tulin Singaporesta). Kaikki meni kuitenkin hyvin enkä ole joutunut edes päiväunille.

Raha-asiat näyttivät hetken pahalta, mutta Ulurun kokoinen monoliitti vierähti sydämeltäni, kun sain rohkean kokeilun kautta selville, että uuden luottokorttini PIN-koodi on sama kuin vanhankin. Tämä ei ollut itsestään selvää, sillä uusi kortti on eri tyyppiä ja numerokin on vaihtunut. Kävin vielä varaamassa itselleni erään turistireissun sunnutaiksi ja maksoin sen PIN-koodia käyttäen kortillani.

Tänään olen myös saanut ilmaisen didjeridoon soiton oppitunnin ja kävinhän taas elokuvissakin. Elämä hymyilee ja Cairnsissa on mukava keli; Vähän ehkä kosteampi kuin Darwinissa, mutta ei liian kuuma ja illalla voi ehkä käyttää huppariakin. Suunnitelmissa on kaksi tai kolme reissua viikon sisään ja sitten lennetäänkin jo autoilemaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Yritän saada ilmoille ainakin yhden päivityksen, jos ei kahta, ennen sitä.

Iloista pääsiäistä ja hauskaa Vapun odotusta!

Pelkonen inhoaa Las Vegasia

 
Suojelusbuddhani

Hindutemppeli

Uima-allas (maailman) katolla

Jonottamaan pääsee merelläkin

 
Kummitusmetro

Ni hao.

Singaporen arkeen on tutustuttu nyt melkein kokonaisen arkiviikon ajan. Maanantai ja tiistai oli pyhitetty itsenäiselle turismille. Näin keskustan monelta metroasemalta käsin eri suunnista ja kiertelin lukuisia ostoskeskuksia. Postikortit tuli ostettua, mutta ovat kirjoittamatta ja lähettämättä. Postimerkkejäkään ei vielä ole. Mieluisimpana kaupunginosana jäi mieleen Chinatown, jossa ei nyt ollut ihan mikään täydellinen meininki, mutta turistiystävällinen paikka se oli kuitenkin. Little India oli toisaalta oma elämyksensä ja näinhän siellä jättimäisen läjän currya erään satunnaisen kiinteistön lattialla. Kiinalaisten Buddhalainen hoilausseremonia vei voiton intialaisten Hindulaisista grillibileistä. Löysin myös suojelusbuddhani temppelistä ja olisin voinut sponsoroida häntä 180 dollarin (n. 95 euroa) hintaan. Ehkä osaan olla ihan hyvä ihminen ilman tuotakin sijoitusta. Ehkä.

Singaporen ulkopuolella eletään jännittäviä hetkiä. Vanhempien sukupolvien kuumat heinäkuut ovat johtaneet syntymäpäivien sumaan huhtikuussa ja serkkuni NyyJuud viettikin synttäreitään eilen. Viikon päästä onkin ainakin kahdet synttärit lisää allekirjoittaneen viettäessä merkkipäiväänsä heti serkkupoika OOOooo-JOOOooo:n juhlallisuuksien jälkeisenä päivänä (itseasiassa synttärit ovat virallisesti 6,5 tuntia samaan aikaan). Toinen huhtikuun puolenvälin hienoimmista jutuista on NBAn pudotuspelien alkaminen. Itse tulen luultavasti olemaan kaukana koripalloa toitottavista töllöttömistä aina toukokuun loppuun asti, joten penkkiurheilullinen kultakausi jää tältä vuodelta lyhyeksi. Onneksi saimme katsottua viimeisiä runkosarjan otteluita ilmaiseksi Internetissä.

Stressiä on tarjoillut rahatilanteeni. Australialainen pankkitilini umpeutuu tämän kuun lopussa ja olen viimeisen matkakuukauden mahdollisten käteisvarantojen ja joulukuussa uusiutuneen Credit/Debit-korttini varassa. Ainoa ongelma tässä on se, että minulla ei vieläkään ole kortille PIN-koodia, koska ensimmäinen sellainen lähetettiin aivan väärään paikkaan. Lyhyestä virsi kaunis, jos olisin hoitanut yhden monesta asiasta kuukautta aikaisemmin ei stressiä olisi. Nyt pitää vain uskoa, että PIN-koodi on tiedossani (ja kortti toiminnassa; laksut olivat myös maksamatta!) ennen kuin käteinen loppuu. Sormet ristiin!

Mutta takaisin Singaporeen. Keskiviikkona kävimme Walterin kanssa Marina Bay Sands -viihdekeskuksessa, joka on kuuluisa kolmesta pilvenpiirtäjästä muodostuvasta hotellistaan ja saa suurimmat tulonsa valtavasta kasinostaan. Kasinolla emme käyneet, mutta pilvenpiirtäjien yhteiselle katolle päädyimme uimaan katolla olevaan uima-altaaseen. Ilmaistahan ei hupi tyypillisesti olisi, mutta lainasimme alakerran Samulilta käytettyä hotellin avainkorttia ja tämä oli riittävä pääsymaksu katolle. Maisemat olivat melkoisia ja otimme valokuvia laajalle levittyvästä Singaporesta. Sitten lähdimme sadetta pakoon sisälle.

Olimme aikeissa mennä yliopistolle vaihtarien läksiäistapahtumaan, mutta meillä ei ollut sateenvarjoa ja sade oli aikamoinen. Luistinradan vieressä lounastamisen jälkeen päädyimme taksijonoon ja siitä härskillä taksilla yliopistolle. Hieman ilmaista ruokaa ja palasimme Commonwealthiin valmistautumaan illan biletykseen.

Sillalla oli melkoiset bileet, mutta ei enää niin paljoa väkeä kuin viikkoa aikaisemmin. Vietin jonkin verran aikaa klubilla tanssilattialla (mistä kertoivat seuraavana yönä kramppaavat pohkeet), mutta sisuskaluissa resonoinut diskojytä (70-luvun termi) ja kalliit juomat eivät miellyttäneet, joten lähdin metsästämään halvempia virvoikkeita sillan kupeesta "sevenilevenistä" (7/11). En nähnyt sillalla ketään oikeasti tuttuja, mutta päädyin jostain syystä puhumaan singaporelaisen Raudhah -nimisen tytön (lue: nuoren naisen) kanssa. Hänelle oli Mika -niminen kaveri opettanut suomea (joskin melko lailla väärin) ja juttu luisti mukavasti. Puhuimme lähinnä Suomesta ja Australiasta (eli lähinnä allekirjoittanut puhui). Kävimme vielä McDonald'sissa, mutta Walter ehti ottaa jo taksin takaisin kotiin huomaamattani ja sain tyytyä matkustamaan taksilla yksin.

Kämpillä Walter antoi minulle peppupiiskaa, kun en ollut vastaillut puhelimeen.

Torstaina heräsimme intialaisten asennusmiesten mekkalointiin "olohuoneessa". Erittäin hitaan käynnistyksen jälkeen kävimme katselemassa rintoja Singaporen taidemuseossa ja teimme ekskursion Singaporen yösafarille. Näimme monia "yöeläimiä" kuten leijonia ja tapiireja erittäin läheltä ja homma oli kyllä hintansa väärti. Kummituseläin ei ikävä kyllä näyttäytynyt. Yösafarilla ei saanut kuitenkaan hirveän hyviä valokuvia, koska salamavalot olivat tiukasti kiellettyjä (mikä ei kylläkään estänyt monia turisteja tunkemasta välähtäviä kameroitaan kahden sentin päähän hedelmiä syövistä lepakoista). Minua se ei toisaalta haitannut, mutta te ette nyt näe yhtään eläintä. Ellette te satu katsomaan Avaraa luontoa blogia lukiessanne, eikä teillä ole lemmikkejä. Rahaa myös meni kotimatkaan, koska emme ehtineet kotiin ennen metroliikenteen loppumista keskiyöllä. Samalla myös taksi maksoi 50% ekstraa. Hieno systeemi.

