Malo e lelei!
Taitaa olla korkea aika saada jotain kirjoitetuksi. Viimeisen päivityksen jälkeen ei ollut enää varaa roaming dataan Uudessa-Seelannissa eikä täällä Tongalla toimi australialaiset sim-kortit. Verkkoyhteyden tarjoaa Madventuresista tuttu yöpymispaikkani Toni's Guesthouse viiden Tongan dollarin (n. 1.5 €) hintaan. Pitää tehdä tästä blogista varmaan maksullinen... (WiFi kaatui, päivitys viivästyi)
Uudessa-Seelannissa seikkailu jatkui lauantaiaamuna benjihypyllä. En ollut ajatellut hyppyyn kuuluvan juuri muuta kuin n. neljän sekunnin vapaapudotuksen sekä köyden kiristymisen ajoissa. Päivän ensimmäisenä asiakkaana tepastelin hyppypaikalle, jossa minulle puettiin sopivat valjaat (tarkan punnituksen jälkeen). Nilkkani sidottiin tiukkaan ja kävelin hyppykielekkeelle lyhyin askelin kuin Daltonin veljekset putkaan. Viimeisten ohjeiden jälkeen poseerasin olkani yli kameralle, heitin kädet ilmaan ja nojasin eteenpäin kunnes olin kokonaan ilmassa.
Menin sanattomaksi ja hiusten kastuttua pyörin ympäri ja pompin ylös alas jonkun aikaa ennen kuin pääsin kumiveneeseen ja takaisin rantaan. Sitten sain jälleen ääntä itsestäni ja adrenaliini siivitti minut takaisin ylös hyppypaikalle. Pienen pähkäilyn jälkeen ostin DVDn, josta voin katsella lopun ikääni kuinka heittäydyin pää edellä jokeen pelkän kuminauhan varassa...
Uuden-Seelannin kolmena viimeisenä päivänä kiersin saaren korkeimmat vuoret (näkemättä huippuja) vierailin värikkäillä kuumilla lähteillä ja näin maailman vanhimpia kauri-puita. Suurin niistä oli aloittanut kasvunsa jo tietyn Jeesuksen elinaikana.
Viimeinen ajopäiväni saaren pohjoispäässä oli melkoisen pitkä ja porhalsin takaisin Aucklandiin viimeiset kolme tuntia täysin pimeässä. Budjetti oli tosiaan "rajaton", mutta onnistuin saamaan itselleni ylimääräistä kulua peruuttamalla takavetoisen yösijani liian kauas tien laidasta jääden jumiin mutaiseen nurmikkoon. 80 eurolla soitin itselleni hinausauton ja pääsin nukkumaan hieman levottomana n. kuusi ja puoli tuntia ennen auton palautusta.
Aamu lentokentällä ja matka Tongalle sujui mukavasti ja perillä oli melko optimaalinen shortsikeli.
Tonga on Suomeen verrattuna lähes päinvastainen paikka. Täällä ollessani olen osallistunut kavan juontiin ja tehnyt hostellilaisten kanssa kierroksen saaren ympäri. Kawaa juodessa juttelimme hostellinomistajan, brittiläiskarkuri Tonin, ja hänen työntekijänsä paikallisen Montyn kanssa Tongalaisista perinteistä. Tänään turistikierroksella Toni kertoi vielä paljon lisää faktoja.
Luonto on trooppinen ja useimmille hyvä vertauskohde on varmaankin tv-sarja Lostin (hawaijilainen) luonto. Sillä poikkeuksella, että Tonga on litteä eikä täällä ole jääkarhuja tai savuhirviöitä, mutta armeijan tukikohdat ovat aivan The Othersin kylän näköisiä. Lentokoneesta näin loputtomasti palmuja ja n. satavuotiaat kookospalmut ovat iso osa paikallista luontoa. Rannikko ei ole hiekkarantaparatiisi vaan tarjoaa korallista muototunutta kiveä ja jyrkänteitä. Villieläimiä ei juuri ole, mutta kilttien koirien ja kesyjen kissojen seassa pitkin tienvarsia pyörii kukkoja, kanoja ja kaikenkarvaisia sikoja.
