Vieläkö soitan coñoa?

Kikkeliskokkelis.

Vappu tulee, mutta ei tänne. Toinen päivä toukokuuta on kylläkin Queenslandissä ja NTssä paikallinen Labour Day, mutta ei se varmaan ole ihan sama juttu.

Pääasiassa olen laiskotellut ja ostellut tuliaisia (enää ei montaa puutu) ja yrittänyt suunnitella pikaista Uuden-Seelannin matkaani. Mutta eilen olin kunnon turisti, ja matkustin sademetsään tutustumaan Kurandan pieneen kylään.

Matkan Kurandaan tein bussilla ja skyrailillä, eli eräällä hiihtohissiä muistuttavalla kulkuvälineellä. Skyrail kiidätti minut pian sademetsän ja viorenrinteen ylle, ja vaikka sää olikin utuinen, olivat maisemat melko mahtavat. Toisella skyrailin pysähdyspaikalla sai myös ihastella hienoa vesiputousta. Olin ihan fiilareissa. Perillä Kurandassa tein melkoisen kävelyretken rauhaisassa sademetsässä ja kävin katsomassa samaista vesiputousta joen toiselta puolelta.

Itse Kuranda ei ollut niin ihmeellinen kuin voisi kuvitella. Sademetsän keskellä ollut paikka olisi ollut varmasti kivampi, jos se ei olisi ollut niin pilalla. Turistimäärä oli melkoinen ja suurin osa kiinteistöistä olikin rihkamakauppoja tai ravintoloita. Sainpahan kuitenkin ostettua tuliaisia.

Paluumatka tehtiin suoraan Cairnsin keskustaan historiallisella maisemajunalla, jolla ei ollut kiirettä. Linnuntietä matkaa on varmaankin parisenkymmentä kilometriä, mutta vuoren rinteitä myöten ja tunneleden läpi juna teki matkaa lähes kaksi tuntia. Maisemat olivat toisaalta sen arvoiset ja salakuuntelin muutaman fiksun reppumatkaajan keskustelua lähes koko matkan.

Sunnuntaina teen vielä toisen turistireissun, josta aion raportoida ennen Australian lopullista jättämistä. Nyt kuitenkin luon katseita tulevaisuuteen. Otsikkokin siihen antaa osviittaa, vaikka en olekaan koskaan banjoa saatika coñoa soittanut. Didjeridoota aion tosin opetella soittamaan myös iltaisin pimeän jälkeen.

Olen nimittäin miettinyt, että kuinka paljon olen muuttunut välivuoteni aikana, ja kuinka pysyvää tämä muutos on Suomeen palatessani. Vaikka en lähtenytkään maailamlle itseäni etsimään, olen löytänyt sen ja paljon enemmän. Jo Hong Kongissa tajusin, kuinka tärkeitä ystäväni ja perheeni todellisuudessa minulle ovatkaan. Toivottavasti osaan myös osoittaa sen vielä vuosien Suomessa asumisen jälkeenkin. Eritoten kavereiden ja sukulaisten kanssa yhteiset perinteet ovat erittäin arvokkaita muistoja enkä malta odottaa perinteiden jatkamista jo ensi kesänä.

Olen myös yksin matkustaessani oppinut elämään suht säästeliäästi, joten onkin jännää nähdä, miten kukkaronnyörini löystyvät, kun rupean saamaan taas palkkaa kesätöistä. Tavoitteena olisi, etten söisi lomapäivinä kahta kertaa päivässä Subwayssä ja, että varat riitäisivät kesän jälkeen uuteen läppäriin ja ehkä televisioonkin. Olen tosin suunnitellut ryhtyväni jälleen neljän koripalloiluttoman vuoden jälkeen urheilemaan (Born to Run -kirjan innoittamana) ja pikkuhiljaa myös muuttavani ruokavaliotani, jotta se sisältäisi vähemmän eläinperäisiä ja sokeria sisältäviä tuotteita. Tämä ei ehkä onnistu täysin ilman alergioideni siedätyshoitoa, mutta tällä hetkellä uskon, että lenkkeily ei ole vain unelma vaan myös uusi varteenotettava harrastus. (Kuuluuhan se niihin erilaissi lajeihi, jossa tarvitaan... kengät.)

Mökkeilystä olen myös päättänyt nauttia aivan uudella tavalla ensi kesänä. Viinitilan työkokemukseni jälkeen olen päättänyt ruveta pitämään kesämökkimme tiluksista ja puitteista parempaa huolta. Viime kesänä vietin kauniita kesäpäiviä mökillä sisällä PlayStationia pelaten (omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että olin lähes koko kesän Suomessa ja useamman kuukauden lämpimässä Australiassa ulkona töissä) sen sijaan, että olisin leikannut nurmea, käynyt kalastamassa tai ihan vain istunut pihalla auringossa tai varjossa. Ensi kesänä on kuitenkin toisin, vaikka sadepäivät haluankin mieluummin viettää kuivana sisällä. Eniten mökkeilyssä kaipaan luonnollisesti saunomista.

Vielä yksi asia, johon haluan elämässäni muutosta on siirtyminen tiukasta itsenäisyydestä jonkinlaiseen yhteisöllisyyteen. En ole muuttamassa mihinkään kommuuniin, mutta haluan olla vieraanvaraisempi ja valmis jakamaan omaa hyvinvointiani, kokemuksiani ja läsnäoloani enemmän muiden ihmisten kanssa. Haluan tuoda tuleviin työ- ja kouluyhteisöihini yhteisvastuullisemman asenteen. Aion kyllä hoitaa oman tonttini aina kunnolla enkä olla likainen hippi/laiska kommari. Mutta olen ruvennut näkemään enemmän ja enemmän jakamisen hyviä puolia. Jopa ihminen, jolla ei vuokran ja ruoan jälkeen ole ylimääräisiä pennejä voi auttaa toisia ihan vain olemalla läsnä, osallistumalla. Täällä esimerkkinä apua tarvitsevista ihmisistä ovat luontoystävälliset aborginaalit, joita ja joiden kulttuuria potkittiin pois kehityksen tieltä yli sadan vuoden ajan. Myös Australian luontoa tuhottiin peruuttamattomasti sivistyksen nimissä. (Ketun metsästystä? Helkkarin britit!)

