Pitkästä ilosta

Istun hostellihuoneen sängyllä ja valmistaudun viimeiseen Australiassa vietettävään yöhön. Kuvissa on esitelty sunnuntaisen Atherton Tablelands -reissun tunnelmia. En nähnyt Cairnsin lounaispuolella juuri sitä, mitä luulin näkeväni, mutta sain mm. nähdä kauniita maisemia, uida sadeveden täyttämässä kraaterissa ja nähdä vilauksen uivista vesinokkaeläimistä. Siitä seuraavat kaksi vuorokautta ovat kuluneet melko hitaasti ja ajatukset ovat risteilleet menneistä Australian ajoista tuleviin matkakohteisiin ja aina Suomen kesäänkin asti. Huomenna viimeistelen Australian reissun lounastamalla Hungry Jack'sissa ja ostamalla itselleni purkillisen valkosuklaan makuista kaakaojauhetta Gloria Jean'sistä ennen matkaamista lentokentälle.

Olen innoissani tulevasta Uuden-Seelannin kierroksesta, vaikka minulle ei olekaan aivan selvää, kuinka paljon ehdin näkemään. Minulle on tärkeintä se, että pääsen autoilemaan kauniisiin maisemiin loistavan musiikin säestämänä ja unelmoimaan kahden meren äärelle tilavan vuokrapakun matkasängyllä. Riittävä ruoka ja muut virikkeet ovat vain bonusta. Sitten on vielä kahden viikon Polynesiassa löhöily. Sieltä haetaan täydellistä rauhaa ja kiirettömyyttä, jotta saan luettua loput lukematta jääneet kirjat (tänäänkin ostin kaksi lisää hintaan 5$/kpl) ja ehkä muutettua rusketusraitani järkevämmän näköisiksi. Ja tietysti syötyä hyvin. Facebookit ja sähköpostit toivottavasti unohtuvat pariksi viikoksi ja ehkä blogin päivityksetkin vaikenevat. Tavoitteena on kirjoittaa jonkinlaista päiväkirjaa, joka ilmestyy kuvien kera ilmoille viimeistään Suomesta käsin.

Ajatuksissa Australian reissusta ovat päällimmäisenä olleet mm. pari viikkoa tomaatinpoimijoiden hostellilla, Tasmanian luonto ja Hobart, viinitilan ihmiset sekä Brothermanin kanssa vietetty aika. Jotta homma ei menisi liian syvälliseksi, niin otetaan tähän väliin Kotkaa päälle tyyliin Australian topit ja flopit.

Huonoin päivä:
Ehdottomasti viimeinen perjantai töissä viinitilalla, kun jouduin töihin ravintolan keittiöön tiskaamaan. Tein lähes tauotta seisten yli yksitoista tuntia työtä, jota en osannut enkä todellakaan ollut valmis oppimaan. Kaksi päivää aikaisemmin olin saanut potkut ja viimeinen nöyryytykseni oli tämä skeidassa rypeminen. Ei. Jatkoon. (Kunniamaininta myös 40-asteiselle Bondi Beachille, joka sai minut tappamaan puhelimeni. Sen päivän vaikutukset kuitenkin nollattiin melko nopeasti.)

Paras yö:
Uudenvuoden aatto. Ilta aloitettiin korttipeleillä hostellin keittiössä ja samanhenkistä juhlakansaa kerääntyi pöytään lähinnä Saksasta, Ruotsista ja Ranskasta. Kahdet ilotulitukset lämpimässä kesäilmassa myöhemmin alkoi livemusiikin siivittämänä tanssi ja hassuttelu, joka jatkui oluiden virrassa valomerkkiin asti. Yö jatkui pizzaslaissin voimalla ja päättyi hiljalleen ihailllen vuoden 2011 ensimmäistä auringonnousua.

Paras uusi tuttavuus:
Tähänkin on täysin yksiselitteinen vastaus. Uudenvuoden vietossa täysin mukana ollut ruotsalainen ikätoverini Ms. S. Hänen kanssaan olen ollut Facebook-yhteydessä tasaisin väliajoin Tasmaniasta lähtemisen jälkeen. Hän jäi Tasmaniaan lähes koko syksyksi mm. poimimaan kirsikoita ja viinirypäleitä työkseen. Hän myös kirjoitti artikkelin tasmanialaisista viineistä ruotsalaiseen viinilehteen. Kotiin hänen piti lähteä eilen, mutta matka on viivästynyt pitkällisen sairastelun vuoksi. Jotain mätää on neitokaisen haimassa ja sairaalaöitäkin on ollut kuulemma useampi. Toivon tapaavani neiti S:n vielä joskus Ruotsissa, Suomessa tai ties missä.

Äitini kollega Maria oli myös ihastuttava ihminen ja olin onnekas, että hän ja hänen perheensä ottivat minut joulun alla avoimin sylin vastaan Rochfordin potkujen jälkeen. Jouluaatto ehkä oli vähän liian meluisa minun makuuni, mutta Dandenongsilla autoiltu päivä oli erittäin mukava.

Paras päivä:
Oikeastaan mikä tahansa turistireissu; Great Ocean Road, Philip Island, Blue Mountains, Jenolan Caves, The Pinnacles, Kuranda, Tablelands, Tiomanin kierto, krokotiiliristeily jne. Myös kaikki muut elukkavisiitit olivat aika huippuja. Parhaiten muisitissa on Perthin lähistöllä kengurun ruokinta ja vompatin kanssa poseeraus.

Parhaat näköalapaikat:
1. Mount Wellington, Hobart
2. Eureka Tower, Melbourne
3. Marina Bay Sands, Singapore

Top 5 eläimet:
1. Harmaa kenguru
2. Suolaveden krokotiili
3. Nokkasiili (Echidna)
4. Kiimainen uroskoala
5. Vompatti

Surkeimmat eläimet:
Kauhean kuuloiset Kakadut

Parhaat työkaverit:
3. Boaz. Boazin kanssa käytiin useampaan otteeseen elokuvissa ja hänen kämppiksensä oli maailman kanssa lähes täydellisessä harmoniassa. "Kaksi vahvaa soturia, jotka ovat vahvoja, taistelevat ja taistelevat. Mutta kukaan ei koskaan voita." Viimeiset viikot Boaz oli kuitenkin usein huonolla tuulella/väsynyt.
2. Richard. Richardin kanssa tein töitä kolme päivää lähes joka viikko ja tulimme hyvin juttuun. Huumorintajut osiivat yhteen ja opin häneltä paljon. Tutustuin ohimennen hänen vaimoonsa ja tyttäriin, mutta en ehtinyt toista heistä Sydneyssä tapaamaan. Puhelinnumero hukkui Tyyneenmereen.
1. Darcy ja Tim. Rochford Winesin nuoret pojat olivat hauskoja, sosiaalisia ja ahkeria. Fiksujakin vielä. Tim sai kaikki nauramaan matkimalla Saschaa ja Darcy toi hymyn huulille (paitsi sinä yhtenä perjantaina) ilosella asenteellaan.

Jaa-a. Eiköhän siinä ollut jo aikalailla listauksia. Loistava reissu on ollut. Paljon uutta ehdin nähdä ja muutamiin juttuihin ehdin tutustua entistä paremmin. Joku kesä täytyy vielä palata ja tehdä täysi kierros Adelaide-Uluru-Darwin-Broome-Perth ihan rauhassa. Toivottavasti silloin joku lähtee mukaani.

