Vieläkö soitan coñoa?

Kikkeliskokkelis.

Vappu tulee, mutta ei tänne. Toinen päivä toukokuuta on kylläkin Queenslandissä ja NTssä paikallinen Labour Day, mutta ei se varmaan ole ihan sama juttu.

Pääasiassa olen laiskotellut ja ostellut tuliaisia (enää ei montaa puutu) ja yrittänyt suunnitella pikaista Uuden-Seelannin matkaani. Mutta eilen olin kunnon turisti, ja matkustin sademetsään tutustumaan Kurandan pieneen kylään.

Matkan Kurandaan tein bussilla ja skyrailillä, eli eräällä hiihtohissiä muistuttavalla kulkuvälineellä. Skyrail kiidätti minut pian sademetsän ja viorenrinteen ylle, ja vaikka sää olikin utuinen, olivat maisemat melko mahtavat. Toisella skyrailin pysähdyspaikalla sai myös ihastella hienoa vesiputousta. Olin ihan fiilareissa. Perillä Kurandassa tein melkoisen kävelyretken rauhaisassa sademetsässä ja kävin katsomassa samaista vesiputousta joen toiselta puolelta.

Itse Kuranda ei ollut niin ihmeellinen kuin voisi kuvitella. Sademetsän keskellä ollut paikka olisi ollut varmasti kivampi, jos se ei olisi ollut niin pilalla. Turistimäärä oli melkoinen ja suurin osa kiinteistöistä olikin rihkamakauppoja tai ravintoloita. Sainpahan kuitenkin ostettua tuliaisia.

Paluumatka tehtiin suoraan Cairnsin keskustaan historiallisella maisemajunalla, jolla ei ollut kiirettä. Linnuntietä matkaa on varmaankin parisenkymmentä kilometriä, mutta vuoren rinteitä myöten ja tunneleden läpi juna teki matkaa lähes kaksi tuntia. Maisemat olivat toisaalta sen arvoiset ja salakuuntelin muutaman fiksun reppumatkaajan keskustelua lähes koko matkan.

Sunnuntaina teen vielä toisen turistireissun, josta aion raportoida ennen Australian lopullista jättämistä. Nyt kuitenkin luon katseita tulevaisuuteen. Otsikkokin siihen antaa osviittaa, vaikka en olekaan koskaan banjoa saatika coñoa soittanut. Didjeridoota aion tosin opetella soittamaan myös iltaisin pimeän jälkeen.

Olen nimittäin miettinyt, että kuinka paljon olen muuttunut välivuoteni aikana, ja kuinka pysyvää tämä muutos on Suomeen palatessani. Vaikka en lähtenytkään maailamlle itseäni etsimään, olen löytänyt sen ja paljon enemmän. Jo Hong Kongissa tajusin, kuinka tärkeitä ystäväni ja perheeni todellisuudessa minulle ovatkaan. Toivottavasti osaan myös osoittaa sen vielä vuosien Suomessa asumisen jälkeenkin. Eritoten kavereiden ja sukulaisten kanssa yhteiset perinteet ovat erittäin arvokkaita muistoja enkä malta odottaa perinteiden jatkamista jo ensi kesänä.

Olen myös yksin matkustaessani oppinut elämään suht säästeliäästi, joten onkin jännää nähdä, miten kukkaronnyörini löystyvät, kun rupean saamaan taas palkkaa kesätöistä. Tavoitteena olisi, etten söisi lomapäivinä kahta kertaa päivässä Subwayssä ja, että varat riitäisivät kesän jälkeen uuteen läppäriin ja ehkä televisioonkin. Olen tosin suunnitellut ryhtyväni jälleen neljän koripalloiluttoman vuoden jälkeen urheilemaan (Born to Run -kirjan innoittamana) ja pikkuhiljaa myös muuttavani ruokavaliotani, jotta se sisältäisi vähemmän eläinperäisiä ja sokeria sisältäviä tuotteita. Tämä ei ehkä onnistu täysin ilman alergioideni siedätyshoitoa, mutta tällä hetkellä uskon, että lenkkeily ei ole vain unelma vaan myös uusi varteenotettava harrastus. (Kuuluuhan se niihin erilaissi lajeihi, jossa tarvitaan... kengät.)

Mökkeilystä olen myös päättänyt nauttia aivan uudella tavalla ensi kesänä. Viinitilan työkokemukseni jälkeen olen päättänyt ruveta pitämään kesämökkimme tiluksista ja puitteista parempaa huolta. Viime kesänä vietin kauniita kesäpäiviä mökillä sisällä PlayStationia pelaten (omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että olin lähes koko kesän Suomessa ja useamman kuukauden lämpimässä Australiassa ulkona töissä) sen sijaan, että olisin leikannut nurmea, käynyt kalastamassa tai ihan vain istunut pihalla auringossa tai varjossa. Ensi kesänä on kuitenkin toisin, vaikka sadepäivät haluankin mieluummin viettää kuivana sisällä. Eniten mökkeilyssä kaipaan luonnollisesti saunomista.

Vielä yksi asia, johon haluan elämässäni muutosta on siirtyminen tiukasta itsenäisyydestä jonkinlaiseen yhteisöllisyyteen. En ole muuttamassa mihinkään kommuuniin, mutta haluan olla vieraanvaraisempi ja valmis jakamaan omaa hyvinvointiani, kokemuksiani ja läsnäoloani enemmän muiden ihmisten kanssa. Haluan tuoda tuleviin työ- ja kouluyhteisöihini yhteisvastuullisemman asenteen. Aion kyllä hoitaa oman tonttini aina kunnolla enkä olla likainen hippi/laiska kommari. Mutta olen ruvennut näkemään enemmän ja enemmän jakamisen hyviä puolia. Jopa ihminen, jolla ei vuokran ja ruoan jälkeen ole ylimääräisiä pennejä voi auttaa toisia ihan vain olemalla läsnä, osallistumalla. Täällä esimerkkinä apua tarvitsevista ihmisistä ovat luontoystävälliset aborginaalit, joita ja joiden kulttuuria potkittiin pois kehityksen tieltä yli sadan vuoden ajan. Myös Australian luontoa tuhottiin peruuttamattomasti sivistyksen nimissä. (Ketun metsästystä? Helkkarin britit!)

Jos en muutuyhtään, niin ainakin Internetiin on ikuistettu turhat haaveeni. Que sera, sera.

Odotan siis innolla kesätöitä ja kesälomia sekä tulevia vuosia Suomessa. Sitä ennen kuitenkin haen vielä äärimmäisiä kiksejä kauniista luonnosta ja täysillä elämisestä seuraavat lähes neljä viikkoa. Ikävä Suomeen hellittää varmaan, vasta kun olen kaikki taas siellä tavannut, mutta itkemään en sitä ennen enää rupea (paitsi, jos katson uudestaan Toy Story 3:n, damn you Pixar!).

Nauttikaa te vapusta, kun minä pyyhin Australian tomut tavaroistani ennen lähtöäni pitkälle (mutta jopa liian lyhyeltä vaikuttavalle) kotimatkalle.

Muistakaa kerätä roskanne!