Jos en muutuyhtään, niin ainakin Internetiin on ikuistettu turhat haaveeni. Que sera, sera.

Odotan siis innolla kesätöitä ja kesälomia sekä tulevia vuosia Suomessa. Sitä ennen kuitenkin haen vielä äärimmäisiä kiksejä kauniista luonnosta ja täysillä elämisestä seuraavat lähes neljä viikkoa. Ikävä Suomeen hellittää varmaan, vasta kun olen kaikki taas siellä tavannut, mutta itkemään en sitä ennen enää rupea (paitsi, jos katson uudestaan Toy Story 3:n, damn you Pixar!).

Nauttikaa te vapusta, kun minä pyyhin Australian tomut tavaroistani ennen lähtöäni pitkälle (mutta jopa liian lyhyeltä vaikuttavalle) kotimatkalle.

Muistakaa kerätä roskanne!

Vielä on kesiä jäljellä

Hidastakaa bändikuutit!

Maisemakuva

Tyyni valtameri, kirjaimellisesti

Ei mikään porsas

Morientes.

Tiistain luolamiehistelyn jälkeen tuli otettua taas vähän rennommin. Torstaina kävimme isäni kanssa katsomassa läheisessä Art Galleryssä ollutta kiinalaisten kivipatsassotilaiden näyttelyä. Siellä oli julmetusti ihmisiä, mikä johtui lähinnä varmaankin siitä, että näyttely oli avoinna viimeistä viikkoa. Löysin kuitenkin lippujonossa kärsivällisyyteni ja sisäisen zenini (tai Chini) ja pian olimmekin jo näyttelyssä. Kuvia siellä ei saanut ottaa, mutta ei siellä myöskään ollut aivan hirveästi nähtävää. Kiinassa alkuperäisellä ensimmäisen keisarin hautausmaalla on tuhansia samanlaisia patsaita, mutta Sydneyyn oli saapunut vain yhdeksän, yksi kutakin tyyppiä.

Arkeologisen seikkailun jälkeen menin ensimmäistä kertaa sitten marraskuun käymään Paddy's Marketsin markkinoilla Chinatownin lähellä. Reissun agendalla oli tuliaisten ostamisen lisäksi uusien nappikuulokkeiden, uuden lompakon ja jonkinlaisen CD/DVD-kotelon hankkiminen. Tein arvokasta hintavertailua matkan varrella olleissa elektroniikkaliikkeissä ja päädyin ostamaan kymmenen dollarin iPhone-kuulokkeet itse markkinoilta ja kahdeksan dollarin levykotelon paluumatkalla JB HiFistä. Markkinoilla sijoitin myös rahaa tuliaisiin, joiden luonnetta en tässä paljasta, sekä hierontaan. Kyseessä oli aivan tavallinen niska-/hartiahieronta (senkin kierot!), jonka sain tingittyä pari pykälää halvemmaksi yrittämällä kieltäytyä palvelusta. Viisi minuuttia myöhemmin veri kiersi hartioissa paremmin ja shoppailu oli mukavampaa.

Perjantaina saimme vieraita ja kävimme tuttuakin tutumman pariskunnan kanssa syömässä illallista hotelliviikolta tutussa italialaisessa ravintolassa. Söin pizzaa, mutta en jaksanut syödä kuin puolet. Ehkä oli liian myöhä päivällisen syömiseen (kello oli yhdeksän) tai sitten huono unirytmini on heikentänyt ruokahaluani. Palaan tähän myöhemmin.

Lauantaina teimmekin sitten koko perheen voimin eli kolmestaan retken Manlylle ja siellä koko Sydney Harbourin toiseen ääripäähän, North Headiin; paikkaan meni harbour loppuu ja avomeri alkaa. Kaksi viikkoa aikaisemminhan kävin South Headissä ja nyt matkasimme siis vastarannalle. Oli aurinkoinen päivä, mutta ei kuitenkaan liian kuuma. Loppujen lopuksi kävelyreissumme kesti melkein kolme tuntia, mutta se oli oikein mukava ja tulipahan ainakin otettua ihan hyviä kuvia. Näimme luontopoluilla kymmeniä ellei satoja keskenään samanlaisia hämähäkkejä ja ne muistuttivat minua Rochfordin viinitarhojen hämähäkeistä. Nyt en ikävä kyllä päässyt liiskaamaan yhtään hämiksistä vasaralla, mutta toisaalta nehän olivat vain kotonaan eivätkä minun työpaikallani, joten ei siihen ollut tarvetta/halua. Enemmänkin minulla heräsi kunnioitus hämähäkkejä kohtaan eivätkä kärpäset häirinneet kävelyreissua. Saisikohan sellaisen hämähäkin mukaan Pohjois-Australiaan?

Palasimme sivistyksen pariin Manly Beachille ja kävimme rantaravintolassa lounalla. Cesar-salaattini kana muistutti minua kesämökillä perinteisesti grillatuista kanafileistä. Illalla Isä lähti Suomeen ja on perillä siellä tänä iltana (aamulla Australian aikaa).

