Viimeinen Samoaja

Kirjoitettu lauantaina 21.5. klo 1:14-2:39 (Samoan aikaa)

En tiedä, yrittääkö sisäinen kelloni siirtyä Suomen aikaan, vai onko syynä kovaa vauhtia lähestyvän kotimatkan jännitys, mutta minua ei väsytä niinkuin keskiyön jälkeen on yleensä ollut tapana. Siispä päätin kirjoittaa vielä yhden, viimeisen autenttisesti kansainvälisen blogipäivityksen.

Tongasta en jaksa kummempia jauheskella, joten hypätään suoraan Samoalle ja täällä vietettyyn "arkeen". Kuluneen viiden päivän aikana eivät ole tavoitteet olleet hirveän korkealla eikä niihin ole silti ihan ylletty. En ole kiertänyt saarta, sillä turistikierrokset ovat kiven alla, auton vuokraaminen kallista, bussien reitit täyttä lottoa ja pyöräilyyn on ollut aivan liian kuuma. Toisaalta sademetsiä ja vesiputouksia on tullut sen verran nähtyä, ettei se oikeastaan haittaa. Uimapaikoille olisin halunnut päästä, mutta en keksi yhtään, jolta voisi palata hikoilematta motellile ennen pimeän tuloa, joten en ole silläkään saralla mielestäni menettänyt mitään. Sen voin sanoa, että harva Samoan turisti olisi tehnyt samoja juttuja kuin allekirjoittanut. Kai sekin on jotain.

Mitä minä sitten olen tehnyt? Hyvä kysymys, ja jos luet eteenpäin niin voin vaikka vastatakin. Tiistaina tapasin puistossa paikallisia nuorisoja ja eritoten Bonoventura -nimisen Brooklynissä syntyneen kaverin, joka esitteli minulle Apian keskustaa ihan vain rennon hengailun lomassa. Juttelimme Suomesta ja Samoasta esim. kuinka samanlaisia ovat kieltemme kirjoitusasut (yhdyskunta aika monella kielellä, joita on kirjoitettu vain "vähän" aikaa), ja kuinka erilaisia ovat ilmastomme (päiväntasaaja vastaan melkein napapiiri). Bv oli mukava matkaopas, mutta hänen ystävällisyytensä herätti epäilyksiä hänen ehdotettuaan yöpymistä motellillani. Tämä suunnitelma onneksi kariutui ajoissa eikä minun tarvinnut pelätä itseni tai omaisuuteni puolesta.

Samoalaiset ovat yleensäkin joviaalia väkeä ja pysähtyvät helposti kadulla juttelemaan. Tongaan verrattuna ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, mutta yhteiskunta on "edistyneempi". Tämä johtaa siihen, että kaltaistani "pa'palangia" (eli valkoista miestä) lähestytään ystävällisesti, mutta mukava minuutin jutustelu voi silloim tällöin johtaa parin taalan kerjäykseen. Rehellisen eurooppalaisen "suoraan asiaan" kerjäyksen voi sivuuttaa helposti, mutta kesken keskustelua kerjäys tappaa pahasti sen hetkisen ystävällisen tilanteen. Kiusallista. Parin nuoren pojan kohdalla olen kuitenkin taipunut; Yhdelle tarjosin ranskalaisten perunoiden tähteet ja toiselta "ostin" pussin kauran makuisia siemeniä. Toisaalta ensimmäinen tarjosi oman ruokansa tähteitä, vaikka oli nälkäisempi ja toinen jäi kerjättyään juttelemaan kiinnostuneena mm. vaatteistani. Näiden tapausten lisäksi ovat ystävälliset sedät myös yrittäneet joka päivä myydä minulle marijuanaa. Melkein tulee Hong Kongin pukumyyjät mieleen. Näytänkö huumehörhöltä vai siltä, että olen rentoutumisen tarpeessa?

Saaret ovat Samoalla Tongaa suurempia ja niin ovat myös kaupungitkin. Tekniikka on myös kehittyneempää ja infrastruktuuri on nykyaikaisemmassa kunnossa. Julkisen liikenteen bussit ovat rehellisesti sanottuna "mageen" näköisiä, tiet ovat paremmassa kunnossa, palveluita on enemmän ja meininki on isommasta maailmasta. Täällä on McDonald'sikin! No jaa, mäkkiateria on yksi suhteellisesti kalleimmista jutuista heti lentokenttätaksin jälkeen. Yhden Big Mac -aterian hinnalla (n. 5 €) syö kaksi lämmintä fish and chips tai vastaavaa ateriaa päivässä ja saa vähän juotavaakin. Kalliilla hinnoilla kustannetaankin jääkaappimainen tehokas ilmastointi.

Parina päivänä olen tutustunut Apian ympäristöön ja tänään kävelin määrätietoisesti itään rannikkoa pitkin uimapaikkaa etsien. Kun minut viimein hikisenä ohjattiin syrjäiseen meren poukamaan oli vesi siellä niin lämmintä, että se melkein poltti. Jälkeenpäin tuntuu itsestään selvältä, että uinnin jälkeen hikoilu oli entistä runsaampaa. Ilma on niin kosteaa, että kuivuminen on mahdotonta. Tänään oli niin kuuma (tai siis niin kosteaa), että ihooni taisi syntyä uusia hikoiluaukkoja; Yhdessä vaiheessa olin varma, että hiki valui ulos korvistani. Hattunikin oli hiestä märkä ensimmäistä kertaa sitten Queenslandin tomaattifarmin.

Muihin kohokohtiin kuuluu viimeisten (edullisten) tuliaisten osto paikallisilta markkinoilta sekä paikallisessa elokuvateatterissa käynti (yksi näyttelijöistäkin oli puoliksi samoalainen!). Muun ajan olen syönyt paljon kalaa, hikoillut sekä lukenut kirjoja ja katsonut DVDitä omassa motellihuoneessani. Joka ilta olen käynyt kylmässä suihkussa, ja kun rehellisiä ollaan, niin muutamaan päivään ei huoneessa ole tarvinnut käyttää kuin yhtä vaatekappaletta. Ystäväni Mikon sanoja lainatakseni Samoalla on rakkautta ilmassa. Ihan niinkuin Wanhan-Ketun miesten vessassa.

Kotimatka häämöttää ja kalenterissa kuluneiden päivien rastit lisääntyvät. Herättyäni on jäljellä kaksi kokonaista Samoan päivää. Ensimmäisenä teen visiitin museoon ja toisena käyn ehkä vielä uimassa viimeisen kerran Tyynessämeressä. Sitten alkaa lähes kahden vuorokauden kotimatka, johon liittyen joudun kertomuksissani palaamaan vielä Tongalle.

Jonottaessani lentokentällä Aucklandin lennon check iniin näin, kun jonoon saapui vaaleahiuksinen, sinisilmäinen ja ihoonsa väriä saanut skandinaavisen näköinen nuori nainen. Salapoliisityöni paljasti tytön suomalaiseksi passin kannessa olleen kuvion (leijonavaakuna) muodon perusteella. Ruotsalaisia ei onneksi näkynyt, joten Tonga ei täysin pilaantunut. Yritin viestiä omaa kansallisuuttani suomalaistytön matkatoverille, mutta tämä olikin kanadalainen eikä ymmärtänyt sanatonta ilmaisuani.

Istuessani portilla käyttämässä ilmaista WiFiä tuli samainen tyttö taakseni istumaan, joten vilautin hänelle omaa passiani. Ennen kuin ehdin esittäytyä, hän arvasi minun olevan Sakari. Hän ja hänen kaksi ystäväänsä olivat nimittäin tavanneet portugalilaisen huonetoverini Toni's Guesthouselta muutamaa päivää aikaseimmin ja hän oli kertonut tytöille minusta ja he olivat lähettäneet minulle terveisiä. Etäisesti muistin myös saman herran maininneen suomalaiset tytöt ja nimen Kajis. Vastassani olikin siis samainen Kaisa.

Juttelimme Kaisan ja hänen kanadalaisen matkailutoverinsa kanssa koko boordauksen odotusajan ja ilmeni, että Kaisan ja minun matkani olivat paljolti yhtäläiset. Hän oli lähtenyt Australiaan yhden kaverinsa kanssa syyskuun alussa ja kotimatkalle osuivat samat lentomatkat lähinnä yhteisen matkatoimiston ansiosta. Myös muita yhtäläisyyksiä oli yllättävän paljon hiusten ja silmien värin lisäksi. Kummatkin olemme kotoisin Töölöstä ja allergisia koivun siitepöylle ja hedelmille. Mutta hauskin yhteensattuma oli se, että lennämme samalla koneella Los Angelesista Lontooseen ensi tiistaina. Minulle se meinaa sitä, että jo puolivälissä kotimatkaa tapaan ainakin yhdet tutut kasvot, mikä varmasti tekee koko maratoonista siedettävämmän. Losissa jaksan toivottavasti jutella ja olla mukava, sillä siinä vaiheessa olen todennäköisesti ollut melkein vuorokauden hereillä. Tai ainakin se on suunnitelmani väistämätöntä jetlagia vastaan taistellessani. Saa nähdä miten käy.

Kiitos, että olette matkanneet kanssani maailman toiselle puolelle. Toivottavati päästään vielä takaisin, niin saatte tekin viimeiset päivitykset kotimatkasta ja kotiinpaluujuhlista.

Hasta La ensi keskiviikko tai sen jälkeen,
Sa(n)kari

Satumaa-Tonga

Keskiviikkona 11. toukokuuta klo 19:40

Malo e lelei!

Taitaa olla korkea aika saada jotain kirjoitetuksi. Viimeisen päivityksen jälkeen ei ollut enää varaa roaming dataan Uudessa-Seelannissa eikä täällä Tongalla toimi australialaiset sim-kortit. Verkkoyhteyden tarjoaa Madventuresista tuttu yöpymispaikkani Toni's Guesthouse viiden Tongan dollarin (n. 1.5 €) hintaan. Pitää tehdä tästä blogista varmaan maksullinen... (WiFi kaatui, päivitys viivästyi)

Uudessa-Seelannissa seikkailu jatkui lauantaiaamuna benjihypyllä. En ollut ajatellut hyppyyn kuuluvan juuri muuta kuin n. neljän sekunnin vapaapudotuksen sekä köyden kiristymisen ajoissa. Päivän ensimmäisenä asiakkaana tepastelin hyppypaikalle, jossa minulle puettiin sopivat valjaat (tarkan punnituksen jälkeen). Nilkkani sidottiin tiukkaan ja kävelin hyppykielekkeelle lyhyin askelin kuin Daltonin veljekset putkaan. Viimeisten ohjeiden jälkeen poseerasin olkani yli kameralle, heitin kädet ilmaan ja nojasin eteenpäin kunnes olin kokonaan ilmassa.