Että semmosta. Walter lähti tänään punttisalille miehistymään ja minä jäin kämpille päivittämään blogiani. Illalla menemme Suomen suurlähetystöön nauttimaan ilmaista ruokaa ja juomaa. Soppa-Sakari on iloinen.

Kuullaan taas ehkä vielä Singaporesta tai vasta Darwinista, jonne lennän sunnuntain ja maanantain välisenä yönä odottamaan äitiä, synttäreitä ja pääsiäistä.

Adios!

Viimeinen krokosaurus

"Chomp!" sanoi krokotiili, kun pekonia söi.

Eilisaamu meni juuri niinkuin piti ja saavuin Perthin lentokentälle hyvissä ajoin. Kentällä luin kirjaa ja söin hiukan eväitä.

Lento meni oikein mukavasti ja pitkään alkumatkasta sain ihailla Länsi-Australian luontoa. Ensiksi lensimme peltojen yllä, mutta ne loppuivat kuin seinään ja siitä alkoi punertava outback. Lähes pilvettömän Outbackin yllä lensimme melko pitkään, kunnes saavutimme valtavan pilvirintaman. Siitä eteenpäin pilvipeite ei juurikaan rakoillut ennen pohjoiselle rannikolle pääsyä. Matkan aikana katsoin par jaksoa The Wire:ia ja luin myös lehtiä ja kirjaa. Ruokaa ei tarjottu kuin maksua vastaan, joten tyydyin müslipatukoihin.

Darwiniin saavuttaessa oli lämmin alkuilta. Sain laukkuni nopeasti ja löysin halvan bussikuljetuksen keskustaan. Yöpymispaikkaa en tiennyt, mutta guugletin matkalla, että hostellit olivat melko lähekkäin. Jäin pois paikallisen nuorisohostellin, YHAn, kohdalla, ja kävelin kadun yli ilmastoinnilla, uima-altaalla ja ilmaisilla pesukoneilla varusteltuun hostelliin.

Huonetoverina minulla oli reipas maailmanmatkaaja, (itseäni hiukan vanhempi) tsekkiläistyttö Kim. Hän antoi minulle tärkeimmät koordinaatit ja kävin Maccasissa eli Mäkkärissä syömässä. Sitten käväisin hostellilla järjestelemässä tavaroita ja lähdin elokuviin. Kävin katsomassa "Never Let Me Go" -nimisen elokuvan, joka yllätti minut positiivisesti.

Nukuin hostellilla oikein makeasti ja söin ilmaiseksi aamiaiseksi pari paahtoleipää ja hieman "koonfleiksejä" sekä yhden weetabixin. Lepäilin vielä huoneessa ennen kuin kirjauduin ulos hostellista. Jätin matkalaukut säilöön ja lähdimme Kimin kanssa katsomaan krokotiilejä Darwinin keskustan matelijapuistoon, Crocosaurus Coveen.

Kävimme katsomassa jokaikistä elukkaa ja kuuntelemassa jokaista "näytöstä". Ensimmäiseksi saimme käsitellä kahta liskoa ja yhtä käärmettä. Minä en lemmikkipythonia kannatellut, mutta ainakin voin sanoa hinkanneeni pythonia. Se tuntui ihan hyvältä.

Näimme myös kuinka krokotiilejä syötettiin ja kalojakin kanssa. Krokotiilit olivat eri ikäisiä; nuorimpia yksi- ja kaksivuotiaita oli paljon, vanhimpien ollessa 80-vuotiaita. Vanhin krokotiili oli nimeltään Burt ja hänet on voinut nähdä Crocodile Dundee -elokuvassa.

Kävin vielä keskustassa lounastamassa ja palasin katsomaan toisen krokotiilinsyöttönäytöksen ennen lähtöäni hostellin kautta lentokentälle. Järjestin samalla itselleni huoneen tänne paluutani varten puolentoista viikon päähän sunnuntain ja maanantain väliselle yölle.

Nyt olen lentokentällä ja reilu neljän tunnin lennon jälkeen tulee Walter minua lentokentälle vastaan.

Smell you later alligator!

Ei mitään uutta länsirannikolta

Terves!

Lauantaina tosin tein turistireissun, jonka huipentuma oli kävelyretki The Pinnaclesin luona. Mutta muuten ei mitään uutta ole tapahtunut.

Heräsin ajoissa aamulla ja kävellessäni bussin lähtöpaikalle oli ulkona melkeinpä kylmä, alle 20 astetta. Samaan bussiin kanssani päätyi 14 muuta ihmistä, joista kaikki paitsi kaksi olivat japanilaisia.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Haversham Wildlife Park, jossa ehdimme ensimmäisenä turistiryhmänä ennen puiston ovien aukeamista silitellä koalia, ruokkia kenguruita ja poseerata vompatin kanssa. Koalat olivat unessa kuten tavallista, mutta kenguruita en ollut ruokkinut viiteen vuoteen sitten ensimmäisen Australian reissun. Kävelin hiukan kauemmas muista ihmisistä ja tarjosin ruokaa erittäin kesyille ja hellyttäville yksilöille.

Vompatti oli uusi tuttavuus. Tosin sillä tai sitä pitelevällä naikkosella ei näyttänyt olevan kauhean mukavaa. Ensimmäisenä poseeraajana en ollut kiinnitänyt huomiota vompattineidin, hmm, kriittisiin paikkoihin. Neidillä meni japanilaisten kanssa kuitenkin niin hyvin, että pari papanaakin pääsi putkahtamaan eläimenhoitajan kenkien viereen. Itse en mokomaan pystyisi...

Palasimme bussiin ja matka seuraavaan pysähdyyspaikkaamme kesti yli kaksi tuntia. Matkan varrella oli monenmoista luontoa, pääosin melko kuivaa, vaikkei nyt ihan erämaata kuitenkaan. Mietin kuinka tylsää yksin Darwiniin ajaminen oisi voinut olla, mutta kuinka samalla haluan joskus palata Länsi- ja Pohjois-Australiaan tutustumaan niin rannikkoon, Kimberleyhin kuin tietysti Uluruun.

Saavuimme matkamme pohjoisimmalle pysähdyspaikalle Cervantesin kalastajakylään. Siellä tutustuimme hummerinpyydystykseen ja söimme lounasta. Hummerinpuolikas maksoi 15 dollaria. Tyydyin jo maksettuun ruokaan.

Matka jatkui takaisin etelään ja uutta rantatietä pitkin saavuimme The Pinnaclesille. Nämä kivimöhkäleet ovat aikojen saatossa muodostuneet vaihtelevan ympäristön johdosta. Ensiksi ne ovat olleet puita kuivalla maalla. Sen jälkeen ne ovat hautautuneet hiekkaan, joka on muuttunut merenpohjaksi. Osa hiekasta on kovettunut puiden ympärille. Sitten vesi on laskenut ja aikojen saatossa hienompi hiekka on tuulen mukana kulkeutunut pois kivettyneiden kivipaasien päältä. Matkaa rannikolle ei tosiaan ollut paljoa ja meri näkyykin korkeimmilta paikoilta, joten selitys vaikuttaa järkeenkäyvältä.