Minä ja äiti kävimme tänään ruokaostoksilla East Gardensissa sekä shoppailemassa keskustassa. Oli eilistä kuumempi päivä ja eilen palanut niskani ei tykännyt kolmekymmentä asteisesta päivästä. Onneksi pääsimme keskustaan nopeasti pilvenpiirtäjien varjoon. Sain saaliiksi kirjoja ja yhden t-paidan.

Kuten mainitsin olen siis nukkunut melko huonosti tällä viikolla. A) Oman tietokoneen äärellä aika lentää, varsinkin iltaisin ja olen valvonut liian myöhään. B) Sänkyni on jollain tavalla minulle sopimaton ja herään väsyneenä riippumatta unien pituudesta. En tiedä onko tyyny liian pehmeä vai...? Jaaaaaa... siinä se.

Tulevan viikon ohjelmaan kuuluu tietokonetaitojen opettamista, veronpalautusasioiden hoitamista ja tulevista seikkailuista unelmointia. Kahdentoista yön päästä lähden Sydneystä kahden kuukauden mittaiselle kotimatkalle ja sen toinen etappi (kuten kaikki sen jälkeisetkin) on täysin suunnittelematta. Joten siinä riittää miettimistä pidemmäksikin aikaa. Toivelistallani on mahdollisimman pitkän matkan taittaminen autolla, jossa on mielellään ilmastointi. Alan nimittäin olla melko kyllästynyt kuumuuteen. Tai no, en nyt kuumuuteen sinällään, vaan vain omaan suomalaiseen suhtautumiseeni lämpimiin kesäpäiviin.

Kuinka usein sitä tuleekaan kesällä istuttua aamupäivällä "liian pitkään" sisällä ja soimattua itseään siitä, ettei ole ulkona nauttimassa raikkaasta ilmaasta ja kauniista säästä? Suomen kesässä on onneksi niin vähän kauniita, lämpimiä päiviä, että itsensä soimaaminen on (melkein) perusteltua, jos ei ole vaikka ulkotöissä koko kesää.

Mitä jos kesä kestäisi ikuisesti? Tai edes kuusinkertaisen ajan? No siltä tämä välillä tuntuu. Ensimmäisen kesän vietin Suomessa ja lomailin jonkin verran sisällä tehtyäni töitä ulkona. Sitten lähdin matkoille ja vietin toisen kesän Hong Kongin ja Queenslandin kuumuudessa ja siirryin Melbournen kevääseen. Silloin oli ensimmäistä kertaa matkallani kylmä ja jouduin jopa käyttämään takkia. Kesä tuli kuitenkin äkkiä, enkä  muista enää Victoriasta kuin sellaisia ulkona(!) vietettyjä työpäiviä jolloin käytin shortseja niin sateessa kuin auringonpaistessa. Se kesä loppui kuitenkin jouluun jolloin lähdin viileämpään Tasmaniaan.

Siellä kesä oli uuden vuoden jälkeen lämpötilaltaan viileämpi, mutta aurinko oli sitäkin polttavampi ja ulkoilin mieluiten illalla ja aamulla valoisilla, mutta viileillä keleillä. Sitten saavuin Sydneyyn, jossa ensimmäisellä viikolla minut otti vastaan ennätyksellinen lämpöaalto. Virallisesti maaliskuu on syksyä, mutta on ollut täällä joulu- ja tammikuuta lämpimämpi. Nyt minulla on vielä kymmenen viikkoa (eli lasten kesäloman verran) matkaa Suomeen eikä viilennystä ole tulossa kuin viikoksi ennen kotiinpaluuta. Muut viikot ovat sitäkin kesämäisempiä siellä monet niistä vietetään subtrooppisilla leveyspiireillä.

Ensi syksynä ja talvena en aio valittaa kuin ainoastaan niinä päivinä, kun vettä sataa vaakasuoraan tai lumimyrsky laskee näkyvyyden nollaan. Ja silloinkin vain jos on pakko mennä ulos. Menen vaikka kumisaappaat jalassa ulos kahlaamaan sohjossa sitten, kun on pakko. Mutta en anna huonon sään masentaa. Ainoastaan hyvän.

Nyt nautin vielä yhdestä kesästä (ennen Suomen kesää) enkä valita ollenkaan, jos joku päivä on vähän viileämpi. Ehkä alle 20-asteisia päiviä on muuallakin kuin Uudessa-Seelannissa.

Ehkä ei sittenkään...

28 viikkoa myöhemmin

Porndun John

Sateinen lauantairetki

MMMmmmm... Bacon

Onneksi Australiassa ei olla oikeasti pää alaspäin

Eh?

Kaksi (+1) sisarta

Blue haze

Viime torstaisen eläintarhan reissun jälkeen on tullut otettua taas vähän iisimmin. Vaikka virallisesti kesä onkin loppunut ja syksy alkanut niin ei se varsinaisesti keleissä näy. Lämpötila ei päiväsaikaan jää alle kahdenkymmenen ja kolmekymppiä lähennellään edelleen. Syksystä antaa viittaa ehkä entistä lyhyempi päivä, joka myös johtaa päivän keskilämpötilan putoamiseen viileillä illoilla ja aamuilla, vaikka ääripäät ovat suunnilleen pysyneet entisissä mitoissaan. Kai sadettakin on vähän enemmän kuin aikaisemmin.

Perjantain kotona lorvailun jälkeen käytiin illallisella tutun pariskunnan seurana jälleen Kings Crossin intialaisessa ravintolassa, mikäs sen mukavampaa. Pöydässä ei puhuttu yhtään työasioista, vaan mm. politiikasta niin Suomessa kuin Australiassa. 28 Viikkoa sitten sellaista kirosanaa kuin persu ei ollut vielä keksittykään saatika puhuttu persuksien mahdollisesta vaalivoitosta. Ilmeisesti tulevien vaaleissa äänestetään suurpuolueita vastaan ja PerSut ovatkin näiden vaalien Elizabeth Rehn. Näiden vaalien Mara taitaa ikävä kyllä puuttua.