Menin sanattomaksi ja hiusten kastuttua pyörin ympäri ja pompin ylös alas jonkun aikaa ennen kuin pääsin kumiveneeseen ja takaisin rantaan. Sitten sain jälleen ääntä itsestäni ja adrenaliini siivitti minut takaisin ylös hyppypaikalle. Pienen pähkäilyn jälkeen ostin DVDn, josta voin katsella lopun ikääni kuinka heittäydyin pää edellä jokeen pelkän kuminauhan varassa...

Uuden-Seelannin kolmena viimeisenä päivänä kiersin saaren korkeimmat vuoret (näkemättä huippuja) vierailin värikkäillä kuumilla lähteillä ja näin maailman vanhimpia kauri-puita. Suurin niistä oli aloittanut kasvunsa jo tietyn Jeesuksen elinaikana.

Viimeinen ajopäiväni saaren pohjoispäässä oli melkoisen pitkä ja porhalsin takaisin Aucklandiin viimeiset kolme tuntia täysin pimeässä. Budjetti oli tosiaan "rajaton", mutta onnistuin saamaan itselleni ylimääräistä kulua peruuttamalla takavetoisen yösijani liian kauas tien laidasta jääden jumiin mutaiseen nurmikkoon. 80 eurolla soitin itselleni hinausauton ja pääsin nukkumaan hieman levottomana n. kuusi ja puoli tuntia ennen auton palautusta.

Aamu lentokentällä ja matka Tongalle sujui mukavasti ja perillä oli melko optimaalinen shortsikeli.

Tonga on Suomeen verrattuna lähes päinvastainen paikka. Täällä ollessani olen osallistunut kavan juontiin ja tehnyt hostellilaisten kanssa kierroksen saaren ympäri. Kawaa juodessa juttelimme hostellinomistajan, brittiläiskarkuri Tonin, ja hänen työntekijänsä paikallisen Montyn kanssa Tongalaisista perinteistä. Tänään turistikierroksella Toni kertoi vielä paljon lisää faktoja.

Luonto on trooppinen ja useimmille hyvä vertauskohde on varmaankin tv-sarja Lostin (hawaijilainen) luonto. Sillä poikkeuksella, että Tonga on litteä eikä täällä ole jääkarhuja tai savuhirviöitä, mutta armeijan tukikohdat ovat aivan The Othersin kylän näköisiä. Lentokoneesta näin loputtomasti palmuja ja n. satavuotiaat kookospalmut ovat iso osa paikallista luontoa. Rannikko ei ole hiekkarantaparatiisi vaan tarjoaa korallista muototunutta kiveä ja jyrkänteitä. Villieläimiä ei juuri ole, mutta kilttien koirien ja kesyjen kissojen seassa pitkin tienvarsia pyörii kukkoja, kanoja ja kaikenkarvaisia sikoja.

Paikalliset lapset huutavat ohikulkeville valkonaamoille "bai" ja aikuisetkin osoittavat kiinnostusta erinäköisiä ulkomaisia ihmisiä kohtaan. Jotenkin en osaa kuvitella suomalaista aikuista, jonka ensireaktio polynesialaisen tapaamiseen kadulla olisi tiedustella tältä, mistä hän on kotoisin.

Kulttuuri on vielä vahvasti tongalainen, vaikka englanninkielinen vaikute tai paine onkin melko vahva. Mm. lukuisissa mormonikouluissa saavat lapset sapiskaa, jos he puhuva jotain muuta kuin kuningattaren englantia. Lapsia ei pahoinpidellä, mutta kuria pidetään yllä fyysisesti ja jopa aikuinen ihminen voi saada äidiltään korvatillikan, jos hän häpäisee sukuaan. Nuoret yrittävät tehdä ulkolaisiin vaikutuksen puhumalla englantia, kun toisaalta Kawa klubien vanhat äijät pilailevat englantia puhuvien nuorten tongalaisten kustannuksella. Perhe on tärkeä ja vanhempien ihmisten kunnioitus on itsestään selvää. Ja silti vanhukset saavat eläkettä, vaikka nämäkin rahat jaetaan useimmiten koko perheen kesken. Koko Tongalla on arvioiden mukaan n. 30 eri sukua ja kaikki, joilla on sama sukunimi ovat oikeasti sukulaisia.

Palataan vielä kavaan. Kava on kasvi, jonka kolme, neljä vuotta kasvaneesta juuresta tehdään jauhetta, joka sekoitetaan veteen. Väriltään juoma muistuttaa maitokahvia ja se pitää juoda nopeasti ilman skoolausta, jottei kavajauhe pääse sakkaantumaan kupin pohjalle. Kava on tavallaan lääkeaine, joka vaikuttaa ainoastaan lihaksiin rentouttavalla tavalla. Vaikka huulet ja kieli voivat puutua kuin hammaslääkärissä ikään, pysyvät aivot virkeänä ja keskustelu yhtä sivistyneenä koko ajan. Silmäluomet vain eivät välttämättä pysy ylhäällä. Kavan juonti on vielä niin suuri osa kulttuuria, että yön yli kestävä jatkuva kvwan juonti on hyväksyttävä syy olla poissa töistä. Alkoholin juonti ei ole yhtä suvaittua ja johtaa tongalaisten elimistössä aggressiivisuuteen ja tappeluihin. Naiset eivät juo kavaa (paitsi turistit).

Mitä vielä? Tiet ovat huonossa kunnossa, mutta nykyiset hyväntekijät eli kiinalaiset parantavat niitä pikkuhiljaa. Hiekkatiet ovat myös kuoppaisia ja niitä on paljon. Tongatapun saari ei ole järjettömän suuri; Sen kiertäisi varmaan pyörällä melko nopeasti, jos ei yhdessä päivässä, niin kahdessa.

Kaiken kukkuraksi täällä ei ole länsimaista pikaruokaa enkä ole kuullut yhtään länsimaista hittimusaa niinkuin esim. Tiomanilla. Paikka ei todellakaan ole pilalla, vaikka ei täällä ole saksalaisista puutetta. Ruotsalaisia ei ole enkä ole törmännyt suomalaisiin, jotka suosivat Toni's Guesthousea Madventuresin ansiosta. Yksikin sellainen oli täällä vain päivän ennnen minua.

Seuraavat neljä päivää aion vierailla saaren pääkaupungissa, lukea kirjoja ja ehkä ottaa aurinkoa. Niin, ja syödä. Tavoitteena olisi päivittää blogi vielä kerran pienillä Samoan tunnelmilla ennen pitkää kotimatkaa.

Nofo a!

Häivähdys purppuraa

Perjantai 6. toukokuuta 19:14...

Ke aori!

Uusi-Seelanti on sitten ihmeellinen paikka. Tällä hetkellä istun kahden hengen makuuhuoneeksi muutetussa Toyotan superfarmarin takapenkkiosastossa. Ulkona on melkein tunnin ollut säkkipimeätä ja auto on parkkeerattu vartti sitten suljetun puiston parkkipaikalle. Kaksi autoilupäivää ja vain n. 600 kilometriä on takana, edessä vielä kolme päivää (ja neljä yötä aluillaan oleva mukaanlukien). Kaunis luonto rauhoittaa, mutta runsas rahan kulutus sekä jostain syystä suuret väkimäärät (tai automäärät) ahdistavat ajoittain.

Sen verran kelataan taaksepäin, että palataan pikaisesti Cairnsiin. Lentokentällä huomasin, että lentoyhtiöni New Zealand Air sallii matkatilassa kuljetettavan vain yhden käsimatkatavaraa per asiakas. Olin niin tottunut matkustamaan isolla hattuhyllyn ja pienellä jalkatilan repulla, että pakattuani lentokentällä tavarani kahteen kertaan olivat pasmani hiukan sekaisin. Matkalaukkuni painoi hitusen yli 20 kilogrammaa ja iso reppuni melkein 8 (käsimatkatavaroiden painoraja 7 kg ylittyi siis reippasti, mutta eipähän ole vielä kertaakaan tarkastettu). Lennolla minulle tarjoiltiin ennakkotiedoistani poiketen ilmaista ruokaa ja juomaa. Kaiken kukkuraksi tarjolla oli myös henkilökohtainen viihdekeskus, josta elokuvia sai katsoa myös nousun ja laskeutumisen aikana jolloin omat elektroniset laitteet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Lähes täydet pisteet Air New Zealandillle, keskinkertainen arvosana Dinner for Schmucksille, joka ei oikeastaan naurattanut.

Aucklandin lentokentällä tyydyin ökykalliiseen pikkubussiin, joka reilu 17 € hintaan (lähes sama kuin vuorokauden autovuokrani!) pudotti minut oikean hostellin ovelle aivan keskustaan. Yhtä huoneenvaihtoa myöhemmin löysin oman sängyn (joka osoittautui ehkä koko välivuoden surkeimmaiksi) ja lähdin etsimään jotain rauhoittavaa. Jännitti nimittäin aivan törkeästi. Yhtenä syynä varmaan se, että en ollut aivan varma, mihin suuntaan hostellilta se kuuluisa autovuokraamoni olisi. Osansa jännitykseen tarjosivat myös varmasti lähes 24/7 netissä olleet aivoni, jotka oli jätetty täysin maailmanlaajuisen verkon ulkopuolelle. Pientä kaupunkikierrosta (meinasin melkein eksyä) ja yhtä ilmaista cokista myöhemmin kävin vielä suihkussa (viimeistä kertaa pitkään aikaan?) ja vetäydyin pehkuihin.

Torstaiaamulla oli hetki piipahtaa keskustassa ja löysin etsimäni liikkeet (saaliina vielä yksi DVD) sekä McDonald'sin, jonka WiFillä tarkistin sähköpostit ja Facebookin, ennen autovuokraamolle suuntaamista.