Lopuksi sanon vielä vastaavalle välivuodelle lähtijöille vinkiksi, että jos se vain on mahdollista, niin kannattaa ottaa kaveri mukaan. Jotkut kustannukset puolittuvat kaverin kanssa ja aikakin kuluu varmaan kaksi kertaa nopeammin. Kaverista pääsee varmasti joskus hetkeksi eroon, mutta yksin matkustaessa voi joutua lentämään Singaporeen, jotta saisi juttuseuraa. (Olenkohan mä jo kirjoittanut tämän saman jutun jo aikaisemmin?) Jos on lähdössä ihan vain vaihtoon tai jos on ihan yhtä rohkea (lue tyhmä/hullu) kuin allekirjoittanut, niin kannattaa todellakin lähteä yksin. Eikä kannata välttämättä odottaa 28-vuotiaaksi asti ennen maailman valloitusta. Hostellielämää ymmärtää ja jaksaa varmasti paremmin nuoremmilla vähemmän pullamössöityneillä aivoilla.

Kiitos Australia. Joku päivä palaan valloittamaan sen erämaan, josta puhuin. Siihen asti,
Cheers!

Vieläkö soitan coñoa?

Kikkeliskokkelis.

Vappu tulee, mutta ei tänne. Toinen päivä toukokuuta on kylläkin Queenslandissä ja NTssä paikallinen Labour Day, mutta ei se varmaan ole ihan sama juttu.

Pääasiassa olen laiskotellut ja ostellut tuliaisia (enää ei montaa puutu) ja yrittänyt suunnitella pikaista Uuden-Seelannin matkaani. Mutta eilen olin kunnon turisti, ja matkustin sademetsään tutustumaan Kurandan pieneen kylään.

Matkan Kurandaan tein bussilla ja skyrailillä, eli eräällä hiihtohissiä muistuttavalla kulkuvälineellä. Skyrail kiidätti minut pian sademetsän ja viorenrinteen ylle, ja vaikka sää olikin utuinen, olivat maisemat melko mahtavat. Toisella skyrailin pysähdyspaikalla sai myös ihastella hienoa vesiputousta. Olin ihan fiilareissa. Perillä Kurandassa tein melkoisen kävelyretken rauhaisassa sademetsässä ja kävin katsomassa samaista vesiputousta joen toiselta puolelta.

Itse Kuranda ei ollut niin ihmeellinen kuin voisi kuvitella. Sademetsän keskellä ollut paikka olisi ollut varmasti kivampi, jos se ei olisi ollut niin pilalla. Turistimäärä oli melkoinen ja suurin osa kiinteistöistä olikin rihkamakauppoja tai ravintoloita. Sainpahan kuitenkin ostettua tuliaisia.

Paluumatka tehtiin suoraan Cairnsin keskustaan historiallisella maisemajunalla, jolla ei ollut kiirettä. Linnuntietä matkaa on varmaankin parisenkymmentä kilometriä, mutta vuoren rinteitä myöten ja tunneleden läpi juna teki matkaa lähes kaksi tuntia. Maisemat olivat toisaalta sen arvoiset ja salakuuntelin muutaman fiksun reppumatkaajan keskustelua lähes koko matkan.

Sunnuntaina teen vielä toisen turistireissun, josta aion raportoida ennen Australian lopullista jättämistä. Nyt kuitenkin luon katseita tulevaisuuteen. Otsikkokin siihen antaa osviittaa, vaikka en olekaan koskaan banjoa saatika coñoa soittanut. Didjeridoota aion tosin opetella soittamaan myös iltaisin pimeän jälkeen.

Olen nimittäin miettinyt, että kuinka paljon olen muuttunut välivuoteni aikana, ja kuinka pysyvää tämä muutos on Suomeen palatessani. Vaikka en lähtenytkään maailamlle itseäni etsimään, olen löytänyt sen ja paljon enemmän. Jo Hong Kongissa tajusin, kuinka tärkeitä ystäväni ja perheeni todellisuudessa minulle ovatkaan. Toivottavasti osaan myös osoittaa sen vielä vuosien Suomessa asumisen jälkeenkin. Eritoten kavereiden ja sukulaisten kanssa yhteiset perinteet ovat erittäin arvokkaita muistoja enkä malta odottaa perinteiden jatkamista jo ensi kesänä.

Olen myös yksin matkustaessani oppinut elämään suht säästeliäästi, joten onkin jännää nähdä, miten kukkaronnyörini löystyvät, kun rupean saamaan taas palkkaa kesätöistä. Tavoitteena olisi, etten söisi lomapäivinä kahta kertaa päivässä Subwayssä ja, että varat riitäisivät kesän jälkeen uuteen läppäriin ja ehkä televisioonkin. Olen tosin suunnitellut ryhtyväni jälleen neljän koripalloiluttoman vuoden jälkeen urheilemaan (Born to Run -kirjan innoittamana) ja pikkuhiljaa myös muuttavani ruokavaliotani, jotta se sisältäisi vähemmän eläinperäisiä ja sokeria sisältäviä tuotteita. Tämä ei ehkä onnistu täysin ilman alergioideni siedätyshoitoa, mutta tällä hetkellä uskon, että lenkkeily ei ole vain unelma vaan myös uusi varteenotettava harrastus. (Kuuluuhan se niihin erilaissi lajeihi, jossa tarvitaan... kengät.)

Mökkeilystä olen myös päättänyt nauttia aivan uudella tavalla ensi kesänä. Viinitilan työkokemukseni jälkeen olen päättänyt ruveta pitämään kesämökkimme tiluksista ja puitteista parempaa huolta. Viime kesänä vietin kauniita kesäpäiviä mökillä sisällä PlayStationia pelaten (omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että olin lähes koko kesän Suomessa ja useamman kuukauden lämpimässä Australiassa ulkona töissä) sen sijaan, että olisin leikannut nurmea, käynyt kalastamassa tai ihan vain istunut pihalla auringossa tai varjossa. Ensi kesänä on kuitenkin toisin, vaikka sadepäivät haluankin mieluummin viettää kuivana sisällä. Eniten mökkeilyssä kaipaan luonnollisesti saunomista.

Vielä yksi asia, johon haluan elämässäni muutosta on siirtyminen tiukasta itsenäisyydestä jonkinlaiseen yhteisöllisyyteen. En ole muuttamassa mihinkään kommuuniin, mutta haluan olla vieraanvaraisempi ja valmis jakamaan omaa hyvinvointiani, kokemuksiani ja läsnäoloani enemmän muiden ihmisten kanssa. Haluan tuoda tuleviin työ- ja kouluyhteisöihini yhteisvastuullisemman asenteen. Aion kyllä hoitaa oman tonttini aina kunnolla enkä olla likainen hippi/laiska kommari. Mutta olen ruvennut näkemään enemmän ja enemmän jakamisen hyviä puolia. Jopa ihminen, jolla ei vuokran ja ruoan jälkeen ole ylimääräisiä pennejä voi auttaa toisia ihan vain olemalla läsnä, osallistumalla. Täällä esimerkkinä apua tarvitsevista ihmisistä ovat luontoystävälliset aborginaalit, joita ja joiden kulttuuria potkittiin pois kehityksen tieltä yli sadan vuoden ajan. Myös Australian luontoa tuhottiin peruuttamattomasti sivistyksen nimissä. (Ketun metsästystä? Helkkarin britit!)

Jos en muutuyhtään, niin ainakin Internetiin on ikuistettu turhat haaveeni. Que sera, sera.