Lauantaina otimme suunnan kohti Wollongongia, jonne ajoimme hetken matkaa pittoreskiä rantatietä. Sade vain hieman haittasi kuvankauniiden maisemien tallentamista valokuvin. Hyödynsimme opiskelijakaupungin vilinää ja hankimme uuden printterin äidin kämppään. Lounaaksi söimme meren antimia kaupungin majakan lähistöllä olevassa kalaravintolassa. Kotiin suuntasimme Eastgardensin ostoskeskuksen kautta, josta saaliiksi saatiin koko viikon ruoat. Iltaohjelmaksi katsoimme yhdessä The Social Networkin puhuttuamme ensin Skypellä The Other Brothermanin herrasväen kanssa.

Sunnuntain otimme iisimmin ja kävimme apostolin kyydillä The Rocksissa markkinoilla ostamassa tuliaisia sekä täyttämässä vatsamme. Siitä suuntasimme vielä keskustaan, jossa sain tyydyttää shoppausimpulssejani vaatteiden ja DVDiden muodossa. Hankintalistalla on vieläkin Mullan allan ensimmäinen kausi sekä uusi lompakko (vanhasta vetskari rikki) ja uudet korvaan työnnettävät kuulokkeet (kahdet rätisevät ei kelpaa). Näiden lisäksi aion ostaa vain tuliaisia kavereille ja sukulaisille, turistirihkamaa itselleni ja toivottavasti myös didjeridoon sitten Pohjois-Australiasta synttäripääsiäisenä.

Maanantai oli niin laiska päivä, ettei siitä tarvitse edes puhua. Olen ammentanut luovuudestani erään vanhan pelin merkeissä enkä ole pelannut edes kokonaista erää... NEXT!

Tänään palasimme isäni kanssa taas turismin teille ja teimme tourin Blue Mountainsille ja siellä sijaitseviin tippukiviluoliin. Tuntui hyvältä nähdä taas oikeata koskematonta Australiaa ja sainkin lisäintoa tulevaan Länsi-/Pohjois-Australian matkaani. Tippukiviluolat oli aika melkoisia katakombeja ja tunnelma oli harras. Etenkin katedraaliksi nimitetyssä onkalossa. Myös kauan etsitty dungeoon löytyi 60-luvun psykedelian virvoittamana.

Jenolan Cavesista palasimme takaisin Blue Mountainsin ykkösturistirysään, jossa teimme jyrkän junamatkan sademetsään, kiertelimme aikamme puiden varjossa ennen köysirata-ajelua takaisin näköalapaikoille. Ihan mukavaahan se oli, mutta ikävä kyllä päivää vaivasi pieni kiire. Saavuimme luolille viime tipassa ja lähdimme pois kymmennen minuutin ruokatauon jälkeen. Toisessa pysähtymispaikassamme oli aikaa käytettävissä tunti, josta melkein neljäsosa oli jo mennyt päästyämme vasta sademetsään. Eikä opas/kuskikaan puhunut koko matkan aikana juuri mistään. Hänellä oli vain kova kiire päästä perillä ja olihan yhdentoista tuntisen päivämme aikana kahdeksan tuntia ajamista tai lauttamatkaa tai kotiin kävelemistä.

Silti päivä oli loppujen lopuksi antoisa, vaikka osa olikin jo ennestään tuttua. Sain kuitenkin selvittää päätäni maisemia katsellessa ja unohtaa tietotekniikan vähäksi aikaa. Paluumatkalla luin kirjaa, joka on viimeinkin alkanut avaamaan silmiäni käsittelemilleen teemoille. The Black Swanin sisältöihin en kuitenkaan sukella sen enempää, saarnaamisesta puhumattakaan. Yritän olla laskematta jäljellä olevia päiviä ja keskittyä sen sijaan tulevien matkojen suunnitteluun sekä hoitaa paperityöt veronpalautusten maksimoiseksi.

Nauttikaa kuvista ja palatkaa takaisin sitten taas joskus.

Tsaukki!

Kova kuin kivi

Sydney, the city that sometimes sleeps

Hyde Park

Jippiaijee ja lyhyestä virsi kaunis.

Blogin lukijamäärä on romahtanut räjähdysmäisesti enkä osaa syyttää siitä kuin itseäni. Totuus on se, että ennen Sydneyyn tuloani, blogin päivittäminen oli hyvää ajanvietettä. Nyt tylsyyttä on voinut taistella monella eri aseella ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Toisaalta kirjoittamisen aiheet ovat myös "heikentyneet".

Tällä viikolla olen virtuaalisesti valloittanut maailman, todistanut Todellista Sisua (Kova kuin kivi) elokuvateatterissa, katsonut NBA-otteluita ja käynyt äidin kanssa shoppailemassa.

Apua, olen todella väsynyt ja haluan mennä nukkumaan. Lyhyt tarkastelu saanee riittää.

Keskiviikosta en muista juuri muuta kuin lounaan hakureissun Kings Crossiin sekä NBA-ottelun, jota en edes oikeastaan katsonut, koska pelasin tietokoneella.