Hiekka-aavikolla oli kuuma ja kärpäsiä oli aika paljon. Kiersin ensimmäisenä ryhmästämme reilu kilometrin mittaisen lenkin ja yritin ottaa mahdollsimman paljon erilaisia kuvia, joissa olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. En kuitenkaan nähnyt kirkkaassa auringonvalossa, miltä kuvat näyttivät. Kokemus oli hieno, mutta kärpästen ärsyttävyys oli n. puolessa tunnissakin jo liikaa. Pidemmälle reissulle olisi varmasti tarvinnut sellaisen kärpäsverkollisen päähineen.

Matkallamme oli vielä yksi etappi ja päädyimme isoille hiekkadyyneille ajamaan nelivetorallia ja "surffaamaan". Samaa hommaa kuin puoli vuotta aikaisemmin Queenslandin hiekkasaarella, mutta tällä kertaa hienostuneemmalla istuttavalla laudalla. Hiekka oli valkoista, mutta ei niin hienoa. Lisäksi dyyneillä oli paljon "urpoja" (sori, Urpo), jotka pööllyttivät hiekkaa ja käyttäytyivät muutenkin ärsyttävästi.

Ennen Perthiin paluuta pysähdyimme täyttämässä renkaat ja vatsamme, ja paluumatkalla kuuntelin musiikkia auringon laskiessa. Hostellille päästyäni en pysynyt kauaa hereillä ja nukuin pitkään.

Eilen en tehnyt mitään erikoista. Ostin Dymocksista matemaattisia "pähkinöitä" sisältävän kirjan ja kulutin niillä paljon aikaa. Tänään pähkäilyn ja muun lukemisen lisäksi kävin Länsi-Australian museossa.

Siellä oli loistava nisäkäsnäyttely, jossa oli esillä monia täytettyjä eläimiä ja luurankoja. Vanhimmat olivat yli sata vuotta vanhoja. Täytetty biisoni säväytti erityisesti. Muissa näyttelyissä käytiin läpi Aboriginaalien ja ensimmäisten eurooppalaisten välistä historiaa sekä koko maapallon maanteteellistä kehityskertomusta. Tämän näyttelyn kuljin tietysti nykyhetkestä aikojen alkuun. Hienoimpia olivat sukuunpuuttoon kuolleiden nisäkkäiden ja dinosaurusten luut sekä mallit. Perhosnäyttelyn sivuutin melko nopeasti.

Museossa käynnin jälkeen kirjoitin ja postitin muutaman postikortin sekä tutustuin taas kirjakauppojen tarjontaan. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen myös pakannut tavarani mahdollisimman hyvin huomista lähtöäni varten.

Huomenna siis otan aamiaisen jälkeen taksin lentokentälle, josta lennän n. vuorokaudeksi Darwiniin ennen lentoani Singaporeen, jonne saavun paikallista aikaa keskiviikkoiltana n. kymmeneltä. Sitä, koska blogini päivittyy seuraavan kerran, en tiedä. Jos en pääse wi-fin päähän niin Singaporen tarinat ilmestynevät ilman taidetta, niinkuin Baltimore Sunin toimituksessa valokuviin viitataan.

Näkemiin Western Australia!

PS. Potentiaali on ehkä hauskin muoto, johon verbejä voi suomeksi taivuttaa. Käyttänen sitä ahkerasti jatkossakin...

Aprilli pilalla

Hupaisaa Aprillipäivää!

Tässä blogissa ei keskitytä turhaan pilailuun vaan jymyuutisiin. Pari päivää sitten kerroin eri paikoissa vietettävistä öistä. Nyt ovat laskut menneet aivan uusiksi. Mitä ihmettä onkaan tekeillä?

Keskiviikkoisen puistoseikkailun jälkeen palasin hostellille ja kiipesin yläkertaan lataamaan DVD-soitintani. Istuessani alas kuulin yllättäen jonkun puhuttelevan minua henkilökohtaisesti. Ääni kuului tutulle naamalle, sillä Rochfordista tuttu saksalaistyttö Eva oli poikaystävänsä Jacobin kanssa saapunut Perthiin samaisena aamuna. Vaihdoimme kuulumisia ja Jacob kertoi tehneensä Rochfordilla paljonkin samoja hommia kuin allekirjoittanut. He olivat vierailleet jo Alice Springsissä sekä Sydneyssä ja olivat lähdössä autoilemaan ylös alas länsirannikkoa. Vähän samaan tyyliin kuin itsekin olin kaavaillut. Suosittelin heille King's Parkia ennen Perthistä lähtöä.

Eilisessä ohjelmassani oli hostellilla huoneenvaihto sekä läheisissä ilmaisissa museoissa käynti. Huoneenvaihdon jälkeen lähdin liikkeelle. Taidegalleriassa kävin ennen lounasta, mutta museoon en vielä tutustunut. Tein nimittäin länsirannikon matkan budjetointia. Etsiskelin Internetistä viimeisimpiä bensan hintoja ja laskin, että kokonaisuudessaan kahden viikon autoilu tulisi maksamaan 2200 dollaria. Summa tuntui järjettömältä kahden viikon matkaan (ennen ruokakustannuksia). Aloin kehittelemään muita ideoita.

Ensimmäiseksi mieleeni juolahti Singapore. Ystäväni Walter on siellä vaihto-oppilaana ja Länsi-Australiasta sinne lentäminen on Flight Centre -liikkeiden ikkunoiden mukaan halvempaa kuin esim. Sydneystä. Sitäpaitsi koko länsirannikon autoiluidea oli kristallisoitunut kahden hengen matkana, joka oli muuttunut kaksi kertaa kalliimmaksi sooloiluksi. Pistin Valtterille tiedustelua mahdollisesta kyläilystä (hän oli ehdottanut sitä jo ennen matkaansa joulukuussa ja vastasin lähteväni, jos rahat riittävät) ja tarkastelin lentolippujen hintoja Singaporeen ja Darwiniin halvimpien jäädessä alle tuhanteen dollariin.

Sitten odottelin.

Laitoin Äitillekin viestiä, että olin keksinyt muutoksia suunnitelmiin. Kun Valtterista ei vielä kuulunut, ryhdyin harkitsemaan muita matkailuvaihtoehtoja. Varteenotettavimmaksi varasuunnitelmaksi päätyi matka Uluruun, vaikka herättelinkin myös toivoa paluusta Sydneyyn pariksi viikoksi.

Illalla istuin taas hostellin yläkerrassa lataamassa kännykkää, ja Jacobin ja Evan kanssa katsomassa TV:tä. Silloin Valtterilta tuli vastaus ja hän antoi kaksi aikaväliä Singaporen visiitilleni. Houkuttelevimmalta kuulosti 7.-17.4. ja ilmoitin hankkivani lentoliput heti seuraavana päivänä.

Jacob ja Eva lähtivät tänään autoilemaan, joten hyvästelin heidät ennen kuin lähdin nukkumaan.

Tänä aamuna tepastelinkin sitten Apple Storen Internet-tarkkailun kautta Flight Centreen ja varasin itselleni liput. Poistumiseni Perthistä aikaistui samalla kahdella päivällä ja lähden jo ensi tiistaina Darwiniin, josta lennän keskiviikkoiltana Singaporeen. Siellä kimppakämpän lattialla on varattu patja minun nimelläni. Valtterin kanssa käydäänkin heti Malesiassa viikonlopun rantalomalla ja 17. päivä lennän takaisin Darwiniin neljäksi päiväksi odottelemaan äitiä. Liput maksoivat alle tonnin ja budjetistani vapautui toinen mokoma turismiin, syömiseen ja Darwinin jälkeiseen kotimatkaan.