Autonvuokraus tökki. Ensiksi heidän uudet hienot laitteensa eivät huolineet uutta hienoa luottokorttiani, joten jouduin nostamaan lisää käteistä bensa-aseman pankkiatuomaatilta. Seuraavaksi autosta puuttui kaasukeitin, jonka asentamisen jälkeen etsittiin pitkä tovi riittäviä sänkypehmusteita. Ylimääräistä aikaa tuhraanrtui reilu tunti, jonka jälkeen hyppäsin autoon ja suuntasin Coromandelin niemimaata kohti maailman parhaan autoilumusiikin soidessa. En edennyt läheskään niin pitkälle kuin uskoin ehtiväni, ja vietin ensimmäistä yötä n. 400 kilometrin päässä kierrettyäni suurimman osan niemimaasta. Maisemat olivat ensimmäisen päivän aikana hienoja ja sää upea. Pimeä tähtitaivas oli kirkkaampi kuin jaksan muistaa sen ikinä olleen. Illalla keittelin ensimmäiset ruoat kaasukeittimellä. Vaikka maussa ei ollut hurraamista sain kaiken kuitenkin syötyä.

Yöllä alkoi sataa ja sade jatkui tänään melkein koko päivän. Ajeltuani sopivaan tienhaaraan asti, päätin muuttaa hieman reittiäni ja unohtaa itäisen rannikon ainakin tältä päivältä. Tavoitteeksi asetettiin Rotoruan kautta Taupo ja tavoitteeseen päästiinkin. Rotoruassa oli ahdistavaa, mutta löysin tarvttiavat esitteet ja vierailin niin Taraweran järvellä kuin Waipanuin kuumilla lähteilläkin. Lähteillä ei juurikaan satanut ja maasta pulppusi uskomattoman kuumaa höyryä ja vettä. Tiskiveden lämpöinen puro oli mieleenpainuvin juttu. Toisille lähteille en ehtinyt, mutta luulen meneväni sinne paluumatkalla, ylihuomisaamuna.

Ennen auringonlaskua löysin paikallisen Woolworth'sin eli täkäläisittäin Countdownin, jossa oli perjantain kunniaksi kova hulina (AHDISTUS!). Löysin puuttuvat tarpeet (mm. lihaliemikuutiot), "skauttasin" huomiseksi benjihyppypaikan (maksaa vain 60 € ennen klo 11:ä) ja ajoin viereiseen puistoon illan pimetessä. Nyt ovat illalliset mahassa ja pieni kävelylenkki takana. Unta saan varmaankin joskus n. neljän tunnin päästä.

Suunnitelmissa vielä huomiselle benjihyppy ja Tongariron luonnonpuiston ihmettely. Tavoitteena nähdä pohjoissaaren kolme korkeita huippua ennen paluuta Taupon suuntaan. Ylihuomenna takaisin kuumille lähteille ja sitten takaisin kohti Aucklandia ainakin Waitomon kiiltomatoluolien kautta. Viimeistä päivää vietetään toivottavasti (sormet ristiin!) kierrellen Aucklandin pohjoispuolella Bay of Islandsia ja viimeistä yötä mahdollisimman lähellä lentokenttää, jotta auto on helppo palauttaa aamukahdeksaan mennessä.

Budjettia ei enää ole. Jos rahaa kuluu enemmän kuin toivoisi, niin täytyy vain ensi syksynä olla ostamatta uustta telkkaria. Ehkä ihan oikeasti, hui. Sitäpaitsi Tongalla ja Samoalla kuluu sen verran vähän rahaa majoitukseen, etten jaksa välittää. Autoilen seuraavan kolmen päivän aikana niin paljon kuin kerkeän ja toivon, ettei tarvitse pimeällä ajella, niin ei jää maisemat näkemättä. Ajaminen on kuitenkin ollut kivaa, kunhan ei anna nälän yllättää ja nyt on jo paljon parempi käsitys siitä, miten paljon se vie aikaa ja mitä jalkani vielä varmuudella nähdä. En tiedä tuleeko tällaista seikkailua koskaan uudestaan (tätä konkurssia todennäköisesti maksetaan taksien vielä vuosienkin päästä) ja yritän tehdä kaikkeni tästä nauttiakseni. Helmikuun 2010 jälkeen en ole kokenut näin lyhyitä päiviä eikä se ole oikeasti hirveän kivaa. Uusi-Seelanti oli makeampi ennen syyspäivän (eli kevätpäivän) tasausta. Onneksi on kuitenkin ihan lämmin (farkut ja t-paita riittäävät oikein hyvin).

Palaillaan!

Sent from my iPhone

Pitkästä ilosta

Istun hostellihuoneen sängyllä ja valmistaudun viimeiseen Australiassa vietettävään yöhön. Kuvissa on esitelty sunnuntaisen Atherton Tablelands -reissun tunnelmia. En nähnyt Cairnsin lounaispuolella juuri sitä, mitä luulin näkeväni, mutta sain mm. nähdä kauniita maisemia, uida sadeveden täyttämässä kraaterissa ja nähdä vilauksen uivista vesinokkaeläimistä. Siitä seuraavat kaksi vuorokautta ovat kuluneet melko hitaasti ja ajatukset ovat risteilleet menneistä Australian ajoista tuleviin matkakohteisiin ja aina Suomen kesäänkin asti. Huomenna viimeistelen Australian reissun lounastamalla Hungry Jack'sissa ja ostamalla itselleni purkillisen valkosuklaan makuista kaakaojauhetta Gloria Jean'sistä ennen matkaamista lentokentälle.

Olen innoissani tulevasta Uuden-Seelannin kierroksesta, vaikka minulle ei olekaan aivan selvää, kuinka paljon ehdin näkemään. Minulle on tärkeintä se, että pääsen autoilemaan kauniisiin maisemiin loistavan musiikin säestämänä ja unelmoimaan kahden meren äärelle tilavan vuokrapakun matkasängyllä. Riittävä ruoka ja muut virikkeet ovat vain bonusta. Sitten on vielä kahden viikon Polynesiassa löhöily. Sieltä haetaan täydellistä rauhaa ja kiirettömyyttä, jotta saan luettua loput lukematta jääneet kirjat (tänäänkin ostin kaksi lisää hintaan 5$/kpl) ja ehkä muutettua rusketusraitani järkevämmän näköisiksi. Ja tietysti syötyä hyvin. Facebookit ja sähköpostit toivottavasti unohtuvat pariksi viikoksi ja ehkä blogin päivityksetkin vaikenevat. Tavoitteena on kirjoittaa jonkinlaista päiväkirjaa, joka ilmestyy kuvien kera ilmoille viimeistään Suomesta käsin.

Ajatuksissa Australian reissusta ovat päällimmäisenä olleet mm. pari viikkoa tomaatinpoimijoiden hostellilla, Tasmanian luonto ja Hobart, viinitilan ihmiset sekä Brothermanin kanssa vietetty aika. Jotta homma ei menisi liian syvälliseksi, niin otetaan tähän väliin Kotkaa päälle tyyliin Australian topit ja flopit.

Huonoin päivä:
Ehdottomasti viimeinen perjantai töissä viinitilalla, kun jouduin töihin ravintolan keittiöön tiskaamaan. Tein lähes tauotta seisten yli yksitoista tuntia työtä, jota en osannut enkä todellakaan ollut valmis oppimaan. Kaksi päivää aikaisemmin olin saanut potkut ja viimeinen nöyryytykseni oli tämä skeidassa rypeminen. Ei. Jatkoon. (Kunniamaininta myös 40-asteiselle Bondi Beachille, joka sai minut tappamaan puhelimeni. Sen päivän vaikutukset kuitenkin nollattiin melko nopeasti.)

Paras yö:
Uudenvuoden aatto. Ilta aloitettiin korttipeleillä hostellin keittiössä ja samanhenkistä juhlakansaa kerääntyi pöytään lähinnä Saksasta, Ruotsista ja Ranskasta. Kahdet ilotulitukset lämpimässä kesäilmassa myöhemmin alkoi livemusiikin siivittämänä tanssi ja hassuttelu, joka jatkui oluiden virrassa valomerkkiin asti. Yö jatkui pizzaslaissin voimalla ja päättyi hiljalleen ihailllen vuoden 2011 ensimmäistä auringonnousua.

Paras uusi tuttavuus:
Tähänkin on täysin yksiselitteinen vastaus. Uudenvuoden vietossa täysin mukana ollut ruotsalainen ikätoverini Ms. S. Hänen kanssaan olen ollut Facebook-yhteydessä tasaisin väliajoin Tasmaniasta lähtemisen jälkeen. Hän jäi Tasmaniaan lähes koko syksyksi mm. poimimaan kirsikoita ja viinirypäleitä työkseen. Hän myös kirjoitti artikkelin tasmanialaisista viineistä ruotsalaiseen viinilehteen. Kotiin hänen piti lähteä eilen, mutta matka on viivästynyt pitkällisen sairastelun vuoksi. Jotain mätää on neitokaisen haimassa ja sairaalaöitäkin on ollut kuulemma useampi. Toivon tapaavani neiti S:n vielä joskus Ruotsissa, Suomessa tai ties missä.

Äitini kollega Maria oli myös ihastuttava ihminen ja olin onnekas, että hän ja hänen perheensä ottivat minut joulun alla avoimin sylin vastaan Rochfordin potkujen jälkeen. Jouluaatto ehkä oli vähän liian meluisa minun makuuni, mutta Dandenongsilla autoiltu päivä oli erittäin mukava.

Paras päivä:
Oikeastaan mikä tahansa turistireissu; Great Ocean Road, Philip Island, Blue Mountains, Jenolan Caves, The Pinnacles, Kuranda, Tablelands, Tiomanin kierto, krokotiiliristeily jne. Myös kaikki muut elukkavisiitit olivat aika huippuja. Parhaiten muisitissa on Perthin lähistöllä kengurun ruokinta ja vompatin kanssa poseeraus.