Odotan siis innolla kesätöitä ja kesälomia sekä tulevia vuosia Suomessa. Sitä ennen kuitenkin haen vielä äärimmäisiä kiksejä kauniista luonnosta ja täysillä elämisestä seuraavat lähes neljä viikkoa. Ikävä Suomeen hellittää varmaan, vasta kun olen kaikki taas siellä tavannut, mutta itkemään en sitä ennen enää rupea (paitsi, jos katson uudestaan Toy Story 3:n, damn you Pixar!).

Nauttikaa te vapusta, kun minä pyyhin Australian tomut tavaroistani ennen lähtöäni pitkälle (mutta jopa liian lyhyeltä vaikuttavalle) kotimatkalle.

Muistakaa kerätä roskanne!

Katso, krokotiili loikkaa

Bobo.

Jaahas, kait sitä pitäis vähän tekstiäkin olla, muuten luulette minun menehtyneen tai jotain. Toisaalta teidän on hyvä totuttautua siihen mahdollisuuteen, että päivitysten määrä saattaa olla rajattu Australiasta poistuttuani. Bloggailu on vaikeaa, kun on ensiksi ihan aloillaan ja sitten koko ajan liikkeellä tai jatkuvasta menosta väsynyt. Olen jo poistunut Darwinista ja kaartanut Australian reissun loppusuoralle Cairnsiin, josta löytyvät myös lähtötelineet.

Darwinissa oli erittäin lämmintä, yli 30 astetta joka päivä, ja aikaa kulutettinkin runsaasti äidin kanssa hotellin uima-altaalla. Mukava oli synttäreistäkin nauttia vedessä polskiessa ja kirjaa lukiessa. Pari ensimmäistä päivää tosiaan laiskoteltiin ja käytiin ostoksilla. Ostin itselleni synttärilahjarahoilla ihka oikean didjeridoon, joka lähti saman tien postissa Suomeen ja saapuu sinne reilusti ennen minua.

Ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä oli varattu turistireissuille ja kävimme sekä Nitmilukin, että Litchdieldin luonnonpuistoissa. Ensiksi mainittu oli yli neljän tunnin ajomatkan päässä ja perillä risteilimme Katherine Gorgessa eli rotkossa olevassa joessa (kurussa?). Näkymät olivat uskomattomat.

Seuraavana päivänä poikkesimme Adelaide -joella katsomassa hyppiviä krokotiilejä ennen matkaamme Litchfieldiin. Krokot olivat rohkeita ja yksi suurimmista ilmestyi aivan tyhjästä pinnalle juuri minun ikkunani kohdalla. Litchfieldissä näimme isoja termiittikekoja (yhdessä oli sisällä noin 60-vuotias kuningatar), vesiputouksia ja lisää jylhiä veden muovaamia maisemia. Kävimme jopa turvallisesti uimassa ilman krokotiilien pelkoa.

Retkillämme näimme myös valtavia maantiejunia eli rekkoja, joissa oli tyypillisen kahden osan sijasta kolme tai neljä osaa. Painoa mokomalla voi olla 170 tonnia ja renkaita yhteensä 70!

Ikävin puoli Darwinissa oli kodittomien Aborginaalien määrä. Teoriassa olen heille hyvinkin empaattinen, mutta laiskasti kapuloita hakkaavat yön mustat miehet, jotka kerjäävät kadulla kädet ojossa ovat kieltämättä pelottavia. Heistä myös varoitellaan runsaasti, erityisesti naisturisteja.

Lentoni Cairnsiin lähti tänään aamulla 6:20 ja herätyskelloni pirisi jo puoli neljältä, koska lento oli kansainvälinen (sama lento, jolla itse tulin Singaporesta). Kaikki meni kuitenkin hyvin enkä ole joutunut edes päiväunille.

Raha-asiat näyttivät hetken pahalta, mutta Ulurun kokoinen monoliitti vierähti sydämeltäni, kun sain rohkean kokeilun kautta selville, että uuden luottokorttini PIN-koodi on sama kuin vanhankin. Tämä ei ollut itsestään selvää, sillä uusi kortti on eri tyyppiä ja numerokin on vaihtunut. Kävin vielä varaamassa itselleni erään turistireissun sunnutaiksi ja maksoin sen PIN-koodia käyttäen kortillani.

Tänään olen myös saanut ilmaisen didjeridoon soiton oppitunnin ja kävinhän taas elokuvissakin. Elämä hymyilee ja Cairnsissa on mukava keli; Vähän ehkä kosteampi kuin Darwinissa, mutta ei liian kuuma ja illalla voi ehkä käyttää huppariakin. Suunnitelmissa on kaksi tai kolme reissua viikon sisään ja sitten lennetäänkin jo autoilemaan kauniiseen Uuteen-Seelantiin. Yritän saada ilmoille ainakin yhden päivityksen, jos ei kahta, ennen sitä.

Iloista pääsiäistä ja hauskaa Vapun odotusta!

Paha, paha Aasia

Terve mieheen!

Sankarimme seikkailee vimmatusti Aasiassa, mutta ehtii myös onneksi päivittämään blogiaan. Viime päivityksen jälkeen on lennetty Singaporeen, tutustuttu vaihto-oppilaiden bilekulttuuriin, vierailtu Singaporen yliopiston kampuksella sekä tehty viikonloppureissu Malesiaan Tiomanin saarelle, jossa on snorklattu, tutustuttu muihin maailmanmatkaajiin sekä juhlittu. Myös uutta ja ihmeellistä on tullut vastaan ruokapuolen muodossa. Cokista saa onneksi lähes joka paikasta. Mutta aloitetaanpas taas alusta...

Darwinin lentokentällä minua lähestyi herrasmies, joka edusti Australian matkailualaa ja hänellä oli kysymyksiä Australian matkastani. Yli seitsemän kuukautta matkailua jokaisessa osavaltiossa laitettiin pysähdyspaikka kerrallaan tietokoneelle talteen ja siinähän kesti melkein yhtä kauan kuin itse matkassa. No, ainakaan minulla ei ollut tylsää lentokonetta odottaessa. Voin myös olla Australian matkailuuni tyytyväinen, sillä montaa kuuluisaa nähtävyyttä ei ollut jäänyt näkemättä.

Singaporeen lennettiin auringonlaskua jahdaten eikä matka ollut kovin pitkä. Korvat vain tulivat kipeäksi pitkän laskeutumisen aikana.

Kentällä oli minua vastassa tasamittaisten aasialaisten seassa eurojättiläinen, ystäväni Walter (nimi muutettu). Hänen kanssaan matkustimme junalla Singaporen ytimen läpi Commonwealthin kaupunginosaan, jossa Walterin tapaan asuu paljon vaihto-oppilaita. Junamatkalla vaihdettiin kuulumisia ja minä sain paljon tietoa Singaporesta, josta en oikeastaan paljoa tiennyt. Lentokenttä ja laskeutuminen olivat kylläkin ennestään tuttuja, mutta sitähän ei lasketa.

Majoittumisen jälkeen keskiviikkoiltaa jatkettiin perinteisesti NUSin (Natuonal University of Singapore) vaihto-oppilaiden pikkulauantaita viettäen. Ihmisiä oli niin Suomesta kuin melkein mistä massa tahansa mitä mieleen juolahtaa. Ruotsi, Kreikka, Kanada, Yhdysvallat, Saksa. Ivan Dragokin oli paikalla ja kysyin häneltä, miksi hän pieksi Apollo Creedin hengiltä, mutta en saanut vastausta. Katsastimme vielä erilaisten värikkäiden baarien koko kirjon ulkopuolelta ennen paluutamme Walterin kämpille. Juhliminen sai tällä kertaa jäädä Walterin kiinan kokeeseen valmistautumisen tieltä.