Innoissani siirsin katseeni välittömään tulevaisuuteen, saapastelin hostellin lähellä olevaan turistireissuja kauppaavaan liikkeeseen, ja varasin sieltä itselleni huomiselle päiväreissun Pinnacles -nimisiä aavikonmullistumia katsomaan. Sitten vein paperityöt hostellille ja nappasin reppuni.

Tämän päivän ohjelmassa oli Perthin eläintarha, johon suuntasin erittäin halvalla lautalla, ja jossa otin perinteen mukaan paljon valokuvia. Mihinkään ei ollut kiire ja kiersin katsomassa jokaisen elukan sekä krokotiilin kahteen kertaan. Kädellisiä oli monenlaisia, vaikka koripallofoorumeillakin tunnettu Burman simpanssi loisti poissaolollaan. Vaikuttavimmat on ikuisesti ylläoleviin valokuviin.

Eläintarhasta tarttui myös mukaan yksi tuliainen eikä listalla ole enää montaa henkilöä, joille mokomia pitäisi ostaa. Täytyy myös jättää Aasian ja Tyynen Valtameren suunnille krääsän oston mahdollisuus. Huomenna siis seikkaillaan taas ja sitten onkin vain kaksi kokonaista päivää jäljellä Perthissä. Saa nähdä pysynkö nahoissani!

Syökää keltaista lunta ja kuravelliä!

Ei aina keksi hyvää otsikkoa viidessä minuutissa

King of the Beach

Motellin uima-altaan näköala

Kamelin varvas

Sileä kuin delfiini

Väijyvä nisäkäs

Kumpleanjos!

Terve vaan taas täältä Down Underista. Viikonloppureissu Nelson Bayhin meni erittäin mukavasti, vaikka ei siellä mitään mullistavaa tehtykään. Perjantaina lähdimme ajoissa liikkeelle iltapäivällä ja ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla n. 250 km pohjoiseen Nelson Bayhin. Perjantai-iltana kävimme kaupassa ostamassa aamiaistarvikkeita huoneeseen, tutuistuimme motellin ympäristöön ja kävimme syömässä illallista Hog's Breath Cafessa. Juttelimme äidin kanssa mukavia ja nautimme viimeisistä kahdenkeskisistä hetkistä Australiassa.

Lauantaina suuntasimme aamiaisen jälkeen paikalliseen Visitor Centreen, josta buukkasimme itsellemme delfiiniristeilyn myöhäiselle iltapäivälle. Sitten ajoimme niemen avomeren puoleiselle rannalle, jota sivusi 32 kilometrin mittainen hiekkadyyni. Dyynillä oli kaikenlaista toimintaa ja erilaisia kulkuneuvoja tarjolla aina nelivetoisista autoista kameleihin. Me istuimme äidin kanssa pyyhkeidemme päällä rannalla lukemassa kirjojamme. Aurinko ei pahemmin poltellut, koskaa oli sen verran pilvistä. Ei myöskään ollut kylmä eikä tuulista, vaan melkeinpä täydellinen Australian keli. Äiti kävi vedessäkin kahlaamassa, mutta sai huomautuksen rantavahdeilta, kun ei ollut osannut suunnistaa oikein uima-alueen lippujen väliin.

Söimme rannassa vielä lounaan ennen paluutamme motellille. Siellä jatkoimme samantien katolle, jossa oli hotellin uima-allas. Nautiskelimme säästä ja omasta rauhasta, kunnes palasimme huoneeseen käyttämään näköpuhelinta eli Skypeä. Langan toisessa päässä oli the other brotherman perheineen. Illalla kävimme syömässä maailman monipuolisimman ja maittavimma seafood -lautasen.

Tänään aamiaisen jälkeen minä istahdin rattiin ja ajoin yhden pysähdyksen taktiikalla suoraan Eastgardensin ostoskeskukseen ja ruokakauppaan. Söimme lounasta, ostimme minulle sukkia ja meille viikon ruoat ennen kuin palasimme taas kotiin. Sitten käytimme taas näköpuhelinta niin Brothermanin kuin isänikin kanssa.

Fiilispuolesta vielä sen verran, että lauantaiaamuna sain facebook-viestin, jossa tuleva matkakumppanini (tai niin siis luulin) kertoi minulle, että ei lähde mukaani Länsi-Australian kiertueelle. Matkahan tulee minulle nyt kalliimmaksi, mutta saan suunnitella sen aivan itse ja matkustaa juuri niin nopeasti kuin, ja minne vain haluan. On hyvää vaihtelua päästä taas ihan itsenäisesti matkustamaan. Kaksi kuukautta olen kuitenkin joka päivä nähnyt äitiäni, jonka luota muutin pois jo melkien yhdeksän vuotta sitten. Olen matkasta innoissani, mutta se myös jännittää minua aika lailla. Kotimatkaa teen kuitenkin kaksi kuukautta ja etäisyyttä tulee reilussa kuukaudessa taitettua Australiassa n. 7000 kilometriä, joista neljä tuhatta autolla.

Lieneekö johtunut jännityksestä vai mistä, mutta olen nukkunut tai siis saanut unta aika huonosti viime aikoina. Nyt on taas keskiyö, mutta tänään en tunne itseäni enää niin pirteäksi kuin keskiyöllä yleensä. Ehkä jos huomenaamulla saan revittyä itsensä ylös sängystä ajoissa niin saan jotain vielä aikaiseksikin ja ehdin nauttia Sydneystä vielä neljä päivää.

Vielä yksi ilmoitusasia. Vain reilu kuukauden päästä olen syntymäpäivä-Sa(n)kari. Jos haluat lähettää minulle synttärilahjan tai ihan vain -kortin niin se onnistuu helposti. Vaikka itse häivynkin Sydneystä niin äiti ottaa postia vastaan vielä ainakin 20.4. asti ja häneenhän törmään sitten synttäripäivän aattona Darwinissa. Kortit ja Australian dollarit voi lähettää osoitteeseen:

Sakari Pelkonen
580/6 Cowper Wharf Road
Woolloomooloo, New South Wales 2011
Australia

Joo, se on Woolloomooloo, tää ei oo mikään vitsi. Wool niinku villa, loo niinku vessanpönttö, moo niinku, mitä lehmä sanoo ja loo uudestaan.

Jos edes yhden synttärikortin saan niin varma "shout out" on tiedossa lähettäjälle. Eikun kirjoittamaan!

Moro

Vielä on kesiä jäljellä

Hidastakaa bändikuutit!

Maisemakuva

Tyyni valtameri, kirjaimellisesti

Ei mikään porsas

Morientes.

Tiistain luolamiehistelyn jälkeen tuli otettua taas vähän rennommin. Torstaina kävimme isäni kanssa katsomassa läheisessä Art Galleryssä ollutta kiinalaisten kivipatsassotilaiden näyttelyä. Siellä oli julmetusti ihmisiä, mikä johtui lähinnä varmaankin siitä, että näyttely oli avoinna viimeistä viikkoa. Löysin kuitenkin lippujonossa kärsivällisyyteni ja sisäisen zenini (tai Chini) ja pian olimmekin jo näyttelyssä. Kuvia siellä ei saanut ottaa, mutta ei siellä myöskään ollut aivan hirveästi nähtävää. Kiinassa alkuperäisellä ensimmäisen keisarin hautausmaalla on tuhansia samanlaisia patsaita, mutta Sydneyyn oli saapunut vain yhdeksän, yksi kutakin tyyppiä.