Parhaat näköalapaikat:
1. Mount Wellington, Hobart
2. Eureka Tower, Melbourne
3. Marina Bay Sands, Singapore

Top 5 eläimet:
1. Harmaa kenguru
2. Suolaveden krokotiili
3. Nokkasiili (Echidna)
4. Kiimainen uroskoala
5. Vompatti

Surkeimmat eläimet:
Kauhean kuuloiset Kakadut

Parhaat työkaverit:
3. Boaz. Boazin kanssa käytiin useampaan otteeseen elokuvissa ja hänen kämppiksensä oli maailman kanssa lähes täydellisessä harmoniassa. "Kaksi vahvaa soturia, jotka ovat vahvoja, taistelevat ja taistelevat. Mutta kukaan ei koskaan voita." Viimeiset viikot Boaz oli kuitenkin usein huonolla tuulella/väsynyt.
2. Richard. Richardin kanssa tein töitä kolme päivää lähes joka viikko ja tulimme hyvin juttuun. Huumorintajut osiivat yhteen ja opin häneltä paljon. Tutustuin ohimennen hänen vaimoonsa ja tyttäriin, mutta en ehtinyt toista heistä Sydneyssä tapaamaan. Puhelinnumero hukkui Tyyneenmereen.
1. Darcy ja Tim. Rochford Winesin nuoret pojat olivat hauskoja, sosiaalisia ja ahkeria. Fiksujakin vielä. Tim sai kaikki nauramaan matkimalla Saschaa ja Darcy toi hymyn huulille (paitsi sinä yhtenä perjantaina) ilosella asenteellaan.

Jaa-a. Eiköhän siinä ollut jo aikalailla listauksia. Loistava reissu on ollut. Paljon uutta ehdin nähdä ja muutamiin juttuihin ehdin tutustua entistä paremmin. Joku kesä täytyy vielä palata ja tehdä täysi kierros Adelaide-Uluru-Darwin-Broome-Perth ihan rauhassa. Toivottavasti silloin joku lähtee mukaani.

Lopuksi sanon vielä vastaavalle välivuodelle lähtijöille vinkiksi, että jos se vain on mahdollista, niin kannattaa ottaa kaveri mukaan. Jotkut kustannukset puolittuvat kaverin kanssa ja aikakin kuluu varmaan kaksi kertaa nopeammin. Kaverista pääsee varmasti joskus hetkeksi eroon, mutta yksin matkustaessa voi joutua lentämään Singaporeen, jotta saisi juttuseuraa. (Olenkohan mä jo kirjoittanut tämän saman jutun jo aikaisemmin?) Jos on lähdössä ihan vain vaihtoon tai jos on ihan yhtä rohkea (lue tyhmä/hullu) kuin allekirjoittanut, niin kannattaa todellakin lähteä yksin. Eikä kannata välttämättä odottaa 28-vuotiaaksi asti ennen maailman valloitusta. Hostellielämää ymmärtää ja jaksaa varmasti paremmin nuoremmilla vähemmän pullamössöityneillä aivoilla.

Kiitos Australia. Joku päivä palaan valloittamaan sen erämaan, josta puhuin. Siihen asti,
Cheers!

Vieläkö soitan coñoa?

Kikkeliskokkelis.

Vappu tulee, mutta ei tänne. Toinen päivä toukokuuta on kylläkin Queenslandissä ja NTssä paikallinen Labour Day, mutta ei se varmaan ole ihan sama juttu.

Pääasiassa olen laiskotellut ja ostellut tuliaisia (enää ei montaa puutu) ja yrittänyt suunnitella pikaista Uuden-Seelannin matkaani. Mutta eilen olin kunnon turisti, ja matkustin sademetsään tutustumaan Kurandan pieneen kylään.

Matkan Kurandaan tein bussilla ja skyrailillä, eli eräällä hiihtohissiä muistuttavalla kulkuvälineellä. Skyrail kiidätti minut pian sademetsän ja viorenrinteen ylle, ja vaikka sää olikin utuinen, olivat maisemat melko mahtavat. Toisella skyrailin pysähdyspaikalla sai myös ihastella hienoa vesiputousta. Olin ihan fiilareissa. Perillä Kurandassa tein melkoisen kävelyretken rauhaisassa sademetsässä ja kävin katsomassa samaista vesiputousta joen toiselta puolelta.

Itse Kuranda ei ollut niin ihmeellinen kuin voisi kuvitella. Sademetsän keskellä ollut paikka olisi ollut varmasti kivampi, jos se ei olisi ollut niin pilalla. Turistimäärä oli melkoinen ja suurin osa kiinteistöistä olikin rihkamakauppoja tai ravintoloita. Sainpahan kuitenkin ostettua tuliaisia.

Paluumatka tehtiin suoraan Cairnsin keskustaan historiallisella maisemajunalla, jolla ei ollut kiirettä. Linnuntietä matkaa on varmaankin parisenkymmentä kilometriä, mutta vuoren rinteitä myöten ja tunneleden läpi juna teki matkaa lähes kaksi tuntia. Maisemat olivat toisaalta sen arvoiset ja salakuuntelin muutaman fiksun reppumatkaajan keskustelua lähes koko matkan.

Sunnuntaina teen vielä toisen turistireissun, josta aion raportoida ennen Australian lopullista jättämistä. Nyt kuitenkin luon katseita tulevaisuuteen. Otsikkokin siihen antaa osviittaa, vaikka en olekaan koskaan banjoa saatika coñoa soittanut. Didjeridoota aion tosin opetella soittamaan myös iltaisin pimeän jälkeen.

Olen nimittäin miettinyt, että kuinka paljon olen muuttunut välivuoteni aikana, ja kuinka pysyvää tämä muutos on Suomeen palatessani. Vaikka en lähtenytkään maailamlle itseäni etsimään, olen löytänyt sen ja paljon enemmän. Jo Hong Kongissa tajusin, kuinka tärkeitä ystäväni ja perheeni todellisuudessa minulle ovatkaan. Toivottavasti osaan myös osoittaa sen vielä vuosien Suomessa asumisen jälkeenkin. Eritoten kavereiden ja sukulaisten kanssa yhteiset perinteet ovat erittäin arvokkaita muistoja enkä malta odottaa perinteiden jatkamista jo ensi kesänä.

Olen myös yksin matkustaessani oppinut elämään suht säästeliäästi, joten onkin jännää nähdä, miten kukkaronnyörini löystyvät, kun rupean saamaan taas palkkaa kesätöistä. Tavoitteena olisi, etten söisi lomapäivinä kahta kertaa päivässä Subwayssä ja, että varat riitäisivät kesän jälkeen uuteen läppäriin ja ehkä televisioonkin. Olen tosin suunnitellut ryhtyväni jälleen neljän koripalloiluttoman vuoden jälkeen urheilemaan (Born to Run -kirjan innoittamana) ja pikkuhiljaa myös muuttavani ruokavaliotani, jotta se sisältäisi vähemmän eläinperäisiä ja sokeria sisältäviä tuotteita. Tämä ei ehkä onnistu täysin ilman alergioideni siedätyshoitoa, mutta tällä hetkellä uskon, että lenkkeily ei ole vain unelma vaan myös uusi varteenotettava harrastus. (Kuuluuhan se niihin erilaissi lajeihi, jossa tarvitaan... kengät.)

Mökkeilystä olen myös päättänyt nauttia aivan uudella tavalla ensi kesänä. Viinitilan työkokemukseni jälkeen olen päättänyt ruveta pitämään kesämökkimme tiluksista ja puitteista parempaa huolta. Viime kesänä vietin kauniita kesäpäiviä mökillä sisällä PlayStationia pelaten (omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että olin lähes koko kesän Suomessa ja useamman kuukauden lämpimässä Australiassa ulkona töissä) sen sijaan, että olisin leikannut nurmea, käynyt kalastamassa tai ihan vain istunut pihalla auringossa tai varjossa. Ensi kesänä on kuitenkin toisin, vaikka sadepäivät haluankin mieluummin viettää kuivana sisällä. Eniten mökkeilyssä kaipaan luonnollisesti saunomista.

Vielä yksi asia, johon haluan elämässäni muutosta on siirtyminen tiukasta itsenäisyydestä jonkinlaiseen yhteisöllisyyteen. En ole muuttamassa mihinkään kommuuniin, mutta haluan olla vieraanvaraisempi ja valmis jakamaan omaa hyvinvointiani, kokemuksiani ja läsnäoloani enemmän muiden ihmisten kanssa. Haluan tuoda tuleviin työ- ja kouluyhteisöihini yhteisvastuullisemman asenteen. Aion kyllä hoitaa oman tonttini aina kunnolla enkä olla likainen hippi/laiska kommari. Mutta olen ruvennut näkemään enemmän ja enemmän jakamisen hyviä puolia. Jopa ihminen, jolla ei vuokran ja ruoan jälkeen ole ylimääräisiä pennejä voi auttaa toisia ihan vain olemalla läsnä, osallistumalla. Täällä esimerkkinä apua tarvitsevista ihmisistä ovat luontoystävälliset aborginaalit, joita ja joiden kulttuuria potkittiin pois kehityksen tieltä yli sadan vuoden ajan. Myös Australian luontoa tuhottiin peruuttamattomasti sivistyksen nimissä. (Ketun metsästystä? Helkkarin britit!)

Jos en muutuyhtään, niin ainakin Internetiin on ikuistettu turhat haaveeni. Que sera, sera.

Odotan siis innolla kesätöitä ja kesälomia sekä tulevia vuosia Suomessa. Sitä ennen kuitenkin haen vielä äärimmäisiä kiksejä kauniista luonnosta ja täysillä elämisestä seuraavat lähes neljä viikkoa. Ikävä Suomeen hellittää varmaan, vasta kun olen kaikki taas siellä tavannut, mutta itkemään en sitä ennen enää rupea (paitsi, jos katson uudestaan Toy Story 3:n, damn you Pixar!).

Nauttikaa te vapusta, kun minä pyyhin Australian tomut tavaroistani ennen lähtöäni pitkälle (mutta jopa liian lyhyeltä vaikuttavalle) kotimatkalle.

Muistakaa kerätä roskanne!

Katso, krokotiili loikkaa

Bobo.

Jaahas, kait sitä pitäis vähän tekstiäkin olla, muuten luulette minun menehtyneen tai jotain. Toisaalta teidän on hyvä totuttautua siihen mahdollisuuteen, että päivitysten määrä saattaa olla rajattu Australiasta poistuttuani. Bloggailu on vaikeaa, kun on ensiksi ihan aloillaan ja sitten koko ajan liikkeellä tai jatkuvasta menosta väsynyt. Olen jo poistunut Darwinista ja kaartanut Australian reissun loppusuoralle Cairnsiin, josta löytyvät myös lähtötelineet.