Torstaina pääsin tutustumaan valtavaan NUSin kampukseen. Söimme lounasta, minä vierailin kirjastossa ja luin WiFin avustuksella loistavaa EuroBNTH -blogia, jota kirjoittavat niinikään vaihdossa olevat kaverini. Sitten kävimme vielä punttisalilla.

Perjantaiaamuna heräsimme ajoissa ja lähdimme viikonloppureissulle Tiomanin saarelle Malesiaan. Matka oli vaiherikas rajanylityksineen, busseineen ja lauttoineen ja saavuimmekin saaren pohjoisimpaan kylään n. seitsemän tuntia ensimmäiseen bussiin nousemisen jälkeen. Siellä tapasimme Markin ja Simonin, joiden kanssa majoituimme kolmen hengen huoneeseen. Kyllä, meitä oli neljä.

Iltaa vietettiin kaljojen ääressä ja jatkettiin erään sukellusten vetäjän synttärijuhlilla, missä tapasimme mm. ruotsalaisia tyttöjä. Oli mukavaa, mutta menimme ajoissa nukkumaan sillä lauantaiksi olimme varanneet päiväretken saaren ympäri.

Lauantaina tuli koko Tioman kyllä tutuksi. Saari ei ollut ihan pieni ja nähtävää riitti. Kiipeilimme vesiputouksella, snorklasimme korallien lähistöllä ja veneilimme ympäri saarta. Oli upea päivä. Tutustuimme myös amerikkalaistyttöön, joka kuului turistiryhmäämme. Hän liittyi myöhemmin myös illallisseuraamme.

Retken loputtua löysimme rannalta vielä lisää NUSin opiskelijoita, jotka olivat saapuneet aikaisemmin päivällä. Iltaa vietettiinkin sitten yhdeksän hengen voimin ja minä juttelin paljon Walterin, amerikkalaisen Maryannan ja ruotsalaisen Sofiaanin (uros) kanssa. Hän kertoi, ettei ole käynyt Turun satamaa pidemmällä Suomessa, vielä.

Sunnuntaiaamuna satoi ja lähdimme puoliltapäivin kotimatkalle, joka oli menomatkaa vaiherikkaampi kestäen n. yhdeksän tuntia. Ensimmäinen bussimme oli kyllä todella Madventures-henkinen ja näimme paljon banaanipeltoja. Takapuoleni myös puutui päivän mittaan aikalailla. Commonwealthissä en pysynyt kauaa hereillä ja tämän päivän olen ollut väsyneempi kuin pitkään aikaan.

Walterin käydessä koulua ja punttiksella olin minä tutustumassa Singaporeen. Kuvia tulee seuraavaan postaukseen kuten myös tarkempia mietteitä. Päällisin puolin Singapore musituttaa paljolti Hong Kongia kokonsa, englannin kielen läsnäolon ja ilmastonsa perusteella.

Huomenna katsastan vielä Tsainataunin (Chinatown) Walterin viimeistellessä tämän viikon opiskelukiintiöt. Tulossa on myös bileitä, eläintarhaa ja muuta kivaa.

Stay tuned!

Ei mitään uutta länsirannikolta

Terves!

Lauantaina tosin tein turistireissun, jonka huipentuma oli kävelyretki The Pinnaclesin luona. Mutta muuten ei mitään uutta ole tapahtunut.

Heräsin ajoissa aamulla ja kävellessäni bussin lähtöpaikalle oli ulkona melkeinpä kylmä, alle 20 astetta. Samaan bussiin kanssani päätyi 14 muuta ihmistä, joista kaikki paitsi kaksi olivat japanilaisia.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Haversham Wildlife Park, jossa ehdimme ensimmäisenä turistiryhmänä ennen puiston ovien aukeamista silitellä koalia, ruokkia kenguruita ja poseerata vompatin kanssa. Koalat olivat unessa kuten tavallista, mutta kenguruita en ollut ruokkinut viiteen vuoteen sitten ensimmäisen Australian reissun. Kävelin hiukan kauemmas muista ihmisistä ja tarjosin ruokaa erittäin kesyille ja hellyttäville yksilöille.

Vompatti oli uusi tuttavuus. Tosin sillä tai sitä pitelevällä naikkosella ei näyttänyt olevan kauhean mukavaa. Ensimmäisenä poseeraajana en ollut kiinnitänyt huomiota vompattineidin, hmm, kriittisiin paikkoihin. Neidillä meni japanilaisten kanssa kuitenkin niin hyvin, että pari papanaakin pääsi putkahtamaan eläimenhoitajan kenkien viereen. Itse en mokomaan pystyisi...

Palasimme bussiin ja matka seuraavaan pysähdyyspaikkaamme kesti yli kaksi tuntia. Matkan varrella oli monenmoista luontoa, pääosin melko kuivaa, vaikkei nyt ihan erämaata kuitenkaan. Mietin kuinka tylsää yksin Darwiniin ajaminen oisi voinut olla, mutta kuinka samalla haluan joskus palata Länsi- ja Pohjois-Australiaan tutustumaan niin rannikkoon, Kimberleyhin kuin tietysti Uluruun.

Saavuimme matkamme pohjoisimmalle pysähdyspaikalle Cervantesin kalastajakylään. Siellä tutustuimme hummerinpyydystykseen ja söimme lounasta. Hummerinpuolikas maksoi 15 dollaria. Tyydyin jo maksettuun ruokaan.

Matka jatkui takaisin etelään ja uutta rantatietä pitkin saavuimme The Pinnaclesille. Nämä kivimöhkäleet ovat aikojen saatossa muodostuneet vaihtelevan ympäristön johdosta. Ensiksi ne ovat olleet puita kuivalla maalla. Sen jälkeen ne ovat hautautuneet hiekkaan, joka on muuttunut merenpohjaksi. Osa hiekasta on kovettunut puiden ympärille. Sitten vesi on laskenut ja aikojen saatossa hienompi hiekka on tuulen mukana kulkeutunut pois kivettyneiden kivipaasien päältä. Matkaa rannikolle ei tosiaan ollut paljoa ja meri näkyykin korkeimmilta paikoilta, joten selitys vaikuttaa järkeenkäyvältä.

Hiekka-aavikolla oli kuuma ja kärpäsiä oli aika paljon. Kiersin ensimmäisenä ryhmästämme reilu kilometrin mittaisen lenkin ja yritin ottaa mahdollsimman paljon erilaisia kuvia, joissa olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. En kuitenkaan nähnyt kirkkaassa auringonvalossa, miltä kuvat näyttivät. Kokemus oli hieno, mutta kärpästen ärsyttävyys oli n. puolessa tunnissakin jo liikaa. Pidemmälle reissulle olisi varmasti tarvinnut sellaisen kärpäsverkollisen päähineen.

Matkallamme oli vielä yksi etappi ja päädyimme isoille hiekkadyyneille ajamaan nelivetorallia ja "surffaamaan". Samaa hommaa kuin puoli vuotta aikaisemmin Queenslandin hiekkasaarella, mutta tällä kertaa hienostuneemmalla istuttavalla laudalla. Hiekka oli valkoista, mutta ei niin hienoa. Lisäksi dyyneillä oli paljon "urpoja" (sori, Urpo), jotka pööllyttivät hiekkaa ja käyttäytyivät muutenkin ärsyttävästi.