Arkeologisen seikkailun jälkeen menin ensimmäistä kertaa sitten marraskuun käymään Paddy's Marketsin markkinoilla Chinatownin lähellä. Reissun agendalla oli tuliaisten ostamisen lisäksi uusien nappikuulokkeiden, uuden lompakon ja jonkinlaisen CD/DVD-kotelon hankkiminen. Tein arvokasta hintavertailua matkan varrella olleissa elektroniikkaliikkeissä ja päädyin ostamaan kymmenen dollarin iPhone-kuulokkeet itse markkinoilta ja kahdeksan dollarin levykotelon paluumatkalla JB HiFistä. Markkinoilla sijoitin myös rahaa tuliaisiin, joiden luonnetta en tässä paljasta, sekä hierontaan. Kyseessä oli aivan tavallinen niska-/hartiahieronta (senkin kierot!), jonka sain tingittyä pari pykälää halvemmaksi yrittämällä kieltäytyä palvelusta. Viisi minuuttia myöhemmin veri kiersi hartioissa paremmin ja shoppailu oli mukavampaa.

Perjantaina saimme vieraita ja kävimme tuttuakin tutumman pariskunnan kanssa syömässä illallista hotelliviikolta tutussa italialaisessa ravintolassa. Söin pizzaa, mutta en jaksanut syödä kuin puolet. Ehkä oli liian myöhä päivällisen syömiseen (kello oli yhdeksän) tai sitten huono unirytmini on heikentänyt ruokahaluani. Palaan tähän myöhemmin.

Lauantaina teimmekin sitten koko perheen voimin eli kolmestaan retken Manlylle ja siellä koko Sydney Harbourin toiseen ääripäähän, North Headiin; paikkaan meni harbour loppuu ja avomeri alkaa. Kaksi viikkoa aikaisemminhan kävin South Headissä ja nyt matkasimme siis vastarannalle. Oli aurinkoinen päivä, mutta ei kuitenkaan liian kuuma. Loppujen lopuksi kävelyreissumme kesti melkein kolme tuntia, mutta se oli oikein mukava ja tulipahan ainakin otettua ihan hyviä kuvia. Näimme luontopoluilla kymmeniä ellei satoja keskenään samanlaisia hämähäkkejä ja ne muistuttivat minua Rochfordin viinitarhojen hämähäkeistä. Nyt en ikävä kyllä päässyt liiskaamaan yhtään hämiksistä vasaralla, mutta toisaalta nehän olivat vain kotonaan eivätkä minun työpaikallani, joten ei siihen ollut tarvetta/halua. Enemmänkin minulla heräsi kunnioitus hämähäkkejä kohtaan eivätkä kärpäset häirinneet kävelyreissua. Saisikohan sellaisen hämähäkin mukaan Pohjois-Australiaan?

Palasimme sivistyksen pariin Manly Beachille ja kävimme rantaravintolassa lounalla. Cesar-salaattini kana muistutti minua kesämökillä perinteisesti grillatuista kanafileistä. Illalla Isä lähti Suomeen ja on perillä siellä tänä iltana (aamulla Australian aikaa).

Minä ja äiti kävimme tänään ruokaostoksilla East Gardensissa sekä shoppailemassa keskustassa. Oli eilistä kuumempi päivä ja eilen palanut niskani ei tykännyt kolmekymmentä asteisesta päivästä. Onneksi pääsimme keskustaan nopeasti pilvenpiirtäjien varjoon. Sain saaliiksi kirjoja ja yhden t-paidan.

Kuten mainitsin olen siis nukkunut melko huonosti tällä viikolla. A) Oman tietokoneen äärellä aika lentää, varsinkin iltaisin ja olen valvonut liian myöhään. B) Sänkyni on jollain tavalla minulle sopimaton ja herään väsyneenä riippumatta unien pituudesta. En tiedä onko tyyny liian pehmeä vai...? Jaaaaaa... siinä se.

Tulevan viikon ohjelmaan kuuluu tietokonetaitojen opettamista, veronpalautusasioiden hoitamista ja tulevista seikkailuista unelmointia. Kahdentoista yön päästä lähden Sydneystä kahden kuukauden mittaiselle kotimatkalle ja sen toinen etappi (kuten kaikki sen jälkeisetkin) on täysin suunnittelematta. Joten siinä riittää miettimistä pidemmäksikin aikaa. Toivelistallani on mahdollisimman pitkän matkan taittaminen autolla, jossa on mielellään ilmastointi. Alan nimittäin olla melko kyllästynyt kuumuuteen. Tai no, en nyt kuumuuteen sinällään, vaan vain omaan suomalaiseen suhtautumiseeni lämpimiin kesäpäiviin.

Kuinka usein sitä tuleekaan kesällä istuttua aamupäivällä "liian pitkään" sisällä ja soimattua itseään siitä, ettei ole ulkona nauttimassa raikkaasta ilmaasta ja kauniista säästä? Suomen kesässä on onneksi niin vähän kauniita, lämpimiä päiviä, että itsensä soimaaminen on (melkein) perusteltua, jos ei ole vaikka ulkotöissä koko kesää.

Mitä jos kesä kestäisi ikuisesti? Tai edes kuusinkertaisen ajan? No siltä tämä välillä tuntuu. Ensimmäisen kesän vietin Suomessa ja lomailin jonkin verran sisällä tehtyäni töitä ulkona. Sitten lähdin matkoille ja vietin toisen kesän Hong Kongin ja Queenslandin kuumuudessa ja siirryin Melbournen kevääseen. Silloin oli ensimmäistä kertaa matkallani kylmä ja jouduin jopa käyttämään takkia. Kesä tuli kuitenkin äkkiä, enkä  muista enää Victoriasta kuin sellaisia ulkona(!) vietettyjä työpäiviä jolloin käytin shortseja niin sateessa kuin auringonpaistessa. Se kesä loppui kuitenkin jouluun jolloin lähdin viileämpään Tasmaniaan.

Siellä kesä oli uuden vuoden jälkeen lämpötilaltaan viileämpi, mutta aurinko oli sitäkin polttavampi ja ulkoilin mieluiten illalla ja aamulla valoisilla, mutta viileillä keleillä. Sitten saavuin Sydneyyn, jossa ensimmäisellä viikolla minut otti vastaan ennätyksellinen lämpöaalto. Virallisesti maaliskuu on syksyä, mutta on ollut täällä joulu- ja tammikuuta lämpimämpi. Nyt minulla on vielä kymmenen viikkoa (eli lasten kesäloman verran) matkaa Suomeen eikä viilennystä ole tulossa kuin viikoksi ennen kotiinpaluuta. Muut viikot ovat sitäkin kesämäisempiä siellä monet niistä vietetään subtrooppisilla leveyspiireillä.

Ensi syksynä ja talvena en aio valittaa kuin ainoastaan niinä päivinä, kun vettä sataa vaakasuoraan tai lumimyrsky laskee näkyvyyden nollaan. Ja silloinkin vain jos on pakko mennä ulos. Menen vaikka kumisaappaat jalassa ulos kahlaamaan sohjossa sitten, kun on pakko. Mutta en anna huonon sään masentaa. Ainoastaan hyvän.

Nyt nautin vielä yhdestä kesästä (ennen Suomen kesää) enkä valita ollenkaan, jos joku päivä on vähän viileämpi. Ehkä alle 20-asteisia päiviä on muuallakin kuin Uudessa-Seelannissa.

Ehkä ei sittenkään...

