Pääkaupungin valot

Parlamenttitaloja

Canberra Telstra Towerista

Sky high, sky high, sky high

Kävimme Canberrassa äidin kanssa. Kohta isänikin on täällä.

Nukuin huonosti viime yönä ja silmiä painaa jo, joten tänään saatte nauttia ainoastaan kuvista. Palaa takaisin tekstiä varten viimeistään maanantaina!

PÄIVITYS - Tai tiistaina...

PÄIVITYS 2 - Oonpas huono päivittämään blogia. Yritän nyt kuitenkin ihan kunnolla, okei?

Canberra oli siisti mesta (eli hieno paikka) ja varmasti viikonloppureissun arvoinen vierailukohde. Ainakin ihmisille, jotka arvostavat kulttuuria (tai esittävät arvostavansa, jotta eivät näyttäisi tyhmältä itseni mukaanlukien). Perjantaina jätimme tavarat hotellille ja suuntasimme keskustaan ostoksille ja illalliselle. Lempikauppani löytyivät hienosta uudehkosta ostoskeskuksesta, mutta mitään ostettavaa en löytänyt. Söimme illalliseksi italialaisessa ravintolassa lasagnet.

Lauantaina suuntasimme koko päiväksi kaupunkiin. Ensiksi söimme kunnon aamiaisen keskustan kävelykatualueen terassilla. Sitten suuntasimme National War Memorialle, jossa osallistuimme (ilmaiseksi) opastetulle kiertueelle, aiheena australialaiset ensimmäisessä maailmansodassa. Opas puhui nopeasti, mutta suurin osa tiedosta tarttui varmaan johonkin aivojen perukoihin. Tunnin kierroksen jälkeen katsoimme kolme lyhytelokuvaa, joista keskimmäisen oli erittäin taidokkaasti ohjannut Peter Jackson. Kaunis elokuva kertoi ensimmäisen maailmansodan ilmasodasta ja kirkkaissa väreissä taistelivat saksalaiset ja australiaisten tukemat liittolaiset. Peter Jacksonia parhaimmillaan. Kiersimme vielä pikaisesti toisen maailmansodan näyttelyn ennen paluutamme keskustaan.

Sitten kävimme National Sound & Film Archivessa, jossa söimme ensiksi lounasta. "Museossa" ei ollut hirveästi nähtävää tai oli oikeastaan, mutta tutut pätkät oli ympätty pitkään litanjaan muita (tärkeitä) tallenteita eikä kelaamiseen ollut mahdollisuutta. Tutustuin hieman kuitenkin Vili Vilperiin ja Crocodile Dundeehen sekä museon kauppaan, jossa myytiin kalliilla hyviä elokuvia ja muuta hauskaa elävään mediaan liittyvää. Kolmas kulttuurivisiittimme suuntautui National Art Galleryyn, jossa minun silmääni miellyttivät eniten vanhat maisemamaalaukset ja pieni osa nykytaiteesta ja aborginaaliteoksista. Tässä vaiheessa kello oli niin paljon, että ajelimme vilkaisemaan uutta ja vanhaa parlamenttitaloa lähemmin ennen siirtymistä Black Mountainille, jossa sijaitsee Telstra Tower, lähes 200 metrinen TV-, radio- ja näköalatorni. Näkymät olivat melkoiset ja pari kuvaakin tuli otettua. Keskustassa ei kyllä ollut yhtään mieleenpainuvaa rakennusta, ainoastaan sivummalla olleet War Memorial, National Museum ja parlamenttitalot erottuivat edukseen.

Palasimme hotellille ja kävimme testaamassa uima-altaan ja saunan. Saunaa ei voi rehellinen suomalainen saunaksi kutsua. Ilma oli ehkä hieman nahkea ja lauteet tehty ihan oikeasta puusta. Tuoksu oli eukalyptus, jossa hivenen pissaa seasssa. Löylyä ei voinut heittää ja asteita oli tuskin paljoa yli neljäkymmentä. Paremmin on tullut hiki 30-asteisessa Sydneyn poutasäässä. Uima-allaskaan ei ollut hirvittävän lämmin ja mielestäni sen vesi vaikutti hieman suolaiselta.

Siistiytymisen jälkeen kävimme jälleen keskustassa illallisella, tällä kertaa irkkupubin terassilla. Palasimme keskustaan vielä kerran sunnuntaina aamiaiselle ennen paluumatkaa.

Paluumatkalla suuntasimme ensiksi historialliseen Berriman kaupunkiin. Kulttuuria oli viikonloppuna kuitenkin nautittu sen verran, että jaloittelun ja vessatauon jälkeen jatkoimme matkaa. Päädyimme pidennetyn reitin kautta Illawarra Flyn Tree Top Walkille. Äiti oli siellä vieraillut jo moneen otteeseen ja minäkin olin siellä kerran käynyt, mutta itse turistikohde, Tree Top Walk oli jäänyt minultakin kokematta huonon sään vuoksi. Tällä kertaa sää oli parempi ja reippailin sademetsään, jossa ei varoituksista huolimatta onneksi käärmeitä näkynyt. Vuoren rinteeseen keskelle sademetsää oli turistien iloksi ja luontoa säästäen rakennettu eräänlainen metallinen catwalk, joka kulki puiden huippujen tasolla. Keskellä kävelymatkaa oli myös näköalatorni, jonka huipulle kiipesin ripeästi. Sieltä oli hyvät näkymät ja tunnistin Wollongongin opiskelijakaupungin meren rannassa. Pakko myöntää, mutta näköalatornissa oli sen verran heilutusta, että jopa minunlaiselle kivimahalle tuli pieni korkean paikan kammo. Palasin 106 portaan, catwalkin ja sademetsän kautta suoraan ruokapöytään, jossa minua odotti lounaaksi tilatutu tortillat.