Ennen Perthiin paluuta pysähdyimme täyttämässä renkaat ja vatsamme, ja paluumatkalla kuuntelin musiikkia auringon laskiessa. Hostellille päästyäni en pysynyt kauaa hereillä ja nukuin pitkään.

Eilen en tehnyt mitään erikoista. Ostin Dymocksista matemaattisia "pähkinöitä" sisältävän kirjan ja kulutin niillä paljon aikaa. Tänään pähkäilyn ja muun lukemisen lisäksi kävin Länsi-Australian museossa.

Siellä oli loistava nisäkäsnäyttely, jossa oli esillä monia täytettyjä eläimiä ja luurankoja. Vanhimmat olivat yli sata vuotta vanhoja. Täytetty biisoni säväytti erityisesti. Muissa näyttelyissä käytiin läpi Aboriginaalien ja ensimmäisten eurooppalaisten välistä historiaa sekä koko maapallon maanteteellistä kehityskertomusta. Tämän näyttelyn kuljin tietysti nykyhetkestä aikojen alkuun. Hienoimpia olivat sukuunpuuttoon kuolleiden nisäkkäiden ja dinosaurusten luut sekä mallit. Perhosnäyttelyn sivuutin melko nopeasti.

Museossa käynnin jälkeen kirjoitin ja postitin muutaman postikortin sekä tutustuin taas kirjakauppojen tarjontaan. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen myös pakannut tavarani mahdollisimman hyvin huomista lähtöäni varten.

Huomenna siis otan aamiaisen jälkeen taksin lentokentälle, josta lennän n. vuorokaudeksi Darwiniin ennen lentoani Singaporeen, jonne saavun paikallista aikaa keskiviikkoiltana n. kymmeneltä. Sitä, koska blogini päivittyy seuraavan kerran, en tiedä. Jos en pääse wi-fin päähän niin Singaporen tarinat ilmestynevät ilman taidetta, niinkuin Baltimore Sunin toimituksessa valokuviin viitataan.

Näkemiin Western Australia!

PS. Potentiaali on ehkä hauskin muoto, johon verbejä voi suomeksi taivuttaa. Käyttänen sitä ahkerasti jatkossakin...

28 viikkoa myöhemmin

Porndun John

Sateinen lauantairetki

MMMmmmm... Bacon

Onneksi Australiassa ei olla oikeasti pää alaspäin

Eh?

Kaksi (+1) sisarta

Blue haze

Viime torstaisen eläintarhan reissun jälkeen on tullut otettua taas vähän iisimmin. Vaikka virallisesti kesä onkin loppunut ja syksy alkanut niin ei se varsinaisesti keleissä näy. Lämpötila ei päiväsaikaan jää alle kahdenkymmenen ja kolmekymppiä lähennellään edelleen. Syksystä antaa viittaa ehkä entistä lyhyempi päivä, joka myös johtaa päivän keskilämpötilan putoamiseen viileillä illoilla ja aamuilla, vaikka ääripäät ovat suunnilleen pysyneet entisissä mitoissaan. Kai sadettakin on vähän enemmän kuin aikaisemmin.

Perjantain kotona lorvailun jälkeen käytiin illallisella tutun pariskunnan seurana jälleen Kings Crossin intialaisessa ravintolassa, mikäs sen mukavampaa. Pöydässä ei puhuttu yhtään työasioista, vaan mm. politiikasta niin Suomessa kuin Australiassa. 28 Viikkoa sitten sellaista kirosanaa kuin persu ei ollut vielä keksittykään saatika puhuttu persuksien mahdollisesta vaalivoitosta. Ilmeisesti tulevien vaaleissa äänestetään suurpuolueita vastaan ja PerSut ovatkin näiden vaalien Elizabeth Rehn. Näiden vaalien Mara taitaa ikävä kyllä puuttua.

Lauantaina otimme suunnan kohti Wollongongia, jonne ajoimme hetken matkaa pittoreskiä rantatietä. Sade vain hieman haittasi kuvankauniiden maisemien tallentamista valokuvin. Hyödynsimme opiskelijakaupungin vilinää ja hankimme uuden printterin äidin kämppään. Lounaaksi söimme meren antimia kaupungin majakan lähistöllä olevassa kalaravintolassa. Kotiin suuntasimme Eastgardensin ostoskeskuksen kautta, josta saaliiksi saatiin koko viikon ruoat. Iltaohjelmaksi katsoimme yhdessä The Social Networkin puhuttuamme ensin Skypellä The Other Brothermanin herrasväen kanssa.

Sunnuntain otimme iisimmin ja kävimme apostolin kyydillä The Rocksissa markkinoilla ostamassa tuliaisia sekä täyttämässä vatsamme. Siitä suuntasimme vielä keskustaan, jossa sain tyydyttää shoppausimpulssejani vaatteiden ja DVDiden muodossa. Hankintalistalla on vieläkin Mullan allan ensimmäinen kausi sekä uusi lompakko (vanhasta vetskari rikki) ja uudet korvaan työnnettävät kuulokkeet (kahdet rätisevät ei kelpaa). Näiden lisäksi aion ostaa vain tuliaisia kavereille ja sukulaisille, turistirihkamaa itselleni ja toivottavasti myös didjeridoon sitten Pohjois-Australiasta synttäripääsiäisenä.

Maanantai oli niin laiska päivä, ettei siitä tarvitse edes puhua. Olen ammentanut luovuudestani erään vanhan pelin merkeissä enkä ole pelannut edes kokonaista erää... NEXT!

Tänään palasimme isäni kanssa taas turismin teille ja teimme tourin Blue Mountainsille ja siellä sijaitseviin tippukiviluoliin. Tuntui hyvältä nähdä taas oikeata koskematonta Australiaa ja sainkin lisäintoa tulevaan Länsi-/Pohjois-Australian matkaani. Tippukiviluolat oli aika melkoisia katakombeja ja tunnelma oli harras. Etenkin katedraaliksi nimitetyssä onkalossa. Myös kauan etsitty dungeoon löytyi 60-luvun psykedelian virvoittamana.

Jenolan Cavesista palasimme takaisin Blue Mountainsin ykkösturistirysään, jossa teimme jyrkän junamatkan sademetsään, kiertelimme aikamme puiden varjossa ennen köysirata-ajelua takaisin näköalapaikoille. Ihan mukavaahan se oli, mutta ikävä kyllä päivää vaivasi pieni kiire. Saavuimme luolille viime tipassa ja lähdimme pois kymmennen minuutin ruokatauon jälkeen. Toisessa pysähtymispaikassamme oli aikaa käytettävissä tunti, josta melkein neljäsosa oli jo mennyt päästyämme vasta sademetsään. Eikä opas/kuskikaan puhunut koko matkan aikana juuri mistään. Hänellä oli vain kova kiire päästä perillä ja olihan yhdentoista tuntisen päivämme aikana kahdeksan tuntia ajamista tai lauttamatkaa tai kotiin kävelemistä.

Silti päivä oli loppujen lopuksi antoisa, vaikka osa olikin jo ennestään tuttua. Sain kuitenkin selvittää päätäni maisemia katsellessa ja unohtaa tietotekniikan vähäksi aikaa. Paluumatkalla luin kirjaa, joka on viimeinkin alkanut avaamaan silmiäni käsittelemilleen teemoille. The Black Swanin sisältöihin en kuitenkaan sukella sen enempää, saarnaamisesta puhumattakaan. Yritän olla laskematta jäljellä olevia päiviä ja keskittyä sen sijaan tulevien matkojen suunnitteluun sekä hoitaa paperityöt veronpalautusten maksimoiseksi.