Paikalliset lapset huutavat ohikulkeville valkonaamoille "bai" ja aikuisetkin osoittavat kiinnostusta erinäköisiä ulkomaisia ihmisiä kohtaan. Jotenkin en osaa kuvitella suomalaista aikuista, jonka ensireaktio polynesialaisen tapaamiseen kadulla olisi tiedustella tältä, mistä hän on kotoisin.
Kulttuuri on vielä vahvasti tongalainen, vaikka englanninkielinen vaikute tai paine onkin melko vahva. Mm. lukuisissa mormonikouluissa saavat lapset sapiskaa, jos he puhuva jotain muuta kuin kuningattaren englantia. Lapsia ei pahoinpidellä, mutta kuria pidetään yllä fyysisesti ja jopa aikuinen ihminen voi saada äidiltään korvatillikan, jos hän häpäisee sukuaan. Nuoret yrittävät tehdä ulkolaisiin vaikutuksen puhumalla englantia, kun toisaalta Kawa klubien vanhat äijät pilailevat englantia puhuvien nuorten tongalaisten kustannuksella. Perhe on tärkeä ja vanhempien ihmisten kunnioitus on itsestään selvää. Ja silti vanhukset saavat eläkettä, vaikka nämäkin rahat jaetaan useimmiten koko perheen kesken. Koko Tongalla on arvioiden mukaan n. 30 eri sukua ja kaikki, joilla on sama sukunimi ovat oikeasti sukulaisia.
Palataan vielä kavaan. Kava on kasvi, jonka kolme, neljä vuotta kasvaneesta juuresta tehdään jauhetta, joka sekoitetaan veteen. Väriltään juoma muistuttaa maitokahvia ja se pitää juoda nopeasti ilman skoolausta, jottei kavajauhe pääse sakkaantumaan kupin pohjalle. Kava on tavallaan lääkeaine, joka vaikuttaa ainoastaan lihaksiin rentouttavalla tavalla. Vaikka huulet ja kieli voivat puutua kuin hammaslääkärissä ikään, pysyvät aivot virkeänä ja keskustelu yhtä sivistyneenä koko ajan. Silmäluomet vain eivät välttämättä pysy ylhäällä. Kavan juonti on vielä niin suuri osa kulttuuria, että yön yli kestävä jatkuva kvwan juonti on hyväksyttävä syy olla poissa töistä. Alkoholin juonti ei ole yhtä suvaittua ja johtaa tongalaisten elimistössä aggressiivisuuteen ja tappeluihin. Naiset eivät juo kavaa (paitsi turistit).
Mitä vielä? Tiet ovat huonossa kunnossa, mutta nykyiset hyväntekijät eli kiinalaiset parantavat niitä pikkuhiljaa. Hiekkatiet ovat myös kuoppaisia ja niitä on paljon. Tongatapun saari ei ole järjettömän suuri; Sen kiertäisi varmaan pyörällä melko nopeasti, jos ei yhdessä päivässä, niin kahdessa.
Kaiken kukkuraksi täällä ei ole länsimaista pikaruokaa enkä ole kuullut yhtään länsimaista hittimusaa niinkuin esim. Tiomanilla. Paikka ei todellakaan ole pilalla, vaikka ei täällä ole saksalaisista puutetta. Ruotsalaisia ei ole enkä ole törmännyt suomalaisiin, jotka suosivat Toni's Guesthousea Madventuresin ansiosta. Yksikin sellainen oli täällä vain päivän ennnen minua.
Seuraavat neljä päivää aion vierailla saaren pääkaupungissa, lukea kirjoja ja ehkä ottaa aurinkoa. Niin, ja syödä. Tavoitteena olisi päivittää blogi vielä kerran pienillä Samoan tunnelmilla ennen pitkää kotimatkaa.
Nofo a!
No comments:
Post a Comment