Kotimatkalla kävimme vielä ruokakaupassa ostamassa viikon ruokatarpeet koko perheelle. Söimme päivällistä ja jäimme odottelemaan isän saapumista. Hän päivitti tulostaan tekstiviesteillä ja menin häntä talon etuovelle vastaan. Matka oli mennyt hyvin... Mukanaan isällä oli paljon tavaroita äidille ja yksi tärkeä juttu minulle. Oma tietokoneeni, jonka uumenista sain kaivettua iPhoneni varmuuskopion elokuulta. Sen verran hätiköin, että torstaista eteenpäin ottamani valokuvat katosivat bittiavaruuteen palauttaessani vanhaa varmuuskopiota. Mutta Picasan avulla olen ladannut jokaikisen blogissa nähdyn kuvan, joten koneeni Australiakansioni ei ole aivan kuvatta. Pilven hopeinen reunus on se, että kaikki vanhat yhteystietoni ovat taas kännykässäni, joten sinun ei tarvitse lähettää minulle käyntikorttiasi ellet halua ja minä säästyn suurelta vaivalta metsästää ihmisten yhteystietoja.

Tämän viikon alun olenkin kiivaasti hakannut tietokoneeni näppäimistöä palauttaakseni puhelimeni entiseen tai oikeastaan entistäkin parempaan loistoon. iTunes-musiikkini virhetiedot on lähes korjattu ja monet turhat tiedostot on poistettu. Katsoimme maanantaina Oscar-gaalaa, joka oli mielestäni viihdyttävä eikä juurikaan yllättävä. Olisin toivonut, että King's Speech olisi saanut yhden Oscarin vähemmän (**khröhön** paras ohjaaja! **kröhöm**), jotta Inceptionilla olisi ollut pystejä eniten. Mielestäni juontajat olivat oikeasti hyviä, mutta se voi johtua siitä, että en ole ikinä nähnyt Anne Hathawaytä missään hyvässä elokuvassa.

Kymmenestä parhaan elokuvan ehdokkaasta olen nähnyt seitsemän ja häpeänkin suuresti, että Toy Story 3 on jäänyt minulta näkemättä. Voin kuitenkin syyttää tästä dubbausta, joka viivästytti elokuvan Suomeen tuloa elokuun lopulle, jolloin olin jo lähtenyt. Australiaan saavuttuani elokuva häipyi teattereista noin viikossa. DVD:kin maksaa yli 30 dollaria! 127 Hours tuli juuri teattereihin ja ajattelinkin mennä sen seuraavaksi katsomaan, kunhan löydän aikaa sille ja The Kids Are Alright taitaa olla jo DVDllä enkä ollutkaan siitä kuullut ennen ehdokkuuksien julkistamista (jos silloinkaan?).

Huomenna otamme vielä iisisti ja siivoamme kämpän isän kanssa, mutta torstaina lähdemmekin sitten Tarongan eläintarhaan katselemaan kirahveja ja tiikereitä!

Koettakaa pysyä kyydissä, saijjonaara.

Järistyksiä

Auringonlasku nykyisen kodin ikkunasta

Queen Mary II

Matkalla Watsons Bayhin

Ravintola Lentävä Kettu

Taas on yksi arkiviikko melkein vierähtänyt loppuun. Tämän viikon aloitin maanantaina (niinkuin monet tekevät. Joidenkin kalentereissa ensimmäinen päivä on sunnuntai?) kävelemällä Circular Queyn tienoille sporttibaariin katsomaan NBA:n All-Star -ottelua. Muuten maanantaihini kuului siivousta, jotta kotimme olisi siistinä seuraavana aamuna saapuvien vieraiden varalta, ja lenkillä käyntiä. Päivälliseksi söimme supisuomalaista stroganoffia (vai onkse joku venäläinen ruoka?), jonka äiti oli valmistanut slow cookerilla (2000-luvun aromipesä) ja ai että oli hyvää.

Tiistaiaamuna heräsin aikaisin puhelimensoittoon. Jo vuodentakaiselta Uuden-Seelannin reissultamme tutut Jukka ja Helena olivat juuri taksissa lentokentällä matkalla kohti viiden tähden Bed & Breakfestiämme. Puoli kahdeksan aikaan he saapuivat ja pienen kuulumisten vaihtamisen jälkeen painuimme kaikki omille tahoillemme päiväunille.

Omat uneni vierähtivät yli yhden, mutta olin olohuoneessa silti aivan hiljaa puoli kolmeen, jolloin vieraammekin heräsivät. Ulkona oli hieman sateista ja itselläni oli kotona kaikki tarvittava lämitettävää stroganoff-lounasta myöten, mutta Jukka ja Helena suuntasivat lounaalle läheiseen ravintolaan. Itse jäin kotiin tv:n ja tietokoneen ääreen.

Äiti ehti tulla kotiin ennen vieraitamme, jotka olivat nähneet julkkiksen läheisessä ravintolassa. Kyseessä oli Westlife -yhtyeen Brian McFadden, jonka nimi oli minulle tuttu, mutta en tiennyt mistä. Lähdimme koko porukalla ulos syömään ja päädyimme siihen samaan ravintolaan, jossa herra McFadden istuskeli terassilla. Loppujen lopuksi Brian seurueineen istui samassa pöydässä yhteensä ainakin kuusi tuntia. Söin pizzaa ja juttelimme mukavia sekä tietysti äidin töistä, sillä Jukkahan oli parikymmentä vuotta äidin pomo.

Keskiviikkona nukuin taas pitkään, mikä johtui lähinnä siitä, että en nukkunut silmäystäkään olohuoneen sohvalla ennen kuin äiti vapautti huoneeni käyttööni noin aamuviiden aikoihin, jolloin siirryin omaan sänkyyni nukkumaan. Aamiaisen ja parin pizzapalan siivittämänä katsoin rauhassa NBA:ta. Ottelun jälkeen lähdin nauttimaan kauniista kesäpäivästä Botanic Gardensiin, jossa luin erittäin vaikeaselkoista kirjaa. Kuudenkymmenen sivun jälkeen odottelen vieläkin, että koska se varsinainen kirja alkaa... Kävin syömässä Whopper Juniorin ja ostamassa langattomat stereokuulokkeet ennen kotiin paluuta. Illalliselle lähdimme Kings Crossiin intialaiseen India Down Under -ravintolaan.