Nauttikaa kuvista ja palatkaa takaisin sitten taas joskus.

Tsaukki!

A Penguin Classic

I'm back!

Well, it's not like I've gone away. This is the Internet you know, you're always present whether you like it or not. (Way to bum people out in the first paragraph, Zach.)

Cook's cottage was nothing special. They actually had an entry fee for a house that was built in 18th century England before the settlement of Australia. Um, if I want to learn about 18th century England, I'll go to England, OK?

I walked out of Fitzroy Gardens in to the CBD and found a Flight Centre on Exhibition Street and bought my ticket to Hobart. And before I jumped on to a tram back to the hostel I ventured into an independent book store where I'd spent some time before September ended. As I usually do I checked out the humor and sports sections in search of non-fiction titles. What I found from the humor shelf was a complete surprise. "Whiter Shades of Pale" by "Things White People Like" writer and website creator Christian Lander. I hadn't even heard he had a second book. (It only came out in November and was announced on his website in September so that's not really a surprise. I wonder what else is happening in the world that I have no knowledge of...) In the sport section there was another surprise; "Countdown to Lockdown" by Mick Foley, a book that was published in October. It was the first copy I had seen of the book and it was a paperback. I picked it up and turned it around to see the pricetag. $35.00. The last time I had read a book that cost more than $30 was at Borders on Brisbane reading a Klosterman book without actually paying for it. I decided I'd try the same thing with good old Mick Foley. I had around an hour before I was going to leave for dinner at Maria's. So I started reading.

After 10 pages Mick had pulled out a limp white object out of his pants and was aiming it my metaphorical mouth. I tapped out knowing fully well that $35 was a lot to pay for a mere book. So I used $60 dollars and came away with both books. I also bought the season 3 DVD of Six Feet Under on the same shopping trip at JB-HiFi.

I took a train from Southern Cross towards Frankston to go have dinner at Maria's house. I brought with me my small backpack and some books and magazines. I quickly finished reading The Bro Code and I just couldn't resist the calling of the HCL -- Hardcore Legend -- Mick Foley. I wished the train trip could have lasted a little longer, that's how much I liked reading Foley's fourth memoir.

At Maria's I met her two daughters, Elouise and Wanda, and Wanda's husband Gavin. We had seafood for dinner and we just talked and had a good time over the dinner table. Maria's family reminded me a little of my own, the way that everything silly she said was always picked on by her children. Elouise baked some cookies and her mom was seemingly very proud of her little daughter. The cookies were very tasty and sweet. I and Wanda both received our own goodie bags to go home with. Wanda is pregnant and with her and Gavin I talked about my road trip plans for April. Gavin told me I was going to be too tired from all the driving to do anything else and Wanda wondered how much all the petrol would end up costing me. It put a little fear in my head if I was trying to bite a little too piece of the cake called Australia in one sitting.

The food was delicious as were the cookies. Wanda and Elouise agreed to join Maria and me on Saturday for the trip to the Dandenongs. Maria gave me a lift home and I headed straight to bed to have some ret before my big day at Phillip Island.

I overslept the free breakfast and had to sneak into the closed breakfast to have some of my own bread and yoghurt. After my lean breakfast I headed to the closest supermarket for some snacks for the trip. Then I was picked up at the hostel at 11:50 AM. I was the last passenger and we were off.

Our driver was Chris and gave us a run through of our schedule for the day. He estimated that we'd be back in Melbourne at around 11:30 PM.

After an hour on the highway we made our first stop in Koo Wee Rup where we had lunch. I had some delicious, if salty, Fish & Chips. Our second stop before the actual island was a winery with a very nice scenery. We had a tasting and I tasted some of the whites and actually learned something about the different kinds of wines I had been pouring all those weekends.

Once on the island we stopped at a Chocolate Factory/Store. They had an interactive walk through portion -- a great place for a class trip I think -- and a chocolate store. There were other groups in there too, a lot of Asians among them, and they were a noisy bunch. I don't think I'm a racist and Asians probably have the same ratio of annoying and not annoying people as any other race but there's a lot more Asians and they move in big groups. So there's possibly more annoying Asians than people of other colors and races. I'm sure anyone who's been barraged with an endless stream of suit salesmen or massage parlors ("helloo massaage!") can attest to that.

Anyway, I used the chocolate bar making machine to make myself a white chocolate bar with strawberry filling (I disregarded the cola, vegetate and wasabi options) and bought a $5 milk chocolate from the store. Both of which were very delicious.

After the chocolates we were treated to some koalas. This part of the trip was a little disappointing. It was a little rainy and most of the Koalas were sleeping. I did get to see some wild wallabies though. I also tried to learn more about the koalas and I'm definitely adding the male koala mating call to my own repertoire. Can't wait to try it on the chicks back in Finland. *groh groh*

Then we checked some sights, the racetrack and Pyramid Rock before heading for dinner in one of the townships. I had a Subway to balance out the salty lunch. I last visit before Penguin Parade was the knobbies a marine central concentrated on the seals living nearby. We found some penguins who weren't out swimming under the boardwalk before we had some tea. Then I checked out the information about sealife and the island plus the gift shop where I saw some of the cutest little penguin toys in the world. The facts about Great White Sharks made me feel sorry for them. You know, one of the most dangerous animals in the world. Well, the "man-eating" shark has averaged around 1 or 2 lethal attacks per year in the world since 1990. Basically every shark and croc attack makes the news while more people are killed by cars, bees, snakes and even vending machines every year.

We took the back road towards Penguin Parade and while the others were mesmerized by the wallabies jumping around I actually saw a rare penguin jump onto the road I'm front of our bus. I pointed it out Chris who instantly realized something was wrong with the poor fellow. He enclosed the penguin in his jacket and gave it to a lady sitting behind her so we could take it to the rangers at Penguin Parade.

The penguin was instantly hurried into a back room and we heard later that he/she was gong to be alright, thanks to us. I felt proud to have helped. Without me he might have been run over by a car. Plus I think I could have held that bird more safely than the silly Asian lady!

There was more than hour before the "big showcase" and I spent it by gaining more knowledge of penguins and checking out yet another souvenir shop. I kind of wish we could erase some of mankind's mistakes from the 19th and 20th centuries. I am not saying we're going to perish because of global warming, but the world could be a more magical and beautiful place had we humans not chopped down so many forests, hunted and fished so many animals and introduced foreign species of flora and fauna into new areas. Even on puny Phillip Island there used to be seven different places where penguins used to land from their fishing trips, while there now is only one. Some twenty years ago on one winter day only eight penguins made the fishing trip, a dark time that's fortunately behind us.

Things aren't as gloomy as they used to be but for some animals there's no going back to the glory days. Just think about how the populations of whales, sharks, crocodiles, tigers and lions have waned since man introduced such ingenious inventions as gunpowder and harpoons to the world.

Okay, back to the penguins. Basically the world's smallest penguins, the Small Penguins, live in the warmest areas of all the penguins. They can be found in South Africa, Chile, New Zealand and Australia. During the day the grownups are fishing one third of their body weight to consume and to regurgitate for their young ones back on shore in their little holes in the ground. In the water their disguised perfectly with their white tummies looking like the clouds or sun rays and their backs blending in with the blue seawater. But on the shore they're open to attacks by predators. So they wait until it's dusk before coming ashore in big groups. We weren't allowed to take photos of the little birds but we got to see the daily migration from up close.