Torstaina kikkailin lähes koko päivän koneella, kunnes n. tunti ennen äidin kotiintuloa hoidin viikon siivoukset. Imuroin ja moppasin lattiat ja pesin todella likaiset puiset ikkunoiden kaihtimet. Saan siivoamisesta myös rahallisen korvauksen, joten tein ensimmäistä kertaa töitä sitten joulukuun puolivälin. Ansaitseminen tuntui hyvältä ja pääsinkin nauttimaan työni hedelmistä elokuvaillassa kaupungin keskustassa. Äiti ei kokannut, koska oli menossa bisnesillallisella, ja minä lähdin samaa matkaa kaupungille.

Ennen elokuvaa ostin pari puuttuvaa DVDtä (The Wire S1 ja HIMYM kausi 5) ja söin päivälliseksi hampurilaisaterian, tietysti. Elokuva oli melko hyvä, mutta vielä hienomman kokemuksesta teki se, että sen näki elokuvateatterissa. Moni tämän jo tietääkin, mutta olen siitä harvinainen tapaus, että käyn useammin elokuvissa yksin kuin seurassa, oli teatteri sitten Australiassa tai Suomessa. Olen harrastanut yksin elokuvissa käyntiä jo rippikouluikäisestä enkä tiedä montaa juttua, jotka päihittäisivät sitä fiilistä, kun voi vaan olla elokuvan jälkeen hiljaa ja antaa fiiliksen velloa koko kotimatkan. Tähän yhdistyy vielä kävelemällä venytetty kotimatka, joka on monasti kulkenut eduskuntatalon nurmikon kivireunuksen päältä ja kansallismuseon editse hämärtyvässä Helsingin illassa. Samoja fiiliksiä voi myös onneksi saada tihkusateisessa Hyde Parkissa.

Perjantai oli jälleen NBA-päivä kahden ottelun siivittämänä. Tarkastelin työpaikkailmoituksia, mutta mitään hakemisen arvoista ei löytynyt. Illalla söimme vastapäisessä pubissa edellisiltä viikonlopuilta tutun pariskunnan kanssa. Ruoka oli melko hyvää eikä seurassakaan ollut valittamista.

Lauantaiaamuna seurasin äitiäni kampaajalle tämän vanhoille kulmille The Rocksiin ja sainkin melko freesin frisyyrin japanilaiselta tytöltä. Palveluun kuului pari hiustenpesua ja päänahan hierontaa. Söimme äitin kanssa lounasta saksalaisessa olutravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme kodin kautta Eastgardensin ostoskeskukseen. Ostarilta äidin mukaan tarttui aimoläjä kokkaustarvikkeita 30 prosentin alennuksella. Itse palasin kotiin "tyhjin käsin". Illalla soitimme näköpuhelimella Suomeen, jossa Otherbrother perheineen oli langan vastakkaisessa päässä.

Tänään oli toinen shoppailu-/laiskottelupäivä. Aamulla katsoimme rauhassa Lostia kunnes suuntasimme jälleen samaiseen ostoskeskukseen. Tällä kertaa haaviini tarttui ehjät verkkarit (9 dollarilla!) Big W:stä eli Woolworth's ruokakaupan Anttilaa vastaavasta. Palattuamme kotiin otimme näköpuhelinyhteyden Californiaan, mistä brotherman kertoi uudesta työpaikastaan iiiisossa firmassa. Ilmaiset kokikset ja ruokaa kolme kertaa päivässä; kuulostaa hyvältä paikalta, vaikka työstä ei puhuttu juuri mitään.

Heti puhelun jälkeen kiiruhdimme äidin kanssa keskustaan. Dymocksista ostettiin kirjoja ja JB-HiFistä DVD:itä. Niistä nautittiin myöhemmin illalla. Mutta sitä ennen syötiin terveellinen päivällinen ja otettiin vielä yksi näköpuhelu, tällä kertaa isälleni, joka saapuu tänne tasan viikon päästä puhelun jälkeen.

Viikko päättyi The Road -elokuvaan, jonka viimeiset 15 minuuttia jäivät pilkkivältä äidiltäni pimentoon. Huomenna yritän siivota ennen kuin lähden katsomaan NBA:n All-Star -ottelua sporttibaariin. Tiistaina meille tuleekin vieraita, jotka viipyvät perjantaihin asti jolloin lähdemme äidin kanssa viikonloppureissulle pääkaupungiin Canberraan, josta palattuamme onkin isäni jo melkein täällä.

Nähdään ensi viikolla!

Huippuduuni haussa

Helou,

Ihan alkuun kerrottakoon, että Yasi-niminen sääilmiö oli täällä yhtä lähellä kuin Espanja tai Kreikka. Sydneytä on koetellut ennätyksellinen lämpöaalto; Peräkkäisten yli kolmekymmentä asteisten päivien määrä on tänään kuusi ja venynee huomenna seitsemään.

Ensimmäinen työnhaun ja säästä nauttimisen täyteinen viikko Sydneyssä alkaa olla takana. Sunnuntaiaamuna ilmestyi äiti vihdoin Sa(n)karimme elämään ja sään ollessa loistava suunnattiin pian ulos. Istuskelimme päivää oopperatalolla, Botanic Gardensissa ja The Rocksin saksalaisessa kaljapaikassa. Äitini nautiskellessa oluesta kiersin The Rocksin markkinat potentiaalisena tuliaisten ostopaikkana.

Palasimme hotellille nauttimaan ilmastoinnista ja saimme pian vieraaksemme pari äidin kolleegaa, jotka olivat hieman kauemmin kestäneen matkan ja jetlagin väsyttämiä. Heidän kanssaan suuntasimme myöhemmon illalliselle Oxford Streetin toiselle puolelle italialaiseen ravintolaan.