Darwinissa oli erittäin lämmintä, yli 30 astetta joka päivä, ja aikaa kulutettinkin runsaasti äidin kanssa hotellin uima-altaalla. Mukava oli synttäreistäkin nauttia vedessä polskiessa ja kirjaa lukiessa. Pari ensimmäistä päivää tosiaan laiskoteltiin ja käytiin ostoksilla. Ostin itselleni synttärilahjarahoilla ihka oikean didjeridoon, joka lähti saman tien postissa Suomeen ja saapuu sinne reilusti ennen minua.

Ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä oli varattu turistireissuille ja kävimme sekä Nitmilukin, että Litchdieldin luonnonpuistoissa. Ensiksi mainittu oli yli neljän tunnin ajomatkan päässä ja perillä risteilimme Katherine Gorgessa eli rotkossa olevassa joessa (kurussa?). Näkymät olivat uskomattomat.

Seuraavana päivänä poikkesimme Adelaide -joella katsomassa hyppiviä krokotiilejä ennen matkaamme Litchfieldiin. Krokot olivat rohkeita ja yksi suurimmista ilmestyi aivan tyhjästä pinnalle juuri minun ikkunani kohdalla. Litchfieldissä näimme isoja termiittikekoja (yhdessä oli sisällä noin 60-vuotias kuningatar), vesiputouksia ja lisää jylhiä veden muovaamia maisemia. Kävimme jopa turvallisesti uimassa ilman krokotiilien pelkoa.

Retkillämme näimme myös valtavia maantiejunia eli rekkoja, joissa oli tyypillisen kahden osan sijasta kolme tai neljä osaa. Painoa mokomalla voi olla 170 tonnia ja renkaita yhteensä 70!

Ikävin puoli Darwinissa oli kodittomien Aborginaalien määrä. Teoriassa olen heille hyvinkin empaattinen, mutta laiskasti kapuloita hakkaavat yön mustat miehet, jotka kerjäävät kadulla kädet ojossa ovat kieltämättä pelottavia. Heistä myös varoitellaan runsaasti, erityisesti naisturisteja.

Lentoni Cairnsiin lähti tänään aamulla 6:20 ja herätyskelloni pirisi jo puoli neljältä, koska lento oli kansainvälinen (sama lento, jolla itse tulin Singaporesta). Kaikki meni kuitenkin hyvin enkä ole joutunut edes päiväunille.

Raha-asiat näyttivät hetken pahalta, mutta Ulurun kokoinen monoliitti vierähti sydämeltäni, kun sain rohkean kokeilun kautta selville, että uuden luottokorttini PIN-koodi on sama kuin vanhankin. Tämä ei ollut itsestään selvää, sillä uusi kortti on eri tyyppiä ja numerokin on vaihtunut. Kävin vielä varaamassa itselleni erään turistireissun sunnutaiksi ja maksoin sen PIN-koodia käyttäen kortillani.

Tänään olen myös saanut ilmaisen didjeridoon soiton oppitunnin ja kävinhän taas elokuvissakin. Elämä hymyilee ja Cairnsissa on mukava keli; Vähän ehkä kosteampi kuin Darwinissa, mutta ei liian kuuma ja illalla voi ehkä käyttää huppariakin. Suunnitelmissa on kaksi tai kolme reissua viikon sisään ja sitten lennetäänkin jo autoilemaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Yritän saada ilmoille ainakin yhden päivityksen, jos ei kahta, ennen sitä.

Iloista pääsiäistä ja hauskaa Vapun odotusta!

Lajien synty

Hei,

Tämän päivän tarina kertoo rakkaasta matkakumppanistani ja sopii hyvin myös pereen pienemmille. Kuten tiedätte, lähdin yksin kiertämään Australiaa viime vuoden elokuussa. Marraskuussa minulla oli ilo tavata veljeäni ja äitiäni, mutta matkaseurueeni henkilömäärä ei noussut yli yhden. Mutta viimeinen Tasmaniassa tapasin nykyisen matkakummpanini. Hän on kotoisin Kiinasta, mutta hän on aito australialinen vesinokkaeläin. Wesinokkaeläin-Wilson.

Wesinokkaeläin-Wilson oli kyllästynyt turistikaupan hyllyyn ja hän halusi ehdottomasti muuttaa Suomeen. Niinpä maksoin hänestä lunnaat, mistä lähtien hän onkin seurannut minua matkallani.

Wesinokka-Wilson on yöeläin, joten hän viihtyy sängyssä koko päivän. Hänellä on ollut jo monta kotia mm. Hyundai Getzin takapenkki Tasmaniassa ja mukava patja lattialla Singaporessa. Vielä yhden yön on kotina niin pehmeä sänky, että allekirjoittaneesta tuntuu melkein kuin nukkuisi arkussa. Wilsonia se ei haittaa.

Wilson ei osaa puhua, mutta hän on hyvä kuuntelemaan ja hän on kovin ilmeikäs vaaleanruskeine kulmakarvoineen. Nimensä hän on saanut erään lentopallon mukaan, jonka matkakumppanilla kesti kotiin pääsy paljon kauemmin kuin minulla.

Katsomme Wilsonin kanssa silloin tällöin DVDitä, joskus luemme kirjaa ja toisinaan pelaamme korttia. Wilson ei ole hävinnyt vielä kertaakaan. Ei varsinkaan tuijotuskilpailussa.

Yksi miinuspuoli Wilsonissa on. Hän ei ole käynyt kertaakaan peseytymässä tapaamisemme jälkeen. Yleensä Vesinokkaeläimet viihtyvät vedessä, mutta Wesinokkaeläin-Wilson ei tykkää kylpeä yksin. Hän (kuten minäkin) odottaa innolla pääsevänsä peseytymään suomalaisten lajitoveriensa kanssa. Wilson heitetään pesukoneeseen, mutta minä tahdon saunaan. Mutta ei Wilson ole likainen. Tai en minä ainakaan sellaista ole huomannut.

Wilson on matkustanut pitkiä matkoja lyhyen elämänsä aikana. Hän on lentänyt Tasmaniasta Sydneyyn, sieltä Adelaideen, sitten Perthiin, Darwiniin, Singaporeen ja vielä takaisin Darwiniin. Matkalla on vielä enemmän pituutta jäljellä ja Wilson pääsee lepäilemään ainakin Uuteen-Seelantiin, Tongalle ja Samoalle.

Koska Wesinokkaeläin-Wilson on eläin, hän on matkustanut kaikki lentomatkat matkalaukussani lentokoneen ruumassa. Perthistä lähtien hänellä on ollut seuranaan toinen australialainen villieläin, joka niinikään odottaa pääsyä suomalaiseen kotiin. Lopullisen osoitteen tiedämme vain me kolme, eikä ristiäisiäkään ole vielä pidetty. Viimeisillä matkoillani voi matkalaukussani olla kuitenkin sen verran tungosta tuliaisten takia, että Wilson saattanee matkustaa kanssani lentokoneen sisällä.

Viime lentomatka Singaporesta oli sujunut ruumassa mukavasti. Ikkunasta näkyi täysikuu ja sen valaisemat pilvet. Myös etelänristi vilkutteli meille kunnes pilvet peittivät sen ja taivasta valaisi keltainen ukkosmyrsky.

Darwinissa Wilson on pysynyt visusti sisätiloissa, sillä ulkona on liian kuumaa hänen turkilleen. Itse olen viilentynyt mukavasti uima-altaassa polskiessani melkein kuin vesinokkaeläin konsanaan. Palanut en ole, mutta maanantaina taisi hatutta kulkeminen tuottaa lievän auringonpistoksen, josta seurannut päänsärky hellitti vasta tiistai-iltana. Ennätin sen jälkeen elokuviin ilman tuskaa.

Tänään tapasin kaksi suomalaista tyttöä ja kadehdin hiukan heidän tilannettaan. Jos joku aikoo näin pitkälle matkalle lähteä, niin suosittelen ottamaan kaverin kotimaasta mukaan. Kaverista pääsee hetkittäin välillä eroon, jos tarvitsee, mutta yksin matkustaessa voi joutua lähtemään Singsporeen, jotta saisi juttuseuraa.

Huomenna matkasueurueeseeni liittyy viimeistä kertaa äitini ja ylihuomenna onkin allekirjoittaneen juhlapäivä. Minuutilleen 29-vuotias olen kuitenkin vasta seuraavana yönä paikallista aikaa, mutta onnitteluja otetaan vastaan lauantainakin.

Hauskaa pääsiäistä,
Terveisin Wesinokkaeläin-Wilson ja (ylihuomisen) päivän Sa(n)kari

Takaisin Alaskaan!

Tere!

Perjantaihin taidettiin jäädä. Ilta aloitettiin Walterin ja son of dad of Samin kanssa suuntaamalla Suomen suurlähettilään asunnolle kutsutilaisuuteen. Siellä tavattiin muita NUS:n vaihto-oppilaita sekä niinikään vaihtareita SMUlta, eli vähän niinku paikallinen kauppis, ja opintomatkaajia Turun kauppakorkeakoulusta. (Eli vähän niinku paikallinen kauppis...)

Oli hauskaa tutustua uusiin suomalaisiin tyyppeihin ja turussa opiskelevien kanssa oli helppo tulla juttuun. Lähinnä keskityin keskustelemaan naispuolisten henkilöiden tai Walterin kanssa. Tarjoilu oli juhlien ehdotonta aatelia. Söin lohta, join lonkeroa, söin lihapullia, join Olvia, söin kunnon salaattia ja join Fizziä.

Juhlat lppuivat tarjoilun hiivuttua ja suuntasimme koko juhlajoukon voimin ulos. Me "paikalliset" suuntasimme takaisin aloittelemaan Commonwealthiin, jossa juhlittiin synttäreitä. Turkulaiset menivät suoraan Clarke Quayn sillalle ja me seurasimme perässä puolenyön aikaan (normihintaisella) taksilla. Juttelin vielä muutamien turkulaisten kanssa, mutta tunsin itseni melko ylimääräiseksi heidän kadottuaan terassibaariin ja kavereiden suunnatessa yökerhoihin. Itse olin liian väsynyt ja hyppäsin ensimmäiseen taksiin kohti CWtä.