I have to admit that it was a spectacular "show" and a wonder of nature. But I also wish I was good enough at drawing to illustrate what it would like if the roles were reversed. You know, a bunch of penguins sitting in raincoats watching a bunch of naked people come from a days work gathering the courage to walk back home to their families. On one had we're paying big money to see these animals in their natural environment and helping ensure their survival. But on the other hand we're infringing on their natural environment, exploiting them for entertainment and trying to reverse what we've done before, butting our noses in their business. I don't know if two wrongs make a right.

All in all it was a spectacular day and on the way back to Melbourne I thought a little about this blog post and a lot about improving a penguin themed game back at summer camp. But what I most thought about was how I realized that I love Australia. I know I just professed my love to Finland a few posts ago and this blog is becoming very deep but bear with me. Or don't, I'm not forcing you to read on.

I like to use a relationship or girlfriend analogy with countries (works with cities too). See, you can only be with one girlfriend at a time. Just as you can only be in one place at a time be it a country, a city or a bar. You can love several at the same time but you can really only be with(in) one at a time.

(When I moved to Turku I used the ex-girlfriend metaphor when talking about Helsinki and the girl who I was dating thought I was literally meeting an ex-girlfriend in Helsinki. That relationship lasted less than a month. Not the metaphorical one with Turku but the actual one with the girl.)

Normal vacations are like dates with women who you'd like to imagine yourself with but wouldn't actually want a relationship with. But a year abroad is more than that. It's a short term marriage. So when I left Finland back in August I felt I'd made a mistake in leaving behind good old safe Finland. But what I didn't realize in Hong Kong or Queensland was that it wasn't them that I didn't like. I wasn't the person I thought I was and the only way to see that was to get away from Finland for an extended non-vacation period of time. I remember a conversation with my cousin 'Tu 'Omo where I speculated that I wasn't the kind of person to really get homesick anymore. That I really wouldn't miss most people back home except for maybe my niece and gf. Boy was I wrong and my fling with Hong Kong showed me that much.

But now I'm starting to feel good about myself and optimistic about the rest of my time in Australia. Pictures of Hong Kong or Brisbane make me feel glad that I've actually been there. I'm starting to appreciate the moment and even though I still will be glad when I get home, I won't leave Australia before making as many memories and bringing back as many of them and as much of Australia as I can. Sweden might be the girl next door, America is Pamela Anderson and Australia is the freewheeling, fun-loving, wild, exotic, tattooed, funny and beautiful women you like to imagine yourself ending up with. But it can't happen. There's just too much in common with good old Finland. No one knows you like she does and nobody respects you the way shed does. And by you I mean me.

(If a country was my soulmate it would be a combination of Sweden, Finland, Australia, New Zealand and Canada. So I'm very happy with growing "up" and old in Finland. As a city I've heard that Seattle would be the place for me. I have to go there some day...)

I was the first one dropped off and I headed straight to bed. I barely made it to breakfast on time. I took it easy before heading to Maria's for a trip to the mountains. She and her family used to live for seven years in the mountains before moving to the beach. The beach is a beautiful place to live, I believe, but the mountains are breathtaking. Filled with rainforesty green the mountains represent one of the most beautiful parts of all of Australia. And to think that I had been living less than 20 K's away for over two months.

First we drove up to Wanda's house where Elouise was too. The girls jumped in the back seat and we headed out for lunch on the other side of the mountains first. The place was filled with retro stuff and they even sold old phones, the kind with the round dial before digital buttons. The menus were in old kid's books. I had some delicious poached eggs but I could've probably eaten four instead of just two.

Next we stopped at a nice lookout at the edge of one of the townships where Maria insisted I have my picture taken with my camera.

Our third destination was Sky High, the observatory on top of the ridge of the mountain. The city was visible but my pictures don't show it. I also posed in the giant's chair (no, actually I just lost a lot of weight. And height) for another picture.

We had one lookout left hidden in some very thick forest. This one was more secluded and overlooking Yarra Valley. This was actually the area where the balloons that end up at Rochford fly every morning. It was also the place where Gavin proposed to Wanda.

As we headed out we decided to go for coffee before calling it a day and parting ways. The coffee place was a very nice little shop with fair trade coffee and delicious cheesecake. I had a very chocolatey hot chocolate and a bog piece of blueberry cheesecake.

Then we returned Wanda to her house and Elouise to her car. Maria invited me for dinner and even though I was tired I knew that free dinner was hard to say no to. So we drove back to Bonbeach stopping at Woolworth's on the way to buy some ingredients.

While Maria did the cooking I did the manly thing and watched Back To The Future Part II on TV. I was just too tired to do anything else. Besides, when's the next time I get to whatever I want on actual broadcast TV?  I don't know either.

Dinner wasn't as great as the fish had been two days earlier but I easily filled myself up. I met Maria's son, Ben, too as he joined us for dinner. The conversation turned into Facebook and Ben told us that he's friends status had been updated automatically, and correctly, to "is currently in [suburb]". Scary, huh? I'm going to close my account when I get back to Finland.

Maria gave me a ride home -- sorry, home is where my suitcase is -- and we talked about my job prospects in Tasmania on the way. All in all Saturday was a nice day and I felt like a welcomed guest in the family. My favorite part of the day was when Wanda and Elouise tried to guess my age. They both landed on 22 even. If I didn't have a beard they'd have gone even lower. Flattering.

Today was Sunday and I took it fairly easily. I lay in bed for a couple of hours before taking advantage of the cheaper tram ticket prices and heading to IKEA in Richmond. My goal was to buy a gingerbread house for Christmas to have something Finnish. I read the Foley book on the tram and yet again wished the trip could've lasted longer. Before going to IKEA I was sidetracked by the mall. I had some Macca's (McDonald's), I checked out the bookstore, the DVD store, the electronics store and the cinema before going into IKEA.

Now the mall was pretty busy but IKEA was truly busy. I thought I'd spend some time going around and trying how the couches felt. But I could barely move in there. So I headed straight to the Swedish food market. I took a long way to get there and once I did there were no gingerbread houses. I did get some smaller gingerbread cookies though. The clerk asked me if I was Swedish. The cookies had a decorative "God Helg!" on them and she just wanted to know what it meant. I told her it was close to Happy Holidays. The Internet told me it was closer to Season's Greetings.

I took the tram back and got of at the casino so I could go to Borders at South Wharf for the first time after being fired. I didn't find any of the books I'm looking for so I got out. It was raining and I felt a head ache comings I decided to find a coke and stay at the mall for a while. I must've spent more than half an hour at JB-HiFi but I wasn't close to buying anything. The newest season of HIMYM had dropped to $25 dollars but I'm watching a season plus of Futurama, HIMYM and Arrested Development, each, before I'm "scheduled" to start watching that one. Maybe I can find it for $20 by then...

I finally retreated back to the hostel and spent the rest if the night reading, watching DVDs and blogging. It was raining so I had my second Big Mac meal of the day for dinner since getting to McDonald's across the street didn't make me wet.

Now it's late as heck and I'm skipping the eyes into the near future part. I'll update you at least once before Christmas Eve.

Have a nice Sunday and thanks for reading!

River Deep, (Blue) Mountain High

Wednesday:

- Booked a Blue Mountains trip for Thursday and a Bridge Climb for Friday
- Sailed to Manly
- Ate Pizza before going to Sea World
- Saw some sharks and um...
- Sat at the beach and read Larry Bird's Drive from 1989
- Went to dinner with mom for one last time. We ate Indonesian food with mom's co-worker and his wife

Thursday:
We woke up very early to go to the Blue Mountains. Our driver was Steve (STEEVE, HELLO!) and we were joined by three women from England, one older one and a pair of twins. Our first stop was at an Aboriginal Cultural Center. It was great!