Tänään teimme Jukan ja Helenan kanssa kolmistaan päiväreissun Watsons Bayhin, jossa teimme kivan kävelylenkin ja näimme niin avomeren kuin Sydneyn keskustan paikassa, jossa meri ja mantere kohtaavat. Vastarannalle oli matkaa alle kilometri, mutta maitse matkaa olisi ainakin 200 kertaa enemmän. Voihan sitä tietysti mennä sillan yli tai lautalla, mutta ei ennen 1800-luvun loppua. Kävelymatkan varrella ohitimme Lady Bayn hiekkarannan, joka on kuuluisa siitä (tai oikeastaan ei ole kuuluisa juuri sen takia), että siellä ui lähes pelkästään alastomia ja hekin pelkästään miehiä. Muissa paikoissa oli paremmat näköalat ja niistä tuli otettua jonkin verran valokuvia. Söimme lounasta Watsons Bayn kalaruokaan erikoistuneessa ravintolassa. Oma fishenchipsini oli erittäin pehmeää ja maukasta, mutta annos oli melkein kaksi kertaa liian suuri. Lounaan jälkeen kapusimme vielä toiselle näköalapaikalle korkealle meren rantaan ja söimme jäätelöä ennen lautalle menoa ja keskustaan paluuta.

Onpas tämä taas vaikeaa. Huomenna Jukka ja Helena lentävät Adelaideen, jossa he viipyvät yli kuukauden ennen Sydneyyn paluuta ja me lähdemme äidin kanssa viikonlopuksi Australian pääkaupunkiin Canberraan. Sunnuntaina palaamme takaisin ja illalla isäni saapuu suomesta pariksi viikoksi.

Palataan seikkailuihin vielä kerran tämän kuun puolella ja jaksan ehkä uutisoida maaliskuun suunnitelmista. Hei hei!

Kova kuin kivi

Sydney, the city that sometimes sleeps

Hyde Park

Jippiaijee ja lyhyestä virsi kaunis.

Blogin lukijamäärä on romahtanut räjähdysmäisesti enkä osaa syyttää siitä kuin itseäni. Totuus on se, että ennen Sydneyyn tuloani, blogin päivittäminen oli hyvää ajanvietettä. Nyt tylsyyttä on voinut taistella monella eri aseella ja kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. Toisaalta kirjoittamisen aiheet ovat myös "heikentyneet".

Tällä viikolla olen virtuaalisesti valloittanut maailman, todistanut Todellista Sisua (Kova kuin kivi) elokuvateatterissa, katsonut NBA-otteluita ja käynyt äidin kanssa shoppailemassa.

Apua, olen todella väsynyt ja haluan mennä nukkumaan. Lyhyt tarkastelu saanee riittää.

Keskiviikosta en muista juuri muuta kuin lounaan hakureissun Kings Crossiin sekä NBA-ottelun, jota en edes oikeastaan katsonut, koska pelasin tietokoneella.

Torstaina kikkailin lähes koko päivän koneella, kunnes n. tunti ennen äidin kotiintuloa hoidin viikon siivoukset. Imuroin ja moppasin lattiat ja pesin todella likaiset puiset ikkunoiden kaihtimet. Saan siivoamisesta myös rahallisen korvauksen, joten tein ensimmäistä kertaa töitä sitten joulukuun puolivälin. Ansaitseminen tuntui hyvältä ja pääsinkin nauttimaan työni hedelmistä elokuvaillassa kaupungin keskustassa. Äiti ei kokannut, koska oli menossa bisnesillallisella, ja minä lähdin samaa matkaa kaupungille.

Ennen elokuvaa ostin pari puuttuvaa DVDtä (The Wire S1 ja HIMYM kausi 5) ja söin päivälliseksi hampurilaisaterian, tietysti. Elokuva oli melko hyvä, mutta vielä hienomman kokemuksesta teki se, että sen näki elokuvateatterissa. Moni tämän jo tietääkin, mutta olen siitä harvinainen tapaus, että käyn useammin elokuvissa yksin kuin seurassa, oli teatteri sitten Australiassa tai Suomessa. Olen harrastanut yksin elokuvissa käyntiä jo rippikouluikäisestä enkä tiedä montaa juttua, jotka päihittäisivät sitä fiilistä, kun voi vaan olla elokuvan jälkeen hiljaa ja antaa fiiliksen velloa koko kotimatkan. Tähän yhdistyy vielä kävelemällä venytetty kotimatka, joka on monasti kulkenut eduskuntatalon nurmikon kivireunuksen päältä ja kansallismuseon editse hämärtyvässä Helsingin illassa. Samoja fiiliksiä voi myös onneksi saada tihkusateisessa Hyde Parkissa.

Perjantai oli jälleen NBA-päivä kahden ottelun siivittämänä. Tarkastelin työpaikkailmoituksia, mutta mitään hakemisen arvoista ei löytynyt. Illalla söimme vastapäisessä pubissa edellisiltä viikonlopuilta tutun pariskunnan kanssa. Ruoka oli melko hyvää eikä seurassakaan ollut valittamista.

Lauantaiaamuna seurasin äitiäni kampaajalle tämän vanhoille kulmille The Rocksiin ja sainkin melko freesin frisyyrin japanilaiselta tytöltä. Palveluun kuului pari hiustenpesua ja päänahan hierontaa. Söimme äitin kanssa lounasta saksalaisessa olutravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme kodin kautta Eastgardensin ostoskeskukseen. Ostarilta äidin mukaan tarttui aimoläjä kokkaustarvikkeita 30 prosentin alennuksella. Itse palasin kotiin "tyhjin käsin". Illalla soitimme näköpuhelimella Suomeen, jossa Otherbrother perheineen oli langan vastakkaisessa päässä.