Ai, niin. Walter oli jättänyt avaimet kotiin, mutta etuovi oli auki. Sen sijaan Walterin huone oli lukossa ja avaimet ilmeisesti sen sisäpuolella. Eikä Erkkakaan ollut kotona. Kaiken kukkuraksi Walterin puhelimesta oli akku loppunut. Siinä sitten vietin yötä silmäluomet raskaina tietokoneen äärellä ja siirryttyäni pienelle nahkasohvalle lepäämään tuli Walterkin paikalle. Nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin, kun joku herrasmies (vaksi, vartija tms.) tuli avaamaan meille oven. Lattialla oleva patja ei koskaan ole tuntunut niin hyvältä.

Lauantaina otimme pitkään iisisti ja minä pesin pyykkiä. Iltaa vietimme Edwardin ja parin brittikaverin kanssa ensiksi biljardia pelaten. Biljardipaikassa soi sensuroimaton hittimusa ja täytyy myöntää, että joko olen taantunut tai sitten hittimusan taso on pienessä nousussa. Toisaalta sama musiikki ei lämmitä niinkään yökerhoissa, mikä voi toisaalta johtua valaistuksesta (tai sen puutteesta), äänentoistosta, ihan vaan asiakaskunnasta tai kaikista yhdessä. Biliksen jälkeen menimme vielä kolmeen pekkaan elokuviin katsomaan Source Code -elokuvan ennakkonäytöstä. Oli muuten aika hyvä.

Walter painui Hong Kongiin nukkuessani ja tänään olen pakannut, kuivattanut pyykkini auringon paisteessa ja tehnyt viimeiset ostokseni. Budjetti riitti loistavsti, lompakossani on tasan yksi dollari paikallista valuuttaa ja metrokortissa on ylimääräistä noin kaksi.

Kohta hyvästelen Edwardin ja suuntaan lentokentälle yölentoani odottamaan. Onneksi perillä on jo sänky varattuna ja voin viimeistään Darwinissa nukkua niin pitkään kuin haluan.

Eletään inhimillisesti ja kuullaan taas.

Pelkonen inhoaa Las Vegasia

 
Suojelusbuddhani

Hindutemppeli

Uima-allas (maailman) katolla

Jonottamaan pääsee merelläkin

 
Kummitusmetro

Ni hao.

Singaporen arkeen on tutustuttu nyt melkein kokonaisen arkiviikon ajan. Maanantai ja tiistai oli pyhitetty itsenäiselle turismille. Näin keskustan monelta metroasemalta käsin eri suunnista ja kiertelin lukuisia ostoskeskuksia. Postikortit tuli ostettua, mutta ovat kirjoittamatta ja lähettämättä. Postimerkkejäkään ei vielä ole. Mieluisimpana kaupunginosana jäi mieleen Chinatown, jossa ei nyt ollut ihan mikään täydellinen meininki, mutta turistiystävällinen paikka se oli kuitenkin. Little India oli toisaalta oma elämyksensä ja näinhän siellä jättimäisen läjän currya erään satunnaisen kiinteistön lattialla. Kiinalaisten Buddhalainen hoilausseremonia vei voiton intialaisten Hindulaisista grillibileistä. Löysin myös suojelusbuddhani temppelistä ja olisin voinut sponsoroida häntä 180 dollarin (n. 95 euroa) hintaan. Ehkä osaan olla ihan hyvä ihminen ilman tuotakin sijoitusta. Ehkä.

Singaporen ulkopuolella eletään jännittäviä hetkiä. Vanhempien sukupolvien kuumat heinäkuut ovat johtaneet syntymäpäivien sumaan huhtikuussa ja serkkuni NyyJuud viettikin synttäreitään eilen. Viikon päästä onkin ainakin kahdet synttärit lisää allekirjoittaneen viettäessä merkkipäiväänsä heti serkkupoika OOOooo-JOOOooo:n juhlallisuuksien jälkeisenä päivänä (itseasiassa synttärit ovat virallisesti 6,5 tuntia samaan aikaan). Toinen huhtikuun puolenvälin hienoimmista jutuista on NBAn pudotuspelien alkaminen. Itse tulen luultavasti olemaan kaukana koripalloa toitottavista töllöttömistä aina toukokuun loppuun asti, joten penkkiurheilullinen kultakausi jää tältä vuodelta lyhyeksi. Onneksi saimme katsottua viimeisiä runkosarjan otteluita ilmaiseksi Internetissä.

Stressiä on tarjoillut rahatilanteeni. Australialainen pankkitilini umpeutuu tämän kuun lopussa ja olen viimeisen matkakuukauden mahdollisten käteisvarantojen ja joulukuussa uusiutuneen Credit/Debit-korttini varassa. Ainoa ongelma tässä on se, että minulla ei vieläkään ole kortille PIN-koodia, koska ensimmäinen sellainen lähetettiin aivan väärään paikkaan. Lyhyestä virsi kaunis, jos olisin hoitanut yhden monesta asiasta kuukautta aikaisemmin ei stressiä olisi. Nyt pitää vain uskoa, että PIN-koodi on tiedossani (ja kortti toiminnassa; laksut olivat myös maksamatta!) ennen kuin käteinen loppuu. Sormet ristiin!

Mutta takaisin Singaporeen. Keskiviikkona kävimme Walterin kanssa Marina Bay Sands -viihdekeskuksessa, joka on kuuluisa kolmesta pilvenpiirtäjästä muodostuvasta hotellistaan ja saa suurimmat tulonsa valtavasta kasinostaan. Kasinolla emme käyneet, mutta pilvenpiirtäjien yhteiselle katolle päädyimme uimaan katolla olevaan uima-altaaseen. Ilmaistahan ei hupi tyypillisesti olisi, mutta lainasimme alakerran Samulilta käytettyä hotellin avainkorttia ja tämä oli riittävä pääsymaksu katolle. Maisemat olivat melkoisia ja otimme valokuvia laajalle levittyvästä Singaporesta. Sitten lähdimme sadetta pakoon sisälle.

Olimme aikeissa mennä yliopistolle vaihtarien läksiäistapahtumaan, mutta meillä ei ollut sateenvarjoa ja sade oli aikamoinen. Luistinradan vieressä lounastamisen jälkeen päädyimme taksijonoon ja siitä härskillä taksilla yliopistolle. Hieman ilmaista ruokaa ja palasimme Commonwealthiin valmistautumaan illan biletykseen.

Sillalla oli melkoiset bileet, mutta ei enää niin paljoa väkeä kuin viikkoa aikaisemmin. Vietin jonkin verran aikaa klubilla tanssilattialla (mistä kertoivat seuraavana yönä kramppaavat pohkeet), mutta sisuskaluissa resonoinut diskojytä (70-luvun termi) ja kalliit juomat eivät miellyttäneet, joten lähdin metsästämään halvempia virvoikkeita sillan kupeesta "sevenilevenistä" (7/11). En nähnyt sillalla ketään oikeasti tuttuja, mutta päädyin jostain syystä puhumaan singaporelaisen Raudhah -nimisen tytön (lue: nuoren naisen) kanssa. Hänelle oli Mika -niminen kaveri opettanut suomea (joskin melko lailla väärin) ja juttu luisti mukavasti. Puhuimme lähinnä Suomesta ja Australiasta (eli lähinnä allekirjoittanut puhui). Kävimme vielä McDonald'sissa, mutta Walter ehti ottaa jo taksin takaisin kotiin huomaamattani ja sain tyytyä matkustamaan taksilla yksin.

Kämpillä Walter antoi minulle peppupiiskaa, kun en ollut vastaillut puhelimeen.

Torstaina heräsimme intialaisten asennusmiesten mekkalointiin "olohuoneessa". Erittäin hitaan käynnistyksen jälkeen kävimme katselemassa rintoja Singaporen taidemuseossa ja teimme ekskursion Singaporen yösafarille. Näimme monia "yöeläimiä" kuten leijonia ja tapiireja erittäin läheltä ja homma oli kyllä hintansa väärti. Kummituseläin ei ikävä kyllä näyttäytynyt. Yösafarilla ei saanut kuitenkaan hirveän hyviä valokuvia, koska salamavalot olivat tiukasti kiellettyjä (mikä ei kylläkään estänyt monia turisteja tunkemasta välähtäviä kameroitaan kahden sentin päähän hedelmiä syövistä lepakoista). Minua se ei toisaalta haitannut, mutta te ette nyt näe yhtään eläintä. Ellette te satu katsomaan Avaraa luontoa blogia lukiessanne, eikä teillä ole lemmikkejä. Rahaa myös meni kotimatkaan, koska emme ehtineet kotiin ennen metroliikenteen loppumista keskiyöllä. Samalla myös taksi maksoi 50% ekstraa. Hieno systeemi.

Että semmosta. Walter lähti tänään punttisalille miehistymään ja minä jäin kämpille päivittämään blogiani. Illalla menemme Suomen suurlähetystöön nauttimaan ilmaista ruokaa ja juomaa. Soppa-Sakari on iloinen.

Kuullaan taas ehkä vielä Singaporesta tai vasta Darwinista, jonne lennän sunnuntain ja maanantain välisenä yönä odottamaan äitiä, synttäreitä ja pääsiäistä.

Adios!

Paha, paha Aasia

Terve mieheen!

Sankarimme seikkailee vimmatusti Aasiassa, mutta ehtii myös onneksi päivittämään blogiaan. Viime päivityksen jälkeen on lennetty Singaporeen, tutustuttu vaihto-oppilaiden bilekulttuuriin, vierailtu Singaporen yliopiston kampuksella sekä tehty viikonloppureissu Malesiaan Tiomanin saarelle, jossa on snorklattu, tutustuttu muihin maailmanmatkaajiin sekä juhlittu. Myös uutta ja ihmeellistä on tullut vastaan ruokapuolen muodossa. Cokista saa onneksi lähes joka paikasta. Mutta aloitetaanpas taas alusta...

