Ke aori!
Uusi-Seelanti on sitten ihmeellinen paikka. Tällä hetkellä istun kahden hengen makuuhuoneeksi muutetussa Toyotan superfarmarin takapenkkiosastossa. Ulkona on melkein tunnin ollut säkkipimeätä ja auto on parkkeerattu vartti sitten suljetun puiston parkkipaikalle. Kaksi autoilupäivää ja vain n. 600 kilometriä on takana, edessä vielä kolme päivää (ja neljä yötä aluillaan oleva mukaanlukien). Kaunis luonto rauhoittaa, mutta runsas rahan kulutus sekä jostain syystä suuret väkimäärät (tai automäärät) ahdistavat ajoittain.
Sen verran kelataan taaksepäin, että palataan pikaisesti Cairnsiin. Lentokentällä huomasin, että lentoyhtiöni New Zealand Air sallii matkatilassa kuljetettavan vain yhden käsimatkatavaraa per asiakas. Olin niin tottunut matkustamaan isolla hattuhyllyn ja pienellä jalkatilan repulla, että pakattuani lentokentällä tavarani kahteen kertaan olivat pasmani hiukan sekaisin. Matkalaukkuni painoi hitusen yli 20 kilogrammaa ja iso reppuni melkein 8 (käsimatkatavaroiden painoraja 7 kg ylittyi siis reippasti, mutta eipähän ole vielä kertaakaan tarkastettu). Lennolla minulle tarjoiltiin ennakkotiedoistani poiketen ilmaista ruokaa ja juomaa. Kaiken kukkuraksi tarjolla oli myös henkilökohtainen viihdekeskus, josta elokuvia sai katsoa myös nousun ja laskeutumisen aikana jolloin omat elektroniset laitteet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Lähes täydet pisteet Air New Zealandillle, keskinkertainen arvosana Dinner for Schmucksille, joka ei oikeastaan naurattanut.
Aucklandin lentokentällä tyydyin ökykalliiseen pikkubussiin, joka reilu 17 € hintaan (lähes sama kuin vuorokauden autovuokrani!) pudotti minut oikean hostellin ovelle aivan keskustaan. Yhtä huoneenvaihtoa myöhemmin löysin oman sängyn (joka osoittautui ehkä koko välivuoden surkeimmaiksi) ja lähdin etsimään jotain rauhoittavaa. Jännitti nimittäin aivan törkeästi. Yhtenä syynä varmaan se, että en ollut aivan varma, mihin suuntaan hostellilta se kuuluisa autovuokraamoni olisi. Osansa jännitykseen tarjosivat myös varmasti lähes 24/7 netissä olleet aivoni, jotka oli jätetty täysin maailmanlaajuisen verkon ulkopuolelle. Pientä kaupunkikierrosta (meinasin melkein eksyä) ja yhtä ilmaista cokista myöhemmin kävin vielä suihkussa (viimeistä kertaa pitkään aikaan?) ja vetäydyin pehkuihin.
Torstaiaamulla oli hetki piipahtaa keskustassa ja löysin etsimäni liikkeet (saaliina vielä yksi DVD) sekä McDonald'sin, jonka WiFillä tarkistin sähköpostit ja Facebookin, ennen autovuokraamolle suuntaamista.
Autonvuokraus tökki. Ensiksi heidän uudet hienot laitteensa eivät huolineet uutta hienoa luottokorttiani, joten jouduin nostamaan lisää käteistä bensa-aseman pankkiatuomaatilta. Seuraavaksi autosta puuttui kaasukeitin, jonka asentamisen jälkeen etsittiin pitkä tovi riittäviä sänkypehmusteita. Ylimääräistä aikaa tuhraanrtui reilu tunti, jonka jälkeen hyppäsin autoon ja suuntasin Coromandelin niemimaata kohti maailman parhaan autoilumusiikin soidessa. En edennyt läheskään niin pitkälle kuin uskoin ehtiväni, ja vietin ensimmäistä yötä n. 400 kilometrin päässä kierrettyäni suurimman osan niemimaasta. Maisemat olivat ensimmäisen päivän aikana hienoja ja sää upea. Pimeä tähtitaivas oli kirkkaampi kuin jaksan muistaa sen ikinä olleen. Illalla keittelin ensimmäiset ruoat kaasukeittimellä. Vaikka maussa ei ollut hurraamista sain kaiken kuitenkin syötyä.