Tänään oli toinen shoppailu-/laiskottelupäivä. Aamulla katsoimme rauhassa Lostia kunnes suuntasimme jälleen samaiseen ostoskeskukseen. Tällä kertaa haaviini tarttui ehjät verkkarit (9 dollarilla!) Big W:stä eli Woolworth's ruokakaupan Anttilaa vastaavasta. Palattuamme kotiin otimme näköpuhelinyhteyden Californiaan, mistä brotherman kertoi uudesta työpaikastaan iiiisossa firmassa. Ilmaiset kokikset ja ruokaa kolme kertaa päivässä; kuulostaa hyvältä paikalta, vaikka työstä ei puhuttu juuri mitään.

Heti puhelun jälkeen kiiruhdimme äidin kanssa keskustaan. Dymocksista ostettiin kirjoja ja JB-HiFistä DVD:itä. Niistä nautittiin myöhemmin illalla. Mutta sitä ennen syötiin terveellinen päivällinen ja otettiin vielä yksi näköpuhelu, tällä kertaa isälleni, joka saapuu tänne tasan viikon päästä puhelun jälkeen.

Viikko päättyi The Road -elokuvaan, jonka viimeiset 15 minuuttia jäivät pilkkivältä äidiltäni pimentoon. Huomenna yritän siivota ennen kuin lähden katsomaan NBA:n All-Star -ottelua sporttibaariin. Tiistaina meille tuleekin vieraita, jotka viipyvät perjantaihin asti jolloin lähdemme äidin kanssa viikonloppureissulle pääkaupungiin Canberraan, josta palattuamme onkin isäni jo melkein täällä.

Nähdään ensi viikolla!

Kunnianosoitus

Yks päivä mä kävelin informaation supervaltatiellä. Se oli pitkä ja yksinäinen tie. Sitten yhtäkkiä keskellä tietä kiilsi kiiltävä paholainen, Mark Zuckerberg. Se uhkas syövänsä mun sielun ja lähettävänsä kaikki iloiset kuvat musta mun isoäitille, jos en kirjottais maailman parasta blogipäivitystä. Mä sanoin: "Okei." Kirjotin ensimmäisen jutun, mitä mun mieleeni tuli ja, kappas, se vaan sattu olemaan maailman paras blogipäivitys.

Lienee tarpeetonta sanoa, että paholainen oli ällikällä lyöty.

Tää ei oo maailman paras blogipäivitys, tää on kunnianosoitus. Mä en nimittäin muista, mitä se maailman paras blogipäivitys sisälsi...

Taidepuu

Itseironinen itse otettu kännykkäkamerakuva ironisesta paidasta, jota en ostanut

"Teenage Mutant Ninja Turtles" x3 "hirousinahäfsell, Töötle Pauer!"

Poseidonilla legot tallessa

Just.

Tämä blogipäivitys on nyt ainakin päivän ellei pari myöhässä. Epilogin jälkeen voidaan siirtyä pääutiisiin. Työpaikkaa ei ole lohjennut, mutta töitä on sekä etsitty että haettu. Fiilikset on ollut pääasiassa hyviä, vaikka tietokoneella on tullut vietettyä aikaa sen verran, että itseinho ehti työntämään Sa(n)karimme jopa lenkille ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen.

Perjantaina heräsin ja lähdin melkein suoriltani lenkille. Ensimmäiset portaat ylöspäin tarjosivat sen verran kovan vastuksen, että vain 40 minuuttia myöhemmin istuin suihkunraikkaana sohvalla etsimässä työpaikkoja televisiossa NBA-ottelijoiden viettäessä TV-aikalisiä. Tähän menikin pitkä pätkä päivästä. Nälkä oli todella suuri äitini ja Marian (jouluaattoinen emäntäni Melbournesta) saapuivat kämpille. Otimme jonkin aikaa rennosti ja hameväki vaihtoi hamet päälle ennen kuin suuntasimme taksilla Darling Harbouriin ruokailemaan äidin työporukan kanssa Meet&Wine -ravintolaan. Minulla oli todella kova nälkä ja otin alkuruoaksi portugalilaisia rapuja (paikallisia rapuja "portugalilaisessa" kastikkeessa) ja pääruoaksi 300 grammaa kunnon täysjyväviljalla syötettyä härän sisäfilettä. Firma kuittasi kulut.

Äidin työkaverit oli samanlaisia kuin ennenkin, mutta oli kiva jutella pitkästä aikaa Marian kanssa. Oli outoa huomata, että jo kahden viikon äitini kanssa asumisen jälkeen oli englantini ruvennut ruostumaan. Sitä tulee vielä luettua, mutta tuottaminen on jäänyt vähälle, kun olen tyytynyt vastaamaan "how are ya?" kysymyksiin lyhyellä ja epäasiallisella "good thanks" sivuutuksella ja kotona puhuu luonnollisesti suomea.

Lauantaina veimme Marian lentokentälle, jonka jälkeen menimme äidin kanssa lounaalle ja pikaostoksille Eastgardens -kaupunginosan ostarille. Sieltä mukaani lähti pari uutta t-paitaa, alushousuja ja yhteiseksi katsottavaksi pari DVD-elokuvaa. Äiti täydensi ruokavarastojamme parhaansa mukaan. Lauantai-iltaa vietimme katsomalla Kevin Costnerin ja Susan Sarandonin tähdittämää Bull Durhamia. Elokuva oli hyvä, mutta outo. Takakannen mukaan se kertoi baseballin lisäksi "toisesta" Amerikan pasttimesta. Outoa.