Arkipäivät ovatkin sitten menneet eräänlaisella rutiinilla. Periaatteessa päivään on kuulunut müeslipatukka-aamiainen, discovery-channelin katsomista hotellilla, lounas Hungry Jack'sissa sekä työnhakua ja kaupoissa kiertelyä/unelmointia. Illalliselsi on joka ilta syöty italialaista ruokaa. Työnhaussa on rautoja tulossa muutama; Child care assistantiksi s-postihaku, kuten myös Subwayn voileipäartistiksi. Sen lisäksi olen rekisteröitynyt kahteen työnvälitysfirmaan, jotka tarjoavat väliaikaisia työnyekijöitä keskustan toimistoihin. Seuraavaksi jalkapelillä täytynee alkaa hakea rafla/baari/kahvilahommia, mutta se vaatii uudelleen kouluttautumista, sillä vanhalla alkoholipassilla ei ole pätevyyttä New South Walesissa. En tiedä, menen ehkä mieluummin ruumillisiin töihin kuin liian kiireiseen ravintolaan. Eikä viikonlopputyöt kiinnosta, kun silloin olisi äitistä seuraa.

Arkirutiinista olen poikennut syömällä tiistaina lounasta Brothermanin skauttaamassa Wrapz -pikaruokalassa, jossa on makoisia wrappeja sekä melko hyvä ilmainen WiFi. Sainkin viimein ladattua iPhoneeni GTA: Chinatown Wars -pelin, jonka olin omenastoresta yli neljä kuukautta sitten Brisbanessa ollessani ostanut.

Vielä legendaarisempi poikkeama lienee ollut (Liesi? Lieni.) eilen näkemäni parisataametrinen jono kauniita naisia. Ei, jono ei ollut hotellihuoneeni ovelle vaan kävelykatu Pitt Streetillä ja pitkäjalkaiset naiset olivat halukkaita Australian Next Top Model -kilpailjoiksi. En kehdannut ottaa tytöistä kuvia, kun näytivät muutenkin liian itsetietoisilta eläintarhan kirahveilta. Hyvännäköisiltä kirahveilta, mutta pällistely oli silti ahdistavaa. Nostin siis leukani ja kieleni katukivetykseltä ja menin matkoihini.

Töiden lisäksi olemme etsineet äitillemme asuntoa täällä häneltä vierähtäväksi vuodeksi. Tiistaina oli suosikkimme Hyde Parkin päädyssä jo poistunut markkinoilta, mutta kävin äidin kollegan (ilmeisesti) eläkkeelle vetäytyneen vaimon kanssa katsomassa puiston laidalla olevaa asuntoa. Asunto oli toisessa äänekkäässä kerroksessa ja kaikki puhtautta vaativat alueet (keittiö, pesuhuone) olivat todella likaisia. Eilen kävimme äitini kanssa toisessa asuntonäytössä Woolloomooloossa oikeastaan aivan Domain-puistossa sijaitsevan Art Galleryn takana. Tämä kämppä olikin aivan eri luokkaa. Kaikkialla oli puhdasta ja valkoista. Autojen melu oli kaukana, sillä ikkuonoiden takaa paljastui purjevenelaituri, vettä, puistoa ja sitten vasta pilvenpiirtäjiä. Rakennus, jossa asunto oli, oli pitkä laiturirakennus, jonka sisällä oli asuntojen lisäksi hotelli, ravintoloita sekä leveä promenadi, joka muistutti hieman sinivalkoisesta Ruotsinlaivasta. Ulkona oli molemmilla puolilla siis laiturit, mutta en usko, että purjehdus siltikään harrastuksena kutsuu. Laitoimme hakemuksen vetämään ja muita hakijoita oli yksi. Tänään pitäisi kuulua, kuka asunnon saa ja voisinkin tarkastaa sähköpostini, josko äiti on jo saanut tietää, miten kävi. Palaan pian...

Ei uusia sähköposteja.

Sellaista siis Sydneyssä. Seuraavaan päivitykseen saadaan toivottavasti asuntoa ja hyvällä tuurilla myös työpaikkaa käsittelevää selontekoa. Länsi-, Pohjois- ja Keski-Australiaan huhtikuussa tutustuminen autolla kiinnostaa vielä, mutta jokainen työtön päivä heikentää mahdollisuuksia. Toivottavasti pääsen edes lentäen käymään muutamassa uudessa paikassa (Perth ja Darwinin lähinnä) ennen täältä lähöäni.

Äidin kanssa on viikonloppusuunnitelmia jo useammaksi viikonlopuksi. Huomenna tutustumme maailmankuuluun Bondi Beachiin, viikon päästä viimeistelemme hyvällä tuurilla uuden kämpän kalustusta ja kahden päästä käymme katsastamassa Australian pääkaupungin Canberran. Sen jälkeen meille onkin tiedossa vieraita ja Sa(n)karimme isä saapuu kahden viikon lomalle maaliskuun alkupuolella.

Vielä kun sais niitä töitä niin olis melko täydellistä.

Nyt mielenkiintoani kutsuu Cheersin jättiskriinin NBA-iloittelu Lakers-Spurs, nähdään pian!

Tylsää, tylsää

Tiedän, että tämä on jo toinen Ultra Bran inspiroima otsikko, mutta se kuvaa osuvaakin osuvammin viime päiviä.

Perjantaina ystävämme Ms. S oli ilmestynyt hostellille ja sain hieman avautua ärsyttävistä ihmisistä. TVstä tuli kaksi NBA-ottelua, joten päivälliseen asti riitti tekemistä. Mutta sitten Ms. S lähti ja ilta oli melko tylsä. Kävin katsastamassa, jälleen kerran, JB Hi-Fin allesmyynnin tarjonnan. Communityn ensimmäinen kausi lähti mukaani tuplasti alennettuun 16 dollarin hintaan. Siinä olikin sitten viihdettä melkein koko illaksi. Lisäksi aloitin lukemaan "A Spot of Bother" nimistä 500-sivuista teosta. Neljäsosan luettuani voin sanoa, että kirja on... öö, kiva.