Darwinin lentokentällä minua lähestyi herrasmies, joka edusti Australian matkailualaa ja hänellä oli kysymyksiä Australian matkastani. Yli seitsemän kuukautta matkailua jokaisessa osavaltiossa laitettiin pysähdyspaikka kerrallaan tietokoneelle talteen ja siinähän kesti melkein yhtä kauan kuin itse matkassa. No, ainakaan minulla ei ollut tylsää lentokonetta odottaessa. Voin myös olla Australian matkailuuni tyytyväinen, sillä montaa kuuluisaa nähtävyyttä ei ollut jäänyt näkemättä.

Singaporeen lennettiin auringonlaskua jahdaten eikä matka ollut kovin pitkä. Korvat vain tulivat kipeäksi pitkän laskeutumisen aikana.

Kentällä oli minua vastassa tasamittaisten aasialaisten seassa eurojättiläinen, ystäväni Walter (nimi muutettu). Hänen kanssaan matkustimme junalla Singaporen ytimen läpi Commonwealthin kaupunginosaan, jossa Walterin tapaan asuu paljon vaihto-oppilaita. Junamatkalla vaihdettiin kuulumisia ja minä sain paljon tietoa Singaporesta, josta en oikeastaan paljoa tiennyt. Lentokenttä ja laskeutuminen olivat kylläkin ennestään tuttuja, mutta sitähän ei lasketa.

Majoittumisen jälkeen keskiviikkoiltaa jatkettiin perinteisesti NUSin (Natuonal University of Singapore) vaihto-oppilaiden pikkulauantaita viettäen. Ihmisiä oli niin Suomesta kuin melkein mistä massa tahansa mitä mieleen juolahtaa. Ruotsi, Kreikka, Kanada, Yhdysvallat, Saksa. Ivan Dragokin oli paikalla ja kysyin häneltä, miksi hän pieksi Apollo Creedin hengiltä, mutta en saanut vastausta. Katsastimme vielä erilaisten värikkäiden baarien koko kirjon ulkopuolelta ennen paluutamme Walterin kämpille. Juhliminen sai tällä kertaa jäädä Walterin kiinan kokeeseen valmistautumisen tieltä.

Torstaina pääsin tutustumaan valtavaan NUSin kampukseen. Söimme lounasta, minä vierailin kirjastossa ja luin WiFin avustuksella loistavaa EuroBNTH -blogia, jota kirjoittavat niinikään vaihdossa olevat kaverini. Sitten kävimme vielä punttisalilla.

Perjantaiaamuna heräsimme ajoissa ja lähdimme viikonloppureissulle Tiomanin saarelle Malesiaan. Matka oli vaiherikas rajanylityksineen, busseineen ja lauttoineen ja saavuimmekin saaren pohjoisimpaan kylään n. seitsemän tuntia ensimmäiseen bussiin nousemisen jälkeen. Siellä tapasimme Markin ja Simonin, joiden kanssa majoituimme kolmen hengen huoneeseen. Kyllä, meitä oli neljä.

Iltaa vietettiin kaljojen ääressä ja jatkettiin erään sukellusten vetäjän synttärijuhlilla, missä tapasimme mm. ruotsalaisia tyttöjä. Oli mukavaa, mutta menimme ajoissa nukkumaan sillä lauantaiksi olimme varanneet päiväretken saaren ympäri.

Lauantaina tuli koko Tioman kyllä tutuksi. Saari ei ollut ihan pieni ja nähtävää riitti. Kiipeilimme vesiputouksella, snorklasimme korallien lähistöllä ja veneilimme ympäri saarta. Oli upea päivä. Tutustuimme myös amerikkalaistyttöön, joka kuului turistiryhmäämme. Hän liittyi myöhemmin myös illallisseuraamme.

Retken loputtua löysimme rannalta vielä lisää NUSin opiskelijoita, jotka olivat saapuneet aikaisemmin päivällä. Iltaa vietettiinkin sitten yhdeksän hengen voimin ja minä juttelin paljon Walterin, amerikkalaisen Maryannan ja ruotsalaisen Sofiaanin (uros) kanssa. Hän kertoi, ettei ole käynyt Turun satamaa pidemmällä Suomessa, vielä.

Sunnuntaiaamuna satoi ja lähdimme puoliltapäivin kotimatkalle, joka oli menomatkaa vaiherikkaampi kestäen n. yhdeksän tuntia. Ensimmäinen bussimme oli kyllä todella Madventures-henkinen ja näimme paljon banaanipeltoja. Takapuoleni myös puutui päivän mittaan aikalailla. Commonwealthissä en pysynyt kauaa hereillä ja tämän päivän olen ollut väsyneempi kuin pitkään aikaan.

Walterin käydessä koulua ja punttiksella olin minä tutustumassa Singaporeen. Kuvia tulee seuraavaan postaukseen kuten myös tarkempia mietteitä. Päällisin puolin Singapore musituttaa paljolti Hong Kongia kokonsa, englannin kielen läsnäolon ja ilmastonsa perusteella.

Huomenna katsastan vielä Tsainataunin (Chinatown) Walterin viimeistellessä tämän viikon opiskelukiintiöt. Tulossa on myös bileitä, eläintarhaa ja muuta kivaa.

Stay tuned!

Viimeinen krokosaurus

"Chomp!" sanoi krokotiili, kun pekonia söi.

Eilisaamu meni juuri niinkuin piti ja saavuin Perthin lentokentälle hyvissä ajoin. Kentällä luin kirjaa ja söin hiukan eväitä.

Lento meni oikein mukavasti ja pitkään alkumatkasta sain ihailla Länsi-Australian luontoa. Ensiksi lensimme peltojen yllä, mutta ne loppuivat kuin seinään ja siitä alkoi punertava outback. Lähes pilvettömän Outbackin yllä lensimme melko pitkään, kunnes saavutimme valtavan pilvirintaman. Siitä eteenpäin pilvipeite ei juurikaan rakoillut ennen pohjoiselle rannikolle pääsyä. Matkan aikana katsoin par jaksoa The Wire:ia ja luin myös lehtiä ja kirjaa. Ruokaa ei tarjottu kuin maksua vastaan, joten tyydyin müslipatukoihin.

Darwiniin saavuttaessa oli lämmin alkuilta. Sain laukkuni nopeasti ja löysin halvan bussikuljetuksen keskustaan. Yöpymispaikkaa en tiennyt, mutta guugletin matkalla, että hostellit olivat melko lähekkäin. Jäin pois paikallisen nuorisohostellin, YHAn, kohdalla, ja kävelin kadun yli ilmastoinnilla, uima-altaalla ja ilmaisilla pesukoneilla varusteltuun hostelliin.

Huonetoverina minulla oli reipas maailmanmatkaaja, (itseäni hiukan vanhempi) tsekkiläistyttö Kim. Hän antoi minulle tärkeimmät koordinaatit ja kävin Maccasissa eli Mäkkärissä syömässä. Sitten käväisin hostellilla järjestelemässä tavaroita ja lähdin elokuviin. Kävin katsomassa "Never Let Me Go" -nimisen elokuvan, joka yllätti minut positiivisesti.

Nukuin hostellilla oikein makeasti ja söin ilmaiseksi aamiaiseksi pari paahtoleipää ja hieman "koonfleiksejä" sekä yhden weetabixin. Lepäilin vielä huoneessa ennen kuin kirjauduin ulos hostellista. Jätin matkalaukut säilöön ja lähdimme Kimin kanssa katsomaan krokotiilejä Darwinin keskustan matelijapuistoon, Crocosaurus Coveen.

Kävimme katsomassa jokaikistä elukkaa ja kuuntelemassa jokaista "näytöstä". Ensimmäiseksi saimme käsitellä kahta liskoa ja yhtä käärmettä. Minä en lemmikkipythonia kannatellut, mutta ainakin voin sanoa hinkanneeni pythonia. Se tuntui ihan hyvältä.

Näimme myös kuinka krokotiilejä syötettiin ja kalojakin kanssa. Krokotiilit olivat eri ikäisiä; nuorimpia yksi- ja kaksivuotiaita oli paljon, vanhimpien ollessa 80-vuotiaita. Vanhin krokotiili oli nimeltään Burt ja hänet on voinut nähdä Crocodile Dundee -elokuvassa.

Kävin vielä keskustassa lounastamassa ja palasin katsomaan toisen krokotiilinsyöttönäytöksen ennen lähtöäni hostellin kautta lentokentälle. Järjestin samalla itselleni huoneen tänne paluutani varten puolentoista viikon päähän sunnuntain ja maanantain väliselle yölle.

Nyt olen lentokentällä ja reilu neljän tunnin lennon jälkeen tulee Walter minua lentokentälle vastaan.

Smell you later alligator!

Ei mitään uutta länsirannikolta

Terves!

Lauantaina tosin tein turistireissun, jonka huipentuma oli kävelyretki The Pinnaclesin luona. Mutta muuten ei mitään uutta ole tapahtunut.

Heräsin ajoissa aamulla ja kävellessäni bussin lähtöpaikalle oli ulkona melkeinpä kylmä, alle 20 astetta. Samaan bussiin kanssani päätyi 14 muuta ihmistä, joista kaikki paitsi kaksi olivat japanilaisia.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Haversham Wildlife Park, jossa ehdimme ensimmäisenä turistiryhmänä ennen puiston ovien aukeamista silitellä koalia, ruokkia kenguruita ja poseerata vompatin kanssa. Koalat olivat unessa kuten tavallista, mutta kenguruita en ollut ruokkinut viiteen vuoteen sitten ensimmäisen Australian reissun. Kävelin hiukan kauemmas muista ihmisistä ja tarjosin ruokaa erittäin kesyille ja hellyttäville yksilöille.

Vompatti oli uusi tuttavuus. Tosin sillä tai sitä pitelevällä naikkosella ei näyttänyt olevan kauhean mukavaa. Ensimmäisenä poseeraajana en ollut kiinnitänyt huomiota vompattineidin, hmm, kriittisiin paikkoihin. Neidillä meni japanilaisten kanssa kuitenkin niin hyvin, että pari papanaakin pääsi putkahtamaan eläimenhoitajan kenkien viereen. Itse en mokomaan pystyisi...

Palasimme bussiin ja matka seuraavaan pysähdyyspaikkaamme kesti yli kaksi tuntia. Matkan varrella oli monenmoista luontoa, pääosin melko kuivaa, vaikkei nyt ihan erämaata kuitenkaan. Mietin kuinka tylsää yksin Darwiniin ajaminen oisi voinut olla, mutta kuinka samalla haluan joskus palata Länsi- ja Pohjois-Australiaan tutustumaan niin rannikkoon, Kimberleyhin kuin tietysti Uluruun.