Sunnuntaina herättiin aikaisin ja lähdettiin melko pitkälle ostosreissulle. Seuranamme oli vanha tuttu äidin kollega vaimoineen. Ensiksi suuntasimme IKEAan hankkimaan kaikki tarpeellista ja kotoista uutta kotiamme sisustamaan. IKEA oli jälleen kotoisa ja muistelinkin hetken Saschan ja Anan riitelyä, kun neljä kuukautta aikaisemmin olin vähän samanlaisessa tilanteessa. Ensimmäisestä "huoneesta" löytyi tasan saman verho, jota tuli ennen matkalle lähtöä melkein vuoden verran tuijoteltua eräässä yksiössä ruskeasuolla. Jos osaisin ruotsia (paremmin) niin voisin muuttaa IKEAan ja lukea ruotsinkielisiä kirjoja piparkakkuja syöden ja mustikkateetä juoden.

IKEAsta lähti mukaan aimo läjä tykötarpeita. Samasta ostoskeskuksesta löytyi myös muita kodintarpeita, mutta minä keskitin huomioni muihin liikkeisiin. Eniten ikkunashoppausta suoritin pienoismalleihin erikoistuneessa lelukaupassa, josta löytyi 20-vuotisjuhlan kunniaksi Turtles-ukkoja! En kuitenkaan muistanut kuuluikin minun kokoelmaani 20 vuotta sitten Bebopia ja Rocksteadya. April O'Neiliä en pitänyt juuri minään edes silloin.

Ostarilounaan jälkeen eksyimme vielä rautakauppaan ostamaan kukkia ja Spotlightiin, joka muistuttaa järkyttävää halpahallia. Onneksi samalla ostarilla oli myös elektroniikkaliike, jossa kolusin läpi kahden dollarin DVDt ja pelasin FIFAa kunnes muut olivat ostoksensa tehneet. Kävimme vielä toisessa rautakaupassa, josta löytyi äitini halajama huonekasvi. Kotona Skypetettiin Suomeen isäni -- joka on tänne kahden sunnuntain päästä tänne saapuva -- kanssa, syötiin illallista ja katsottiin taas leffaa. Tällä kertaa katsotiin Stand By Me. Vaikka en ollut sitä nähnytkään, tuntui kuin olisin nähnyt sen monta kertaa. Helposti katsottava modernin elokuvan klassikko, joka soveltuu juuri parhaiten kotishovalla pällistelyyn.

Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen tulikin paluu arkeen. Huomioni kiinnittyi maanantaina pitkälti Lost Vikings pelin pelaamiseen DOSBox ohjelman avulla. Pelasinkin pelin alusta loppuun läpi. Myös ensimmäinen Monkey Island tuli ratkaistua. Töitä piti hakea uudestaan, mutta en saanut sitä vielä aikaiseksi. Ehkä ajattelin, että odottaisin ensiksi hetken vastauksia edellisistä paikoista. Oikeastaan en ajatellut mitään. Hoidin kuitenkin äidin antamat tärkeimmät hommat.

Tänä aamuna heräsin puhelinsoittoon, kun muuttofirma toi suomesta lentorahdilla lähetetyt neljä laatikko äidin tavaroita. Otin mukavan nuorenmiehen vastaan ja vartijat päästivät meidät sisään pohjakerrokseen. Englantini takkuili melkein kuin Colin Firthillä, mutta mukavan jutustelun jälkeen oli asunnossamme lisää tavaraa ja vaatteita, mutta ei yhtään pahvilaatikkoa tai pakkauspaperia. Success!

Olin aikeissa suunnata uudelleen Darling Harbouriin, mutta TVstä tulikin yllätysottelu NBAta. Ottelun jälkeen sain pehvani liikkeelle ja tein melkoisen kävelyreissun keskustan kautta Darling Harbouriin ja "suoraan" takaisin. Matka IMAX-teatterilta kesti melkein tunnin enkä pysähtynyt kuin hetkeksi kiertämään Aquariumiin ja Wildlife Worldin turistirihkamakauppoja. Tämän illan olen viettänyt painiessani arkkiviholliseni ja liittolaiseni eli feisbuukin kanssa. Äidin tavaroista tulleesta Time-lehdestä luin jutun Mark Zuckerbergistä, joka oli samaan aikaan hyvä ja pelottava. Niinkuin Facebook. Tein pari olennaista ystäväpyyntöä, poistin pari ystävää, poistin valheet profiilistani, profiilisivuani rumentavat kuvat ja jopa avasin hieman yksityistä informaatiotani maailmalle.

Olen jo pitkään miettinyt, mikä tulee olemaan Facebookin rooli elämässäni, kun palaan takaisin Suomeen. En todellakaan halua, että se on puhelimeni käytetyin ohjelma ja nettisivuni katsotuin sivu. Tällä hetkellä se pomppaa Chromen aloitussivun ylärivin vasempaan reunaan, mitä pidän jonkinmoisena epäonnistumisena. Unelmoin sen täydellisestä hylkäämisestä, mutta en halua Facebookin määräävän elämäni siihenkään suuntaan. Noin vuosi sitten pidin onnistuneen loman naamakirjasta, jonka katkaisin nähdäkseni valokuvia ihmisistä, jotka olivat puhelinsoiton päässä.

Kultaisella keskitiellä sopisin yhteiset menot ja tiedustelisin kuulumiset ystäviltäni puhelimen avulla ja kasvotusten. Facebookkia pitäisin paluusuuntaisena informaation lähteenä, jonka avaan vain, kun jotain olennaista informaatiota on tarjolla. Facebookin vahvuus on juuri siinä, että se pienentää tämän villin informaation supervaltaväylän ja rakentaa siihen gallialaisen kylän, jossa ovat vain ne ihmiset, jotka sinne itse haluaa. Vaikeinta on päättää, ketkä kuuluvat korkean puuaidan sisäpuolelle ja ketkä jäävät pihalle, ketkä pääsevät suurennuslasilla kurkkimaan aidan yli ja keiltä koko kylä on poistettu kartalta (koko gallia valloitettu?). Helposti käykin niin, että taikoo näkymättömäksi (cloaking?! NERDS!) ihmiset, joilla on eriäviä mielipiteitä. Tärkeintä olisikin säilyttää suvaitsevaisuus, jottei oma kylä täyty vain pienen (tai vielä pahempaa, suuren) piirin jees-profiileista, joiden tarkoitus on parantaa omaa itseluottamusta.