We threw some boomerangs, looked at and tasted different kinds of plants and heard about Aboriginal culture. Our guide was Sunny and he concluded his presentation by playing some Didjeridoo. He had been playing for 30 years and he was very good. Then we had tea and moved on.

We headed up the mountain and started with some sight seeing in Jameson Valley, one of the three Valleys in the Blue Mountains. The place was called Flat Rock and there was nobody else there. That trend continued for the rest of the day too.

As far as Blue Mountain trips went, this one was pretty good. It was informative and secluded. The views were very good and as you can see from the pictures, they look very blue thanks to the oil vapor from the eucalyptus trees.

After Flat Rock we saw the three sisters and heard their story, which explains the bird with a million voices (kind of like the guy from Police Academy) kicking around the leaves in the depths of the rainforest. Then we headed down to Megalon valley and had lunch in a very nice place. Then we had one look of the last valley before heading back to Jameson Valley to check out some wild Kangaroos. Two of the females had Joeys (baby Kangaroos) sticking out of their pouches.

On the way back from the mountains, we watched a DVD about Australian wildlife and nature. It really made we want to go to Western and Northern Australia to see what it's like there as well as the desert. All in all I liked the trip very much. Brotherman wasn't as satisfied because he didn't have enough to eat during the day.

Today we slept in and bought a sh*tload of stamps before heading for the Bridge Climb. Our guide was Emma and she seemed very nice but she was a rookie. We had a full group of climbers, most of them from English speaking countries. I was the only one who was there for the second time. I liked this one too and I even got a Master's Degree, um, I mean certificate for Bridge Climbing.

A whopper meal later I looked around for Christmas/postcards, came back to the hotel and wrote them. We ended the day with a visit to the Sydney Tower (not nearly as good as the Eureka Tower in Melbourne) and grabbed dinner from Subway. Now we're watching crappy movies on TV.

I love Sydney and at the moment I'd rank the biggest cities in the following order: 1. Sydney, 2. Melbourne, 3. Brisbane. Melbourne and Sydney will get more attention later while Perth and Adelaide (and maybe even Canberra) have their chances of creeping in the rankings later.

We have no plan for tomorrow, but we will have to change hotels. Or we get to change hotels. Instead of sleeping in the same bed for three of five nights, we get our own beds for the last three nights of my stay.

Have a good weekend everybody!

Family Ties

So, where do I begin?

After all the excitement on Sunday night I couldn't fall asleep. I kept thinking about all the things me and my mom talked about and all the other people that interconnect with our lives in Finland. It took me until 2 am to fall asleep, 4 hours left before wake up.

We had some breakfast and after that we were whisked off on our tour. Our driver and guide was a very funny bearded, tall man called Tom. The bus we rode with was pretty similar to the ones we used for commute in Proserpine.

Before the actual Great Ocean Road we drove through a couple places of interest. The first place was Geelong, Victoria's second largest city with a population of 130,000. It used to be an important gateway during the goldrush in the 1850's. The ships grew too big for Geelong's sandbars and as they moved to Melbourne, so did a lot of the people.

The next place was Torquay, Australia's surfing capital. After the second world war, local surfers invented the wetsuit and started their own company Rip Curl. One of the guys wanted to start his own company, Quicksilver. Right after Torquay we stopped at Bell's Beach (portrayed in Point Break by an Irish beach) and took some pictures.



The Great Ocean Road's divided into tree parts, Surf Coast, Green Coast and Shipwreck Coast. Like Australian names, there's no need for explanation. After the beaches and a teabreak, we arrived at the official entrance to the GOC. After that we saw a lot of green and made out next stop at Koala cove. We saw some colorful birds and a couple of sleepy and hungry koalas.





We followed the green coastline until Apollo Bay where we had lunch. Fish and chips, plus a coke. Then we headed inlands and went for a hike in the rainforest, where Tom told us some facts and some half-made up jokes in his usual sarcastic way. We still needed to drive for one more hour in the beautiful green before arriving at the Twelve Apostles.





There was a lot of people there and an option to see the apostles from a helicopter too. We took a walk and wound up at the shore right next to the biggest one. It doesn't translate very well into my pictures, but they looked freakin' amazing. I took a LOT of pictures and even posed in some of them myself.





After the apostles we checked out Shipwreck Gorge where a sailor named Tom survived a shipwreck and saved the only other person, a woman, to survive. They never got married. After that we saw London Bridge which had actually fallen down a couple years earlier just before some school kids were about to go down there. Two people were stranded on the other side though, a fact that Tom elaborated on with another one of his funny stories.

Then we had three hours left to get back to the city. We stopped for dinner at a little town and we -- mom and me -- chose Subway. We were tired but we chatted most of the drive back and I couldn't stay awake for long at the hotel.

I slept well and after breakfast we packed our stuff, took it to the car and checked out of the hotel. We started our day by going to the Eureka tower, the southern hemisphere's highest viewing platform. My mom had never been there before, but I had, coming home from New Zealand in March. The views were good and made more sense this time, because I knew so many more places this time around.



Then we went shopping. Or I went and mom ended up shouting -- Australian for paying -- for me. Besides some DVDs and some clothes from JayJay's the main thing was my new backpack/suitcase, which was twice the size of my former backpack. I won't have the chance to use it in three months, but I did get to haul it around the city for the whole day after my mom left for the airport.

First I headed towards the aquarium but I had to get some food and visit the bookstore, preferably a Borders. So I walked to the borders in South Wharf mall, bought Superfreakonomics and had Subway for lunch. I was on my way back to the aquarium when I stopped at the Village Cinemas in the Crown Casino complex to see what was playing. It was 10 minutes before a showing of Machete so I bought a $11 ticket, some soda and went in.



The movie was fun and afterwards walking to the train station, rolling my suitcase behind me, I must've looked really out of place, like a serial killer or something. But I felt like I'd just come back from a vacation, a new beginning of sorts. I hadn't felt this good after or during my off-days before and during the downtime I'd realized that I should have spent more time in the city. After my trip to Sydney, I will. I took the train home and sent some pictures to the blog on my way. I also stopped at Coles and McDonald's before finally getting home. I unpacked my new stuff and fell asleep after twenty minutes of The Wire.



Yesterday was back to work. Work felt very good, I enjoyed working outside again and the weather was nice -- sunny and 23 degrees. In the evening I tried to stay up and watch some NBA but I retreated to bed at halftime.

Today was more of the same at Helmut's farm, but the weather wasn't very nice. It started raining after lunch and even though it wasn't pouring almost at all, it was very wet. My socks were soaked, my sleeves and pants got wet as well as my gloves, which are going to get thrown out after tomorrow. Ending the day felt awesome and getting home to put on some dry warm clothes felt even better. We have house guests, Axel and Maria, but them being German and all, there's no point listening them to talk and laugh. I'm heading to KFC for dinner and the I'll do some stretching so I can work outside without feeling it on my hamstrings as badly.

So, I saw my mom -- the first familiar face since Baabäk in Hong Kong -- for the first time in three months. Our time was together wasn't very long, but she'll still be in Sydney when I get there next week. I actually do feel like I just had a vacation and in just four days I'll start a real vacation with Brotherman in Sydney. It'll be great to get back there after two years and I'm really fortunate to have this opportunity to see my family here. If I'm unlucky, it'll be another six months before that happens again.

Well, I hope everyone, myself included, has a great weekend. My nephew -- Call me Don Sakari -- turns one this weekend. Congratulations! Don't party too hard.

Kept it koel!