Eläinten kapina

 Pullea

 Ollaan niin kuin ei oltaiskaan

 Petiin tiikerin tuon

 Jalopeura

Elämässä pitää olla haasteita

Päivää

Canberran viikonlopusta ja alkuvuiikon laiskuuspuuskasta ollaan toivuttu ja elämä osa-aikaisena turistina jatkuu. Eilen keskiviikkona alkoi neljän seinän sisällä oleminen ahdistamaan, joten lähdin television koripallo-ottelun jälkeen kaupungille syömään ja ihan vain katselemaan ympärilleni. Etsiessäni pankkiautomaattia löysin lehtikaupasta ostamatta jääneen maaliskuun SLAM -koripallolehdon, joka lähti mukaani Whopper-lounaalle. Sitten suuntasin JB-HiFihin katsomaan, josko sieltä löytyisi viimeinen DVD, jonka aion vielä keräilijänä ostaa ennen Australiasta poistumistani, Mullan Alla, kausi 1. Palasin kotiin yhden DVDn ja kolmen Blu-Rayn kanssa (eikä minulla ole edes Blu-Ray -soitinta, pitänee ostaa PS3 ensi kesänä), mutta em. DVD löytynee vielä edelleenkin liikkeestä kokoelmani sijaan.

Kotiin päästyäni otin hetken rennosti, mutta sitten oli siivouksen aika. Yhdeksän päivää edellisestä oli muutamassa pölyisessä kolossa aivan riittävän pitkä aika. Päivällisen jälkeen istuimme äidin kanssa tietokoneelle ja tilasimme lentoliput Adelaideen ja pois maaliskuun viimeiselle viikonlopulle. Minä poistun sieltä Länsi-Australian pääkaupunkiin Perthiin, kun äiti taas palaa Sydneyyn. Seuraavaksi järjestelyn alla on hotelli Adelaidesta sekä lentoliput ja hotelli pääsiäisen Darwinin reissulle.

Tänään menimme isäni kanssa lautalla Circular Quaysta (lausutaan söökjylär kii) Taronga Zoon eläintarhaan. Saavuimme lyhyehkön lauttamatkan jälkeen eläintarhaan puoliltapäivin ja aloitimme kierroksemme. Näimme hylkeitä, pingviinejä ja pelikaaneja, Intian norsuja, tapiireja ja Bambeja (peuroja), korppikotkan, kilpikonnia ja karhuja, tiikerin, leijonia ja strutseja, kirahveja, seeproja ja bongon, liskjoa ja käärmeitä, alligaattoreita ja krokotiilejä, simpansseja, emuja ja kenguruita, Tasmanian tuholaisen ja paljon kiljuvia lapsia. Lounastaukomme kesti ehkä puoli tuntia ja lähtiessämme takaisin lautalle oli kello jo viisi. Aika meni kuin siivillä ja jonkun verran tuli valokuviakin otettua.

Top 5 elukat:
1. Kirahvi, joka söi rehujaan aidan yli
2. Timon-lauma, joka oli melko letkeä
3. Punainen panda
4. Tapiirit ja
5. Kääpiövirtahevot

Monet eläimistä olivat kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja täkäläisen luonnon monimuotoisuus tuli minulle pienenä yllätyksenä. Tapiirin ja tiikerin kavereina seudulta oli kotoisin maailman pienin karhulaji, punainen panda ja "karhukissa". Näiden ja muiden eläimien levinneisyyskarttoja katsomalla tuli selväksi, että ihminen on raivannut monta eläintä ahtaalle ja näiden kotiseudut omaan käyttöönsä. Eläinten asema tässä maailmassa on minulle tärkeä, ainakin jonkinlaisella empaattisella tasolla. Eläintarhan valistusvirsissä puhuttiin paljon kuluttajien ostamien materiaalien alkuperästä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin melko varma, etten ole ostanut yhtään sademetsästä hakatusta puusta tehtyä tuotetta (ellei IKEA hae puitaan sieltä) saatika uhanalaisten eläinten turkiksia tai luita. Mutta mistä sitä nykymaailmassa tietää tuotteiden alkuperää? Ruoan kohdalla ainakin pysyttelen tutuilla ja turvallisilla linjoilla kunnes palaan Suomeen ja tutustun valintoihin paremmin sitten syssymmällä.

Pittoreskien eläimien lisäksi myös Sydneyn keskustasta sai otettua hyviä kuvia eläintarhan suunnalta.

Palasimme keskustasta suoraan asunnolle. Päivällisen nauttimisen lisäksi olen tänä iltana viimeistellyt iTunes-kikkailuni, järjestänyt tavarani siedettävään kuntoon (tehden pientä "tarvitsen mukaan Länsi-Australiaan"/"Äiti saa tuoda Suomeen" -jakoa) ja päivitellyt kalenteriani (myös oikealla olevaan palkkiin). Nyt olen tyytyväinen ja katson Conanin ennen nukkumaan menoa. Huomenaamula olisi aikomus käydä lenkillä ennen kahta NBA-ottelua. Ensi viikon turimsiin kuuluu ainakin New South Walesin Art Galleryssä käynti ja ehkä matka Blue Mountainsin tippukiviluoliin.

Pysykää linjoilla!

Järistyksiä

Auringonlasku nykyisen kodin ikkunasta

Queen Mary II

Matkalla Watsons Bayhin

Ravintola Lentävä Kettu

Taas on yksi arkiviikko melkein vierähtänyt loppuun. Tämän viikon aloitin maanantaina (niinkuin monet tekevät. Joidenkin kalentereissa ensimmäinen päivä on sunnuntai?) kävelemällä Circular Queyn tienoille sporttibaariin katsomaan NBA:n All-Star -ottelua. Muuten maanantaihini kuului siivousta, jotta kotimme olisi siistinä seuraavana aamuna saapuvien vieraiden varalta, ja lenkillä käyntiä. Päivälliseksi söimme supisuomalaista stroganoffia (vai onkse joku venäläinen ruoka?), jonka äiti oli valmistanut slow cookerilla (2000-luvun aromipesä) ja ai että oli hyvää.

Tiistaiaamuna heräsin aikaisin puhelimensoittoon. Jo vuodentakaiselta Uuden-Seelannin reissultamme tutut Jukka ja Helena olivat juuri taksissa lentokentällä matkalla kohti viiden tähden Bed & Breakfestiämme. Puoli kahdeksan aikaan he saapuivat ja pienen kuulumisten vaihtamisen jälkeen painuimme kaikki omille tahoillemme päiväunille.

Omat uneni vierähtivät yli yhden, mutta olin olohuoneessa silti aivan hiljaa puoli kolmeen, jolloin vieraammekin heräsivät. Ulkona oli hieman sateista ja itselläni oli kotona kaikki tarvittava lämitettävää stroganoff-lounasta myöten, mutta Jukka ja Helena suuntasivat lounaalle läheiseen ravintolaan. Itse jäin kotiin tv:n ja tietokoneen ääreen.

Äiti ehti tulla kotiin ennen vieraitamme, jotka olivat nähneet julkkiksen läheisessä ravintolassa. Kyseessä oli Westlife -yhtyeen Brian McFadden, jonka nimi oli minulle tuttu, mutta en tiennyt mistä. Lähdimme koko porukalla ulos syömään ja päädyimme siihen samaan ravintolaan, jossa herra McFadden istuskeli terassilla. Loppujen lopuksi Brian seurueineen istui samassa pöydässä yhteensä ainakin kuusi tuntia. Söin pizzaa ja juttelimme mukavia sekä tietysti äidin töistä, sillä Jukkahan oli parikymmentä vuotta äidin pomo.