Ehkä löydän jonkun ratkaisun kehittyä FBn käyttäjänä toiveeni mukaisesti ilman, että sosiaalisen maailman taivas putoaa niskaani. Tällä hetkellä haluan kuitenkin osoittaa kunniaa maailman parhaalle blogipäivitykselle tässä interwebin karaokekopissa, jonka ovessa lukee studio. Tai siis blogger.

Pallo hukassa

Majakka

Blowholen viereinen kyläpahanen

Kotini on laiturirakennukseni

Sydney

Jou,

Liian pitkään on taas vierähtänyt viime päivityksestä. Melko paljon on ehtinyt myös tapahtua, vaikka paljoa ei ole tullut tehtyä. Hei, tämähän on loistava paikka käyttää kliseistä ilmaisua.

Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Haluatteko hyvät vai huonot ensin?

Hyviä uutisia on mm. uusi vuokrasopimus hienoon vuokra-asuntoon, jossa nyt äitin kanssa majailemme. Itse viivyn täällä ainakin maaliskuun loppuun, äiti vielä paljon pidempään. Huonoihin uutisiin kuuluu se, että minulla ei ole vieläkään töitä ja rehellisesti sanottuna työnhaku ei ole maistunut hirveän hyvältä. Itseluottamus työpaikkojen suhteen on melkein nollissa.

Perjantaisten NBA-otteluiden jälkeen aloitettiin viikonloppu. Lauantai olikin sitten se ennätyksellinen kuudes peräkkäinen yli 30-asteinen päivä Sydneyssä ja suuntasimme kuuluisalle Bondi Beachin rannalle. En ollut koskaan aikaisemmin sielä käynyt, vaikka se onkin Australian kuuluisin ranta tai ehkä juuri sen takia. Martin Placen metroasemalle päästyämme saimme tietää, että metrot eivät kulkeneet Bondiin päin ratatöiden takia. Löysimme kuitenkin pikaisesti väliaikaisen bussipysäkin ja bussin, joka meidät kiidätti Bondi Junctionin vaihtoasemalle. Bussikuskilla oli sen verran kiire, että ei ottanut meiltä edes maksua.

Kuudes yli 30-asteinen päivä oli erittäin kuuma ja epäilin suuremman lämpotilan johtuvan lähellä toisiaan olevien pilvenpiirtäjien puuttumisesta. Toisessa bussissa oli lähes sietämättömän kuuma ja erittäin äänekkäitä paikallisia nuoria helpottamassa matkantekoa. Päätin olla sosiaalisempi, kun nyt kerran oli aikaa viettää äidin kanssa ja laitoin puhelimeni taskuun. Odotukseni Bondi Beachia kohtaan eivät olleet hirveän korkealla, ja kun se saapui näkyviin oli ranta ja vedestä valvottu alue täynnä ihmisiä.

Rannalla oli niin kuuma ja fiilis oli muutenkin niin syvältä, että halusin vain päästä uimaan. Annoin t-paitani, reppuni ja pyyhkeeni äitille ja suuntasin aaltoilevaan meriveteen. Vesi ei ollut kylmää, mutta virkistävää. Ikävä kyllä aallot olivat hiukan liian voimakkaita uimiseen. Toisaalta ihmismäärä oli rajatulla alueella myös sellainen, että ei siihen montaa kroolin potkua tai vetoa olisi mahtunutkaan.

Palasin hiekalle ja suunnattiin samantien rantabulevardille lounastamaan. Pysähdyin matkalla nurmikolla pusikon viereen, jotta voisin vaihtaa uimahousuni tavallisiin shortseihin. Rannalla oli niin kuuma, että kävelymatkan aikana olin kuivunut käyttämättä pyyhettä. Halusin ikuistaa rannalla olleen väkijoukon valokuvaan ja silloin tajusin, mitä olin tehnyt. Olin mennyt uimaan puhelin uimashortsien taskussa. Laitoin käteni vasempaan taskuuni ja siellä se oli. iPhone 3G S -puhelimeni, joka sisälsi musiikkia, valokuvia, yhteystietoja, ohjelmia, muistiinpanoja ennen uintireissua. Nyt se sisälsi vain suolavettä.

Vain ja ainoastaan suolavettä.

Kirosin typeryyttäni ja laitoin kuivat vaatteet päälleni. Olin melkoisessa shokissa ja hyppäsin suoraan toiseen vaiheeseen suruprosessiani. Olin vihainen itselleni ja kieltämättä myös äidilleni. Jälkimmäiselle tunteelle en löytänyt mitään oikeutusta, mutta pettymykseni itseeni oli kieltämättä suuri. Bussimatkallakin olin sieluni silmin nähnyt tilanteen, jossa kävelen veteen puhelin taskussani, kunnes viime hetkellä heitän puhelimeni äitilleni. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kun kerroin äitille, mitä oli tapahtunut, murruin täysin. Teki mieli vain luovuttaa ja lähteä kotiin. Samantien. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ja yritin miettiä, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Päällimmäinen toiveeni oli, että edes osa puhelimen informaatiosta olisi pelastettavissa.

Lounasta syödessämme äiti löysi valtavan myrskypilven hopeisen reunuksen ja tarjosi apuaan. Syntymäpäivälahjan nimissä mentäisiin hakemaan uutta puhelinta Bondi Junctionin Apple-kaupasta. Bussimatkaa myöhemmin saavuimme Applen liikkeeseen ja saimme audienssin huoltopisteelle. Huoltopisteen herrasmies sanoi, että Tyyni valtameri oli puhelinystävällisempi kuin Intian valtameri. Sarkasmintunnistukseni oli lähes nollissa ja elättelin hetken toivoa, että jotain olisi tehtävissä. Olin kuitenkin väärässä.