Saavuimme matkamme pohjoisimmalle pysähdyspaikalle Cervantesin kalastajakylään. Siellä tutustuimme hummerinpyydystykseen ja söimme lounasta. Hummerinpuolikas maksoi 15 dollaria. Tyydyin jo maksettuun ruokaan.

Matka jatkui takaisin etelään ja uutta rantatietä pitkin saavuimme The Pinnaclesille. Nämä kivimöhkäleet ovat aikojen saatossa muodostuneet vaihtelevan ympäristön johdosta. Ensiksi ne ovat olleet puita kuivalla maalla. Sen jälkeen ne ovat hautautuneet hiekkaan, joka on muuttunut merenpohjaksi. Osa hiekasta on kovettunut puiden ympärille. Sitten vesi on laskenut ja aikojen saatossa hienompi hiekka on tuulen mukana kulkeutunut pois kivettyneiden kivipaasien päältä. Matkaa rannikolle ei tosiaan ollut paljoa ja meri näkyykin korkeimmilta paikoilta, joten selitys vaikuttaa järkeenkäyvältä.

Hiekka-aavikolla oli kuuma ja kärpäsiä oli aika paljon. Kiersin ensimmäisenä ryhmästämme reilu kilometrin mittaisen lenkin ja yritin ottaa mahdollsimman paljon erilaisia kuvia, joissa olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. En kuitenkaan nähnyt kirkkaassa auringonvalossa, miltä kuvat näyttivät. Kokemus oli hieno, mutta kärpästen ärsyttävyys oli n. puolessa tunnissakin jo liikaa. Pidemmälle reissulle olisi varmasti tarvinnut sellaisen kärpäsverkollisen päähineen.

Matkallamme oli vielä yksi etappi ja päädyimme isoille hiekkadyyneille ajamaan nelivetorallia ja "surffaamaan". Samaa hommaa kuin puoli vuotta aikaisemmin Queenslandin hiekkasaarella, mutta tällä kertaa hienostuneemmalla istuttavalla laudalla. Hiekka oli valkoista, mutta ei niin hienoa. Lisäksi dyyneillä oli paljon "urpoja" (sori, Urpo), jotka pööllyttivät hiekkaa ja käyttäytyivät muutenkin ärsyttävästi.

Ennen Perthiin paluuta pysähdyimme täyttämässä renkaat ja vatsamme, ja paluumatkalla kuuntelin musiikkia auringon laskiessa. Hostellille päästyäni en pysynyt kauaa hereillä ja nukuin pitkään.

Eilen en tehnyt mitään erikoista. Ostin Dymocksista matemaattisia "pähkinöitä" sisältävän kirjan ja kulutin niillä paljon aikaa. Tänään pähkäilyn ja muun lukemisen lisäksi kävin Länsi-Australian museossa.

Siellä oli loistava nisäkäsnäyttely, jossa oli esillä monia täytettyjä eläimiä ja luurankoja. Vanhimmat olivat yli sata vuotta vanhoja. Täytetty biisoni säväytti erityisesti. Muissa näyttelyissä käytiin läpi Aboriginaalien ja ensimmäisten eurooppalaisten välistä historiaa sekä koko maapallon maanteteellistä kehityskertomusta. Tämän näyttelyn kuljin tietysti nykyhetkestä aikojen alkuun. Hienoimpia olivat sukuunpuuttoon kuolleiden nisäkkäiden ja dinosaurusten luut sekä mallit. Perhosnäyttelyn sivuutin melko nopeasti.

Museossa käynnin jälkeen kirjoitin ja postitin muutaman postikortin sekä tutustuin taas kirjakauppojen tarjontaan. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen myös pakannut tavarani mahdollisimman hyvin huomista lähtöäni varten.

Huomenna siis otan aamiaisen jälkeen taksin lentokentälle, josta lennän n. vuorokaudeksi Darwiniin ennen lentoani Singaporeen, jonne saavun paikallista aikaa keskiviikkoiltana n. kymmeneltä. Sitä, koska blogini päivittyy seuraavan kerran, en tiedä. Jos en pääse wi-fin päähän niin Singaporen tarinat ilmestynevät ilman taidetta, niinkuin Baltimore Sunin toimituksessa valokuviin viitataan.

Näkemiin Western Australia!

PS. Potentiaali on ehkä hauskin muoto, johon verbejä voi suomeksi taivuttaa. Käyttänen sitä ahkerasti jatkossakin...

Valokuvia: The Pinnacles

Aprilli pilalla

Hupaisaa Aprillipäivää!

Tässä blogissa ei keskitytä turhaan pilailuun vaan jymyuutisiin. Pari päivää sitten kerroin eri paikoissa vietettävistä öistä. Nyt ovat laskut menneet aivan uusiksi. Mitä ihmettä onkaan tekeillä?

Keskiviikkoisen puistoseikkailun jälkeen palasin hostellille ja kiipesin yläkertaan lataamaan DVD-soitintani. Istuessani alas kuulin yllättäen jonkun puhuttelevan minua henkilökohtaisesti. Ääni kuului tutulle naamalle, sillä Rochfordista tuttu saksalaistyttö Eva oli poikaystävänsä Jacobin kanssa saapunut Perthiin samaisena aamuna. Vaihdoimme kuulumisia ja Jacob kertoi tehneensä Rochfordilla paljonkin samoja hommia kuin allekirjoittanut. He olivat vierailleet jo Alice Springsissä sekä Sydneyssä ja olivat lähdössä autoilemaan ylös alas länsirannikkoa. Vähän samaan tyyliin kuin itsekin olin kaavaillut. Suosittelin heille King's Parkia ennen Perthistä lähtöä.

Eilisessä ohjelmassani oli hostellilla huoneenvaihto sekä läheisissä ilmaisissa museoissa käynti. Huoneenvaihdon jälkeen lähdin liikkeelle. Taidegalleriassa kävin ennen lounasta, mutta museoon en vielä tutustunut. Tein nimittäin länsirannikon matkan budjetointia. Etsiskelin Internetistä viimeisimpiä bensan hintoja ja laskin, että kokonaisuudessaan kahden viikon autoilu tulisi maksamaan 2200 dollaria. Summa tuntui järjettömältä kahden viikon matkaan (ennen ruokakustannuksia). Aloin kehittelemään muita ideoita.

Ensimmäiseksi mieleeni juolahti Singapore. Ystäväni Walter on siellä vaihto-oppilaana ja Länsi-Australiasta sinne lentäminen on Flight Centre -liikkeiden ikkunoiden mukaan halvempaa kuin esim. Sydneystä. Sitäpaitsi koko länsirannikon autoiluidea oli kristallisoitunut kahden hengen matkana, joka oli muuttunut kaksi kertaa kalliimmaksi sooloiluksi. Pistin Valtterille tiedustelua mahdollisesta kyläilystä (hän oli ehdottanut sitä jo ennen matkaansa joulukuussa ja vastasin lähteväni, jos rahat riittävät) ja tarkastelin lentolippujen hintoja Singaporeen ja Darwiniin halvimpien jäädessä alle tuhanteen dollariin.

Sitten odottelin.

Laitoin Äitillekin viestiä, että olin keksinyt muutoksia suunnitelmiin. Kun Valtterista ei vielä kuulunut, ryhdyin harkitsemaan muita matkailuvaihtoehtoja. Varteenotettavimmaksi varasuunnitelmaksi päätyi matka Uluruun, vaikka herättelinkin myös toivoa paluusta Sydneyyn pariksi viikoksi.

Illalla istuin taas hostellin yläkerrassa lataamassa kännykkää, ja Jacobin ja Evan kanssa katsomassa TV:tä. Silloin Valtterilta tuli vastaus ja hän antoi kaksi aikaväliä Singaporen visiitilleni. Houkuttelevimmalta kuulosti 7.-17.4. ja ilmoitin hankkivani lentoliput heti seuraavana päivänä.

Jacob ja Eva lähtivät tänään autoilemaan, joten hyvästelin heidät ennen kuin lähdin nukkumaan.

Tänä aamuna tepastelinkin sitten Apple Storen Internet-tarkkailun kautta Flight Centreen ja varasin itselleni liput. Poistumiseni Perthistä aikaistui samalla kahdella päivällä ja lähden jo ensi tiistaina Darwiniin, josta lennän keskiviikkoiltana Singaporeen. Siellä kimppakämpän lattialla on varattu patja minun nimelläni. Valtterin kanssa käydäänkin heti Malesiassa viikonlopun rantalomalla ja 17. päivä lennän takaisin Darwiniin neljäksi päiväksi odottelemaan äitiä. Liput maksoivat alle tonnin ja budjetistani vapautui toinen mokoma turismiin, syömiseen ja Darwinin jälkeiseen kotimatkaan.

Innoissani siirsin katseeni välittömään tulevaisuuteen, saapastelin hostellin lähellä olevaan turistireissuja kauppaavaan liikkeeseen, ja varasin sieltä itselleni huomiselle päiväreissun Pinnacles -nimisiä aavikonmullistumia katsomaan. Sitten vein paperityöt hostellille ja nappasin reppuni.

Tämän päivän ohjelmassa oli Perthin eläintarha, johon suuntasin erittäin halvalla lautalla, ja jossa otin perinteen mukaan paljon valokuvia. Mihinkään ei ollut kiire ja kiersin katsomassa jokaisen elukan sekä krokotiilin kahteen kertaan. Kädellisiä oli monenlaisia, vaikka koripallofoorumeillakin tunnettu Burman simpanssi loisti poissaolollaan. Vaikuttavimmat on ikuisesti ylläoleviin valokuviin.

Eläintarhasta tarttui myös mukaan yksi tuliainen eikä listalla ole enää montaa henkilöä, joille mokomia pitäisi ostaa. Täytyy myös jättää Aasian ja Tyynen Valtameren suunnille krääsän oston mahdollisuus. Huomenna siis seikkaillaan taas ja sitten onkin vain kaksi kokonaista päivää jäljellä Perthissä. Saa nähdä pysynkö nahoissani!

Syökää keltaista lunta ja kuravelliä!