Yöllä alkoi sataa ja sade jatkui tänään melkein koko päivän. Ajeltuani sopivaan tienhaaraan asti, päätin muuttaa hieman reittiäni ja unohtaa itäisen rannikon ainakin tältä päivältä. Tavoitteeksi asetettiin Rotoruan kautta Taupo ja tavoitteeseen päästiinkin. Rotoruassa oli ahdistavaa, mutta löysin tarvttiavat esitteet ja vierailin niin Taraweran järvellä kuin Waipanuin kuumilla lähteilläkin. Lähteillä ei juurikaan satanut ja maasta pulppusi uskomattoman kuumaa höyryä ja vettä. Tiskiveden lämpöinen puro oli mieleenpainuvin juttu. Toisille lähteille en ehtinyt, mutta luulen meneväni sinne paluumatkalla, ylihuomisaamuna.
Ennen auringonlaskua löysin paikallisen Woolworth'sin eli täkäläisittäin Countdownin, jossa oli perjantain kunniaksi kova hulina (AHDISTUS!). Löysin puuttuvat tarpeet (mm. lihaliemikuutiot), "skauttasin" huomiseksi benjihyppypaikan (maksaa vain 60 € ennen klo 11:ä) ja ajoin viereiseen puistoon illan pimetessä. Nyt ovat illalliset mahassa ja pieni kävelylenkki takana. Unta saan varmaankin joskus n. neljän tunnin päästä.
Suunnitelmissa vielä huomiselle benjihyppy ja Tongariron luonnonpuiston ihmettely. Tavoitteena nähdä pohjoissaaren kolme korkeita huippua ennen paluuta Taupon suuntaan. Ylihuomenna takaisin kuumille lähteille ja sitten takaisin kohti Aucklandia ainakin Waitomon kiiltomatoluolien kautta. Viimeistä päivää vietetään toivottavasti (sormet ristiin!) kierrellen Aucklandin pohjoispuolella Bay of Islandsia ja viimeistä yötä mahdollisimman lähellä lentokenttää, jotta auto on helppo palauttaa aamukahdeksaan mennessä.
Budjettia ei enää ole. Jos rahaa kuluu enemmän kuin toivoisi, niin täytyy vain ensi syksynä olla ostamatta uustta telkkaria. Ehkä ihan oikeasti, hui. Sitäpaitsi Tongalla ja Samoalla kuluu sen verran vähän rahaa majoitukseen, etten jaksa välittää. Autoilen seuraavan kolmen päivän aikana niin paljon kuin kerkeän ja toivon, ettei tarvitse pimeällä ajella, niin ei jää maisemat näkemättä. Ajaminen on kuitenkin ollut kivaa, kunhan ei anna nälän yllättää ja nyt on jo paljon parempi käsitys siitä, miten paljon se vie aikaa ja mitä jalkani vielä varmuudella nähdä. En tiedä tuleeko tällaista seikkailua koskaan uudestaan (tätä konkurssia todennäköisesti maksetaan taksien vielä vuosienkin päästä) ja yritän tehdä kaikkeni tästä nauttiakseni. Helmikuun 2010 jälkeen en ole kokenut näin lyhyitä päiviä eikä se ole oikeasti hirveän kivaa. Uusi-Seelanti oli makeampi ennen syyspäivän (eli kevätpäivän) tasausta. Onneksi on kuitenkin ihan lämmin (farkut ja t-paita riittäävät oikein hyvin).
Palaillaan!
Sent from my iPhone
No comments:
Post a Comment