Puolikkaan puhelimen hinnalla sain kuitenkin upouuden vastaavan. Seuraavaksi haimme varmuuden vuoksi uuden sim-kortin, minkä jälkeen olimme hetken ostoksilla ennen hotellille paluuta. Sitten minulla oli jälleen toimiva puhelin.

Vaikka puhelimen mukana hukkuikin monia juttuja, niin suurimman osan (yhteystiedot, musiikki) niistä saa vielä takaisin. Lopuista (esim. valokuvat) pitää vain osata luopua. Mitalin kääntöpuolena minulla on täysin ehjä ja uusi puhelin, joten uutta ei tarvitse ostaa ennen kuin seuraavan käy uimassa. Myös kaikki AppStoresta ostamani kivat ohjelmat ja pelit sain ladattua ilman uutta maksua. Kun isä tulee käymään, hän tuo mukanaan tietokoneeni, jolta voin vähintään ladata kaiken hukkuneen musiikkini. Shazamilla tunnistettuja biisejä täytyy yrittää vain muistella.

Tikulla silmään, niin kuin sanotaan. Matka jatkuu...

Sunnuntaina lähdimme äitin, hänen kollegansa ja tämän vaimon kanssa pienelle automatkalle. Suuntasimme Melbourneen vievää rantatietä Etelään ja kiertelimme Highlandsia. Ensimmäiset valokuvat uuteen puhelimeeni otin paikallisella blowholella, joka pärskäytteli aaltojen ja ilmanpaineen voimalla vettä keskellä maata olevasta reiästä. Päivä vierähti reissulla mukavasti, mutta sää ei ollut koko matkaa täysin puolellamme, joten palaamme varmaankin samoille seuduille joskus myöhemmin.

Jatketaan pikakelauksella. Maanantaina lähdin herättyäni katsomaan Super Bowlia. Ottelu oli hyvä ja mielestäni oikea joukkue voitti. Green Bayn Lambeau Field onkin ainoa NFL-areena, jonka aulassa olen koskaan ollut.

Tiistaiaamuna äiti haki minut hotellilta ja ajoimme Woolloomooloon kaupunginosaan aivan Botanic Gardensiin viereen tekemään vuokrasopimusta uuteen kotiin. Taloon asettuminen vei kuitenkin aikansa ja purin tavarani vasta keskiviikkoiltana. Tiistai-iltana keskityin uuden mokkulan tarjoamaan ihmeelliseen Internetin maailmaan. Keskiviikon ohjelmassa oli yksi televisioitu NBA-ottelu, jota ennen yritin löytää Woolloomooloosta syötävää siinä onnistumatta. Jouduin käymään keskustassa ruokaa hakemassa.

Täytyy myöntää, että en ole viime viikon jälkeen edes etsinyt töitä. Olen tappanut aikaa katsomalla telkkaria, josta ei tule juuri mitään katsottavaa ennen kuutta (paitsi keskiviikkoisin ja perjantaisin, kun tulee NBAta) ja tietokoneen ääressä. Internetistä löytyy liian paljon tekemistä, joka on kivempaa kuin lähes toivoton töiden haku. Sen lisäksi olen ladannut muutaman legendaarisen dos-pelin; Transport Tycoon, Monkey Island 2, The Incredible Machine 2 ovat jo viihdyttäneet minua telkkarin pyörittäessä amerikkalaisia sitcomeja.

Vielä yksi uutinen. Turkulainen ystävättäreni ehdotti, että tekisimmie länsirannikon reissun yhdessä josku maaliskuun lopusta lähtien. Tämä on erittäinen hyvä uutinen, sillä ainakaan automatkaa en haluaisi yksin tehdä. En kuitenkaan usko, että voin lähteä matkaan ennen kuin olen tienannut rahaa. Kaksi viikkoa on nyt takana, mutta kuusi viikkoa, joina ehtisi vielä tehdä töitä ennen reissua on vielä jäljellä. Reissun jälkeen ehkä vielä muutama lisää. Huomenna ryhdyn uuteen työnhakuun laajalla Googletuksella. Aion myös käydä aamulenkillä, katsoa NBAta ja imuroida uuden asuntomme. Huhun mukaan Nicole Kidmanilla on asunto tässä samaisessa satamarakennuksessa ja tänään näinkin televisiosta neiti Kidmanin haastattelun, joka oli epäilemättä kuvattu tämän rakennuksen kolmannessa tai neljännessä kerroksessa. Me saamme huomenna vieraaksemme minuakin majoittaneen Marian Melbournesta. Muuten tämä viikonloppu on pyhitetty kotiutumiseen eli käymme IKEAssa ja käymme läpi kaikki asunnosta löytyvät viat. Ainakin TV-signaaleissa on jotain vikaa, mutta en tiedä onko se korjattavissa.

En usko, että hommat selviävät hetkessä, mutta uskon tilanteen parantuvan pikkuhiljaa. Ehkä töitä löytyy, ehkä ei. Parin viikon päästä käydään Canberrassa. Sen jälkeen isä tulee pariksi viikoksi seuraksemme. Ehkä seikkailen länsirannikolla matkailuautolla, ehkä tyydyn vain lentomatkoihin. Menneisyys on takanapäin eikä sitä voi muuttaa. Tulevaisuuteen voi vaikuttaa, mutta nyt täytyy olla hyvä fiilis. Tapahtui mitä tapahtui, uskon että tämä reissu tulee muistoissani olemaan onnistunut.

OK, baibai, thänks.

Huippuduuni haussa

Helou,

Ihan alkuun kerrottakoon, että Yasi-niminen sääilmiö oli täällä yhtä lähellä kuin Espanja tai Kreikka. Sydneytä on koetellut ennätyksellinen lämpöaalto; Peräkkäisten yli kolmekymmentä asteisten päivien määrä on tänään kuusi ja venynee huomenna seitsemään.