Ennen pitkää tylsistyin hostellihuoneeseeni ja monien jo mennessä nukkumaan lähdin etsimään Hobartin yöelämää. Se vaikutti paljaalla silmällä melko vilkkaalta, mutta kaivettuani yöelämäsuurennuslasini esiin huomasin, että kaikissa baareissa oli oikeastaan ihan sama meininki. Live-musiikkia ja samoja ikivihreitä soitettiin melkein joka kuppilassa. Tyydyin pizzaslaissiin ja kokispullon, joiden kanssa palasin hostellin ruokalaan lueskelemaam kirjaa. Fiilis oli outo, mutta lopulta alkoi minuakin väsyttämään ja painuin pehkuihin.

Lauantaina olin aikeissa lähteä Mt. Wellingtonille, mutta nukuin huonosti ja päätin nauttia vihdoinkin aurinkoisesta säästä Salamancan markkinoilla. Kaikki kojut eivät olleetkaan samoja kuin viikkoa aikaisemmin, joten nähtävää oli jälleen. Mt. Wellingtonin näkeminen sai minut haluamaan sen huipulle entistä enemmän. Jatkoin vielä ulkoilua istumalla lähimmällä uimarannalla reilun tunnin. Olin varustautunut uimahouilla, mutta veden lämpötila oli vain 16 astetta, joten tyydyin kahlaamaan ja kastelemaan tukkani suolavedellä. Uudessa-Seelannissa vaikutus oli hiuksia pehmentävä, mutta tällä kertaa suolavesi käyttäytyi kuin muotoiluvaahto ja kuontaloni muistuttikin erään punatukkaisen talkshow-juontajan tukkaa hiusteni kuivuttua. Ulkoilusta uupuneena vietin loppupäivän hostellilla ja ilta oli jälleen tylsääkin tylsempi ja katsoin melkolailla DVDitä.

Tänään oli siis tarkoitus viimeinkin mennä Mt. Wellingtonille, mutta nukuin jälleen erittäin huonosti ja viimeaikoina öitäni elävöittäneiden unien jälkeen olin herättyäni klo 11:40 melko väsynyt. Söin aamiaista ja päätin kaikesta huolimatta, että lähden todellakin tutustumaan vuoreen. Pakkasin repun, laitoin aurinkorasvaa ja löysin bussipysäkin. Aikataulun mukaan edellinen bussi oli mennyt varttia aikaisemmin ja seuraava lähtisi puoltatoista tuntia myöhemmin. Mönkään meni taas. Palasin hostellille ja nautin NFLn pudotuspeliottelusta lempijoukkeeni Green Bayn ja Atlantan välillä. GB teki vastustajistaan helposti palttua alun takkuilun jälkeen.

Sitten onkin taas nautittu DVDistä ja valmisteltu autoilusoittolistoja. Huomenna sataa, joten ensimmäinen juttu taitaa olla jälleen NFLn pudotuspelit ja sen jälkeen tuttua peruskauraa. Yli kolme viikkoa olen viettänyt jo Hobartissa enkä ole käynyt edes ilmaisessa museossa parin korttelin päässä saatika siellä Mt. Wellingtonilla. Ehkä museovierailu onnistuu huomenna. Tiistaina aion mennä elokuviin ja keskiviikkona pesen pyykkiä. Eli perjantaita odotellessa...

Aikaa on siis kulunut ja edelleen sitä pitää tappaa. Ehkä elämäni saa uutta tarkoitusta, kun aloitan huomenna työnhaun Sydneystä helmi- ja maaliskuuksi. Yritän löytää jotain, jonka parissa päivät kuluisivat mukavasti ja joka mahdollistaisi myös ajanvieton äitini kanssa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, missä tarkkaan ottaen asumme tai juuri mikään muukaan, mutta yritän löytää töitä kantakaupungista, joten asuinpaikalla ei ole paljoa väliä.

Enpäs ollutkaan edes ajatellutkaan asiaa aikaisemmin. Tuntuu hyvältä. Ylipäätään tulevien juttujen ajattelu saa hyvälle mielelle eikä jälkeenpäin viisi viikkoa Tasmaniassa varmaankaan tunnu hirveän pitkältä ajalta. Mutta täytyy myöntää, että kahdeksan kuukautta Ausseissa saattoi olla liian iso kakkupala. Paremmalla budjetilla olisi lyhyemmässä ajassa saattanut nähdä saman tai enemmän. Toisaalta henkistä kasvua (tai kyllästymistä) ei olisi tapahtunut yhtä paljoa esim. kuudessa kuukaudessa. Tasmaniassa ihanneaika olisi voinut olla viikko, korkeintaan kaksi. Toisaalta mantereen puolella on varmasti paikkoja, joissa viipyisi kauemminkin esim. Perth tai ehkä Adelaide. Mene ja tiedä, sehän nähdään. Sen kyllä sanon (tai kirjoitan), että mitään en aio katua, mikä toisaalta vaatii matkabudjettia paisuttava mukavan duunin Sydneyssä. Sitä siis etsimään.

No, oli mukava taas lätistä. Kuullaan parin päivän päästä. Nyt katson Mullan allaa... Hei hei!

PS. Nataliesta päästiin eroon perjantaina ja belgialainen uutta vuottakin kanssamme viettänyt Nicolas, josta tykkäsin, lensi saarelta eilisiltana. Nyt jäljellä on vain minä ja Jonas, joka luulee, että olemme hyviäkin kavereita ("Do I have to break up with him?") Onneksi hän käy sentään töissä, ettei tarvitse koko päivää vältellä hänen ärsyttävää naamaansa.