Keskiviikkona nukuin taas pitkään, mikä johtui lähinnä siitä, että en nukkunut silmäystäkään olohuoneen sohvalla ennen kuin äiti vapautti huoneeni käyttööni noin aamuviiden aikoihin, jolloin siirryin omaan sänkyyni nukkumaan. Aamiaisen ja parin pizzapalan siivittämänä katsoin rauhassa NBA:ta. Ottelun jälkeen lähdin nauttimaan kauniista kesäpäivästä Botanic Gardensiin, jossa luin erittäin vaikeaselkoista kirjaa. Kuudenkymmenen sivun jälkeen odottelen vieläkin, että koska se varsinainen kirja alkaa... Kävin syömässä Whopper Juniorin ja ostamassa langattomat stereokuulokkeet ennen kotiin paluuta. Illalliselle lähdimme Kings Crossiin intialaiseen India Down Under -ravintolaan.

Tänään teimme Jukan ja Helenan kanssa kolmistaan päiväreissun Watsons Bayhin, jossa teimme kivan kävelylenkin ja näimme niin avomeren kuin Sydneyn keskustan paikassa, jossa meri ja mantere kohtaavat. Vastarannalle oli matkaa alle kilometri, mutta maitse matkaa olisi ainakin 200 kertaa enemmän. Voihan sitä tietysti mennä sillan yli tai lautalla, mutta ei ennen 1800-luvun loppua. Kävelymatkan varrella ohitimme Lady Bayn hiekkarannan, joka on kuuluisa siitä (tai oikeastaan ei ole kuuluisa juuri sen takia), että siellä ui lähes pelkästään alastomia ja hekin pelkästään miehiä. Muissa paikoissa oli paremmat näköalat ja niistä tuli otettua jonkin verran valokuvia. Söimme lounasta Watsons Bayn kalaruokaan erikoistuneessa ravintolassa. Oma fishenchipsini oli erittäin pehmeää ja maukasta, mutta annos oli melkein kaksi kertaa liian suuri. Lounaan jälkeen kapusimme vielä toiselle näköalapaikalle korkealle meren rantaan ja söimme jäätelöä ennen lautalle menoa ja keskustaan paluuta.

Onpas tämä taas vaikeaa. Huomenna Jukka ja Helena lentävät Adelaideen, jossa he viipyvät yli kuukauden ennen Sydneyyn paluuta ja me lähdemme äidin kanssa viikonlopuksi Australian pääkaupunkiin Canberraan. Sunnuntaina palaamme takaisin ja illalla isäni saapuu suomesta pariksi viikoksi.

Palataan seikkailuihin vielä kerran tämän kuun puolella ja jaksan ehkä uutisoida maaliskuun suunnitelmista. Hei hei!

Apinatarhaan

Hei!

Melkoiset reissut on takana ja neljään päivään mahtui kilometrejä ylä- ja alamäkineen iso liuta. Myös henkinen vuoristorata kävi jokaisella mahdollisella tasolla kaikilla nopeuksilla.

Ihan suunnitelmien mukaan ei menty. Ensimmäisenä päivänä suunnattiin talla pohjassa kohti länsirannikkoa hieman sateisesessa säässä. Varojen mahdollinen riittämättömyys huolestutti ja muuhun maailmaan täydellinen yhteyden katoaminen ahdisti Sa(n)kariamme, joten koti-ikävä riepotteli hullun lailla. Ensimmäinen varsinainen pysähdys tehtiin Lake St. Clairin kansallispuistossa (edellisen postauksen toinen kuva). Siellä pieni kävely läheiselle järvelle nostatti hiukan mielialaa.

Ensimmäisen päivän lopetuspaikaksi valitussa Strahanissa ostettiin päivälliseksi kalaa ja ranskiksia. Jokiristeily päätettiin kuitenkin jättää väliin ja matka jatkui takaisin sisämaahan hyvän yöpymis-/pysähtymispaikan etsinnässä. Hyundai Getzin takapenkki kutsui näköalapaikalla kilometrin päässä rannikosta.

Toinen päivä aloitettiin seikkailumielellä ja pienen lenkin kautta löytyikin ensimmäinen huikea näköalapaikka. Sieltä suunnattiinkin Mt. Cradlen kansallispuistoon tavoitteena ajan kulutus ja kunnon kohottaminen oikein kunnollisella kävelyretkellä. Pienen etsinnän jälkeen löytyi minibussi, jonka kyydissä päästiinkin yhden järven päähän varsinaisesta kehtovuoresta. Suunnitelmissani oli näköalapaikalle kapuaminen, mutta ensiksi päätinkin kiertää järven, jotta pääsisin mahdollisimman lähelle itse ykkösnähtävyyttä. Mukavan lenkin ja monien valokuvien jälkeen suuntasin kohti näköalapaikkaa. Viimeisessä tienhaarassa päätin kuitenkin tyytyä matkaamaan "helppoja" reittejä "keskivaikean" vuorikiipeilyn sijaan ja lähdin kulkemaan boardwalkia eli eräänlaisia pitkospuita pitkin kohti turisitkeskusta.

Ensimmäisellä pysähdyspaikalla söin lounasta ja jatkoin kävelyä aina viimeiselle pysähdyspaikalla, josta matkasin viimeiset kaksi kilometriä taas minibussin kyydissä takaisin parkkipaikalle. Matkan varrella näin paljon erilaisia puita ja erinäköisiä kukkuloita sekä aimo liudan pieniä liskoja. Tulipahan vastaan myös ihan oikeat pitkospuutkin.

Toisen päivän autoilu jatkuikin sitten kohti Tasmanian toiseksi suurinta kaupunkia, Launcestonia. Suoraa reittiä ei ollut, mutta luulen kartturoireeni sinne suorimman reitin ilman, että penkin läpi tuli kiveä takamukseen. Keskutassa oli melko hiljaista kauppojen mennessä kiinni ja baarien odottaessa asiakkaita, joten suuntasin Hungry Jack'siin nauttimaan puhelinverkkojen olemassaolon mahdollistamasta internetyhteydestä ja Whopper-ateriasta.

Interwebistä palattuani suuntasin takaisin keskustaan ja budjetoin itselleni lipun elokuviin katsomaan The Fighteria. Elokuva oli hyvä, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se kalpenee muiden näkemieni juttujen rinnalla.

Tuhlasin hieman bensaa etsiessäni syrjäistä pysäköimiseen ja nukkumiseen sopivaa kolkkaa, mutta semmoinen löytyi melko läheltä em. hampurilaisravintolaa moottoritien meluaidan meluttomalta puolelta. Nukahdin nopeasti erittäin väsyneenä.

Kolmatta päivää eli sunnuntaita oli tarkoitus viettää mahdollisimman pitkään Launcestonissa. Ensimmäiseksi jätin auton keskustaan ja suuntasin turisti-infoon, josta lunastin itselleni lipun jokiristeilylle katsastamaan paikallista luonnon erikoisuutta, Cataract Gorgea. Sitten suuntasin kaupunginpuistoon, joss ensimmäisenä vastaani tuli (se oli kyllä paikallaan ja minä liikuin, mutta...) APINAHÄKKI! Apinoiden elämä jaksoi kiinnostaa todella pitkään. Oli hierarkiaa ylläpitävää uhittelua, yrityksiä varastaa toisen kumppani ja ihan vaan läheisyyttä osoittavaa kaverin turkin huoltamista.

Puistosta suuntasin kaupoille, joista osa oli vielä kiinni. JB Hi-Fiä en löytänyt, mutta paikallisessa kirjakaupassa luin parhaiden Sci-Fi elokuvien kirjaa niin pitkään, että melkein myöhästyin risteilyltäni.