Ensimmäinen työnhaun ja säästä nauttimisen täyteinen viikko Sydneyssä alkaa olla takana. Sunnuntaiaamuna ilmestyi äiti vihdoin Sa(n)karimme elämään ja sään ollessa loistava suunnattiin pian ulos. Istuskelimme päivää oopperatalolla, Botanic Gardensissa ja The Rocksin saksalaisessa kaljapaikassa. Äitini nautiskellessa oluesta kiersin The Rocksin markkinat potentiaalisena tuliaisten ostopaikkana.

Palasimme hotellille nauttimaan ilmastoinnista ja saimme pian vieraaksemme pari äidin kolleegaa, jotka olivat hieman kauemmin kestäneen matkan ja jetlagin väsyttämiä. Heidän kanssaan suuntasimme myöhemmon illalliselle Oxford Streetin toiselle puolelle italialaiseen ravintolaan.

Arkipäivät ovatkin sitten menneet eräänlaisella rutiinilla. Periaatteessa päivään on kuulunut müeslipatukka-aamiainen, discovery-channelin katsomista hotellilla, lounas Hungry Jack'sissa sekä työnhakua ja kaupoissa kiertelyä/unelmointia. Illalliselsi on joka ilta syöty italialaista ruokaa. Työnhaussa on rautoja tulossa muutama; Child care assistantiksi s-postihaku, kuten myös Subwayn voileipäartistiksi. Sen lisäksi olen rekisteröitynyt kahteen työnvälitysfirmaan, jotka tarjoavat väliaikaisia työnyekijöitä keskustan toimistoihin. Seuraavaksi jalkapelillä täytynee alkaa hakea rafla/baari/kahvilahommia, mutta se vaatii uudelleen kouluttautumista, sillä vanhalla alkoholipassilla ei ole pätevyyttä New South Walesissa. En tiedä, menen ehkä mieluummin ruumillisiin töihin kuin liian kiireiseen ravintolaan. Eikä viikonlopputyöt kiinnosta, kun silloin olisi äitistä seuraa.

Arkirutiinista olen poikennut syömällä tiistaina lounasta Brothermanin skauttaamassa Wrapz -pikaruokalassa, jossa on makoisia wrappeja sekä melko hyvä ilmainen WiFi. Sainkin viimein ladattua iPhoneeni GTA: Chinatown Wars -pelin, jonka olin omenastoresta yli neljä kuukautta sitten Brisbanessa ollessani ostanut.

Vielä legendaarisempi poikkeama lienee ollut (Liesi? Lieni.) eilen näkemäni parisataametrinen jono kauniita naisia. Ei, jono ei ollut hotellihuoneeni ovelle vaan kävelykatu Pitt Streetillä ja pitkäjalkaiset naiset olivat halukkaita Australian Next Top Model -kilpailjoiksi. En kehdannut ottaa tytöistä kuvia, kun näytivät muutenkin liian itsetietoisilta eläintarhan kirahveilta. Hyvännäköisiltä kirahveilta, mutta pällistely oli silti ahdistavaa. Nostin siis leukani ja kieleni katukivetykseltä ja menin matkoihini.

Töiden lisäksi olemme etsineet äitillemme asuntoa täällä häneltä vierähtäväksi vuodeksi. Tiistaina oli suosikkimme Hyde Parkin päädyssä jo poistunut markkinoilta, mutta kävin äidin kollegan (ilmeisesti) eläkkeelle vetäytyneen vaimon kanssa katsomassa puiston laidalla olevaa asuntoa. Asunto oli toisessa äänekkäässä kerroksessa ja kaikki puhtautta vaativat alueet (keittiö, pesuhuone) olivat todella likaisia. Eilen kävimme äitini kanssa toisessa asuntonäytössä Woolloomooloossa oikeastaan aivan Domain-puistossa sijaitsevan Art Galleryn takana. Tämä kämppä olikin aivan eri luokkaa. Kaikkialla oli puhdasta ja valkoista. Autojen melu oli kaukana, sillä ikkuonoiden takaa paljastui purjevenelaituri, vettä, puistoa ja sitten vasta pilvenpiirtäjiä. Rakennus, jossa asunto oli, oli pitkä laiturirakennus, jonka sisällä oli asuntojen lisäksi hotelli, ravintoloita sekä leveä promenadi, joka muistutti hieman sinivalkoisesta Ruotsinlaivasta. Ulkona oli molemmilla puolilla siis laiturit, mutta en usko, että purjehdus siltikään harrastuksena kutsuu. Laitoimme hakemuksen vetämään ja muita hakijoita oli yksi. Tänään pitäisi kuulua, kuka asunnon saa ja voisinkin tarkastaa sähköpostini, josko äiti on jo saanut tietää, miten kävi. Palaan pian...

Ei uusia sähköposteja.

Sellaista siis Sydneyssä. Seuraavaan päivitykseen saadaan toivottavasti asuntoa ja hyvällä tuurilla myös työpaikkaa käsittelevää selontekoa. Länsi-, Pohjois- ja Keski-Australiaan huhtikuussa tutustuminen autolla kiinnostaa vielä, mutta jokainen työtön päivä heikentää mahdollisuuksia. Toivottavasti pääsen edes lentäen käymään muutamassa uudessa paikassa (Perth ja Darwinin lähinnä) ennen täältä lähöäni.

Äidin kanssa on viikonloppusuunnitelmia jo useammaksi viikonlopuksi. Huomenna tutustumme maailmankuuluun Bondi Beachiin, viikon päästä viimeistelemme hyvällä tuurilla uuden kämpän kalustusta ja kahden päästä käymme katsastamassa Australian pääkaupungin Canberran. Sen jälkeen meille onkin tiedossa vieraita ja Sa(n)karimme isä saapuu kahden viikon lomalle maaliskuun alkupuolella.

Vielä kun sais niitä töitä niin olis melko täydellistä.

Nyt mielenkiintoani kutsuu Cheersin jättiskriinin NBA-iloittelu Lakers-Spurs, nähdään pian!