Hei kuule Suomi

Hellurei!

Kuten luvattua on blogini tästä lähtien suomenkielinen. Viimeisestä lontoonkielisestä päivityksestä on kulunut kolme päivää, joista tarjoilen melkoisesti tiivistetyn version, koska ei niissä juuri mitään ikimuistoista ollut.

Perjantai sisälsi paljolti hengailua hostellilla. Heräsin n. seitsemän aikoihin avoimen ikkunan takaa korvatulppieni läpi virranneeseen mölyyn. Koska joku neropatti oli jättänyt verho auki, en saanut nukuttua enempää. Sää oli kuitenkin liian pilvinen Mount Wellingtonin retkeen, joten jäin hostellille, jossa lounasaikaan sain katsoa pitkästä aikaa NBA:ta televisiosta. Oklahoma City Thunder päihitti ilman tähipelaajaansa Dirk Nowitzkiä pelanneen Dallas Mavericksin yllättävän niukasti. 

Hieman myöhemmin saatoimme seurueemme saksalaisen tytön bussipysäkille, josta hänet kiidätettiin lentokentälle lopullisena päämääränään Queenslandin Tully ja sikäläiset banaanifarmit.

Otin jälleen hajurakoa posseemme ja ehdin lukea Palahniukin "Tell-All"in puoliväliin ennen päivällistä. Päivällispöydästä pakenin hostellin olohuoneeseen, jossa vieressäni istuva skotlantilainen nuori nainen alkoi jutella kanssani. Hän kertoi, että hänellä oli vain viikko aikaa nähdä Tasmania. Keskustelumme keskeytti Ron Burgundy -elokuvan katsominen. Skottityttö nauroi jokaikiselle vitsille mukaanlukien kohtaukselle, jossa Jack Black potkaisee koiran sillalta alas.

Elokuvan jälkeen Natalie soluttautui posseemme ja korttipöytäämme hostellin ruokalassa. Hän ei pärjännyt järin hyvin rumannimisessä korttipelissämme, mutta kaikilla oli hauskaa. Peliimme liittyi myös israelilainen kaveri, jonka nimeä en nyt muista, ja hän pärjäsi pelissä ärsyttävän hyvin.

Lauantaiaamuna nukuin taas pidempään. Aamiaisen jälkeen pyysi Natalie puhelinnumeroani ja annoin sen hänelle empimättä. Amerikkalainen pieni musta mies John oli myös palannut Melbournesta täydentämään seuruettamme. Pian aamiaisen jälkeen lähdin ulos nauttimaan upeasta säästä.

Suuntasin joka lauantaisille Salamancan markkinoille. iPhonen säätiedoitus väitti lämpötilan olevan jopa 34 astetta. Taivas oli pilvinen, joten ulkona ei ollut niin kuuma. Oli tuulista, mutta tuuli oli lempeä kuin näkymätön fleecen ja silkin risteytys kaikkien ulkona liikkuvien lämpönä. Markkinoilla oli paljon väkeä ja kuljin verkkaisesti kojulta toiselle ihaillen erityisesti lukuisia käsin tehtyjä tuotteita ja kauniita valokuvia. Saaliikseni markkinoilta nappasin ensimmäiset viralliset tuliaiset ja viisi postikorttia. Sitten kävin lounastamassa ja puistossa istuskelemassa.

Palattuani hostellille mielenkiintoni oli täysin NBA-tilastojen yms. maailmassa ja kulutin jälleen iPhoneni akun lähes loppuun. Päivällisen jälkeen alkoivat taas korttipeli-iloittelut ja pelaamassa olivat itseni lisäksi vanhat tutut kaksi saksalaista, John ja uusi israelilainen ystävämme. Voitin lähes puolet kierroksista, mutta nuorempi saksalaisista kävi hermoilleni jatkuvasti. Yhteisen illanviettomme päätti kolme jaksoa How I Met Your Motheria.

Illan aikana sain myös tekstiviestin Ms. S:ltä, joka kertoi farmielämän olevan mukavaa ja ruoan hyvää. Myöhemmin Natalie tekstasi minulle ja kertoi olevansa Port Arthurissa. Hän kertoi palaavansa takaisin Hobartiin tiistaina ja tiedusteli, olenko silloin vielä paikalla.

Tänään aamiaisen jälkeen katsottiin jälleen HIMYMiä, jonka jälkeen John innostui löydettyään kateissa olleet UNO-kortit. Ensimmäinen kierros oli minulle liikaa ja häivyin vähin äänin hostellista. Pitkän mietinnän jälkeen ja Subwayn salamivajeesta johtuen lounastin jälleen Hungry Jack'sissä.

Loppupäivä on sujunut kahden päivän tauon jälkeen Mullan Alla -sarjaan palatessa, Palahniukin kirjaa puistossa viimeistellessä, lasagnea syödessä, äitin kanssa puhelimessa puhuessa ja blogia kirjoittaessa. Seuraavaksi tsekkaan sosiaalisen viihteen eli korttipelien ja television tarjonnan ja, jos se ei miellytä palaan takaisin omaan sänkyyni DVDitä katsomaan.

Huomenna saattaa olla paras mahdollisuus vähään aikaan suunnata Mount Wellingtonille, sillä loppuviikoksi säätiedotus lupaa sateisia päiviä. Muuten tuleva viikko on täyttä lomaa; Työnhaun Sydneyyn aloitan viikon päästä.

Toivotan kaikille hyvää tammikuun jatkoa. Palatkaa pian takaisin, sillä tästä lähin puhumme suomea!