Risteily oli suuri pettymys ja tajuttuani, että olisin voinut nähdä enemmän autoilemalla ja maksamalla parkkimaksua 50 senttiä samalta ajalta kuin, mitä risteily kesti, teki mieleni pyytää rahat takaisin. Tämä rahanhukka sapetti minua vielä paikoitellen tämänkin päivän puolella. Zeniä odotellessa...

Autoilin katsastamaan Cataract Gorgen siltä puolelta, jota en vielä nähnyt eikä se ollut ainoastaan kaunis luonnonnähtävyys, vaan myös kaunis paikka viettää aikaa esim. perheen tai ystävien kanssa. Sapetukseni määrä hukkaan heitettyyn rahaan oli kuitenkin niin suuri, että lähdin pikaisesti liikkeelle.

Keskustasta löysin oikean tien ja suuntasin kohti itärannikkoa pohjoisen koukkauksen kautta. Autoilu maistui jälleen, mutta sää ei ollut puolellani. Ensimmäisellä näköalapaikalla oli vain hiukan pilvistä, mutta toisella oli niin pilvistä, että olin itsekin kirjaimellisesti pilvessä. Tiet mutkittelivat mäkiä ylös ja alas, mutta se oli oikeastaan vain siistiä, sillä olin löytänyt sopivan tyylin ajaa niitä ilman, että tuli paha olo.

Alkuillasta saavuin takaisin lähemmäs merenpintaa ja Bay of Fires -nimiselle alueelle. Siellä oli kuitenkin pilvistä ja hieman sateista. Söin illallistonnikalaleipäni hiekkarannalla ennen kuin suuntasin katsomaan tukien lahtea. Mieleni teki uimaan, mutta muilla uimareilla oli märkäpuvut. Sitäpaitsi ruokailtuani rupesi satamaan ihan kunnolla.

Luin taas ahkerasti karttaa ja löysin itseni viimeinkin tulien lahdelta. Se oli huikean näköinen paikka, mutta huono näkyvyys haittasi. Kello oli sen verran vähän vielä, että teki mieli jatkaa ajelua ja päätin jatkaa matkaa pitkin rannikkoa kohti Freycinet Peninsulaa ja Wineglass Bayta pitäen silmät auki halvan bensiinin varalta. Matkan varrella viihdytin itseäni simultaanitulkkamalla Beatlesin biisejä huonoksi suomeksi. Bensa-asemat olivat kuitenkin kiinni ja lopulta pysähdyin kauniiseen rantakaupunkiin Bicenoon, josta löysin täysin laillisen ilmaisen yöpymispaikan.

Aamulla tankkasin kyläpahaisen bensa-asemalla ja suuntasin kohti viinilasilahtea. Aurinko paistoi lupaavasti ja saavuinkin paikalle n. yhdeksän aikaan. Harkitsin käveleväni mahdollisesti itse Wineglass Bayn hiekkarannalle, mutta päätin kavuta ensiksi näköalapaikalle ja miettiä sitten, mitä tekisin seuraavaksi.

Matka ylös oli melko jyrkkä, mutta myös melko lyhyt. Aurinko oli juuri oikeassa suunnassa valokuvien kannalta, mutta jotenkin lahti ei näyttänyt niin hyvältä kuin turistilehdyköissä. Olin sen verran jo hikoillut, että päätin unohtaa hiekkarannalle edestakaisen kävelyn. Palasin takaisin parkkipaikalle vaihtoehtoista reittiä ja perillä näin pienen vallabin (kengurun pieni sukulainen) istumassa arkana pusikon varjossa.

Automatka jatkui jälleen ja seuraava kohteeni oli Oatlands niminen historiallinen kaupunki 1-moottoritien varrella. Vanhoja rakennuksia oli lukuisasti ja hieno tuulimyllykin löytyi. Kaupunki oli Melbournea vanhempi ja asukkaita oli huikeat 600. Vanhat talot oli ihan kivoja ja kaupunki on fiksussa paikassa kun eivät ole metsäpalot tai tulvat sitä koetelleet. Pysähdys oli kuitenkin lyhyt ja lisää historiaa lähdettiin etsimään Tasmanin niemimaalta Port Arthurista.

Karttaa luettiin taas ahkerasti ja moottoritieltä päästiinkin melko pian pois melko kuoppaiselle tielle katsomaan melkoisia maisemia. Tasman Peninsula tarjosi paljon kaunista luontoa ja kivaa mutkittelevaa tietä. Pysähdyin useaan otteeseen valokuvia ottamaan ja ihastelemaan luontoa. Olisin halunnut nähdä pikkuisia Tasmanian tuholaisia (Tasmanian Devil), mutta niiden pyhättöön maksoivat liput 30 dollaria, mikä oli aivan liian tyyris hinta meikäläisen budjetille. 25 dollaria liikeni kuitenkin Port Arthurin historiallisen vankitukikohdan sisäänpääsymaksuun, joka sisälsi lyhyen risteilyn luonnoliselle satama-alueelle.

Port Arthurista mukaan lähti valokuvia ja faktalehdykkä, mutta jos totta puhutaan, niin parisataa vuotta vanhat vankilanrauniot eivät puhutelleet minua läheskään yhtä paljoa kuin esim. Turun Linna tai Ars Nova (se arkeologinen museo Turussa). Australian historia on oikeastaan aika köykäinen juttu. Samat synkät jutut kuin Yhdysvalloilla (rasismi/kansanmurha yms. ihmisoikeusrikkomukset), mutta lyhyemmässä ajassa. Aboriginaalien menneisyys kiinnostaa minua paljon enemmän Lalli/Piispa-Henrikmäisellä tasolla kuin hikiset vangit, jotka karkoitettiin sateisesta Englannista lämpimään Oseaaniaan. Jos britit olisivat olleet fiksuja, olisivat he jättäneet vangit ja köyhät Britanniaan ja lähteneet itse Australiaan. Kunikaalliset olisivat voineet asettua eristyksiin Uuteen-Seelantiin tai Tasmaniaan.

Sata kilometriä myöhemmin olin palannut lentokentän ohitse paljon aiottua aikaisemmin Hobartiin syömään päivälliseksi jällen Whopper-ateriaa. Heti aterian jälkeen toteutettiin kuitenkin matkan nousujohteinen kliimaksi automatkalla Mount Wellingtonin huipulle. Aurinko laskeutuu sopivasti vuoren taakse, joten huipulta näki kaupungin loistavasti ilta-auringolla takaa valaistuna. Huipulla oli kuitenkin tuulista ja todella kylmä, joten sormet meinasivat jäätyä valokuvia ottaessa. Hyvällä miellellä olikin sitten helppo ajaa takaisin kantakaupunkiin odottamaan pimeää ja etsimään nukkuma-/parkkipaikkaa. Kun auto on kerran maksettu täksi yöksi niin ihan turha maksaa hostellista. Pimeä tuli hiljattain ja auto on parkissa Fitzroy Gardensin vieressä. Tästä on lyhyt matka bensa-asemalle ja autovuokraamoon. Näyttää uhkaavasti siltä, että palautan auton selvästi etuajssa, mutta en halua riskeerata bensarahojani reissulla Huon Valleyyn. Ei siellä ehkä ole mitään nähtävääkään...

Kiitos virtuaalimatkaseurasta. Oikean matkan tein ihan yksin ja monet maisemat ja villieläimet pidän ihan itselläni. Vielä neljä päivää Hobartissa ja sitten lennän äitini seuraksi Sydneyyn. Huomenna jälleen pizza- ja leffapäivä, mutta tärkeimpänä juttuna on työnhaku Sydneystä. Jos ei muuta irtoa niin menen vaikka voileipätaiteilijaksi maanaliseen ciabattaravintolaan.

Peace!