Räytymispäivästä nimipäivään

Räytymispäivästä nimipäivään

Jaahas. En tiedä kuinka paljon kertomisen arvoista neljässä tuoreimmassa päivässä on. Välillä fiilikset on korkealla, mutta nyt lähinnä ketuttaa (Wanhaa sellaista kaipaan erityisesti). Pilvistä ja sateista on ollut, joten ulos ei ole ollut juuri muuta asiaa kuin kaupassa tai syömässä käydessä.

Alkuviikosta ryhdyin viimein valmistelemaan Tasmanian kiertomatkaa. Tarkastelin vuokrattavien campervanien hintoja ja hintavertailu tuotti tuskaa, sillä ilmeni, ettei sellaiseen kulkuneuvoon olisi varaa edes neljäksi kalenteripäiväksi. Vaihdoin pari sähköpostia äitini kanssa ja päädyin varaamaan henkilöauton neljäksi yöksi puolta halvemmalla. Vajaa vuosi sitten tuli henkilöauton takapenkillä elettyä n. viikko, joten neljä yötä ei ole juuri mitään. Tänään kävin vielä varmistamassa, että korttini kelpaa Aviksen konttorissa ja homma oli sillä saletti. Fiilisnupit oli tämän jälkeen käännetty yhteentoista.

Hostelliyöt on maksettu lähtöpäivään asti (21. päivä eli ensi perjantai) ja neljä lisää varattu roadtripiltä paluun ja saarelta poistumisen välille. Budjetti näyttää melko hyvältä ja olen todella onnellinen jos poistun Tasmaniasta yli kahdensadan dollarin omistajana.

Tiistai oli melko mitäänsanomaton päivä. Natalieta ei näkynytkään ja unohdin mennä elokuviin. Pizzaa söin kuitenkin illalliseksi eli edes jotain meni suunnitelmien mukaan. Vastasin sähköpostitse etähaastatteluun tavoitteena kesätyö tutulla kesäleirillä ja odotan valintoja jännityksellä ja kesää suunnattomalla innolla.

Eilen katsoin NBAta ja hioin soittolistoja tuleville automatkoilleni. Saksalaisista mukavampi ja yksinkertaisempi lensi Sydneyn kautta Uuteen-Seelantiin. Kolmen viikon päästä hän on kotona. Itselläni menee vielä kolme ja puoli kuukautta kauemmin. Perinnöksi hän jätti minulle mskupussinsa, jota voin käyttää automatkallani. Natalie ilmestyi takaisin kuvioihin, mutta Shawshank Redemptionin jälkeen hänenkin naamansa alkoi ärsyttää.

Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä lähes jokaisen naamassa on jotain vikaa. Peilistä katsoo tylsistynyt mies. Tylsyys ei johdu tekemisen puutteesta, ainakaan vielä. Ei, enemmänkin se johtuu sosiaalisen kanssakäymisen sietämättömästä monotonisuudesta. En pelaa enää kierrostakaan korttia. Paitsi pasianssia. Tekemistä riittäisi, mutta on vaikea saada hetkenkään rauhaa haisevan hostellihuoneen ulkopuolella, kun uloskaan ei halua harmauden takia mennä. Hermot menee ja silti jotenkin uskon, että päästyäni takaisin Suomeen jaksan sosiaalisia tilanteita entistä paremmin. Ainakin aluksi, kun saa puhua pitkästä aikaa (vain) Suomea. Haluan uskoa oikeiden ystävieni olevan mielenkiintoisempia ja minusta kiinnostuneempia kuin tämän hetkisen kokoelman pätijöitä, luusereita ja arvostelijoita, joita hostellimme tuntuu pursuavan.

Huomenna pitäisi sään parantua ja vanha ystävämme Ms. S uhkasi palata kaupunkiin töiden viivästyttyä kirsikkafarmilla. Viikon päästä pääsen Tasmaniaa tutkimaan ja kahden päästä olenkin Sydneyssä äitini uusissa nurkissa majoittumassa. Siellä vierähtää pari kuukautta toivottavasti töitä tehdessä. 

Sellaista siis tiedossa lähitulevaisuudessa. Huomenna on Sa(n)karinne nimpparit, mutta sitä ennen tämän postauksen ilmestyttyä soitan Aasiasta hiljattain Suomeen palanneelle ystävälleni Llanokselle perinteisen synttäripuhelun.

Loistavaa Sa(n)karinpäivää!

PÄIVITYS

Unohdin tietysti mainita,ettei Hobartissa ole oikeutta valittaa säästä. Sademäärä on ollut itsessäänkin mitätön, mutta verrattuna tulvivaan Queenslandiin se on ollut täysin olematon. Yhdeksän metrin vesiseinämä yllätti monia paikkakuntia ja kansainvälinen uutiskynnys ylitty, kun tulva levisi Brisbaneen asti melkein vuorokautta ennakoitua aikaisemmin. Jos ei muuta syytä räytymiseen ole niin yhden melankolisen biisin voi kuunnella tai hiljaisen hetken viettää menehtyneiden ja kotinsa menettäneiden kunniaksi.