Ei mitään uutta länsirannikolta

Terves!

Lauantaina tosin tein turistireissun, jonka huipentuma oli kävelyretki The Pinnaclesin luona. Mutta muuten ei mitään uutta ole tapahtunut.

Heräsin ajoissa aamulla ja kävellessäni bussin lähtöpaikalle oli ulkona melkeinpä kylmä, alle 20 astetta. Samaan bussiin kanssani päätyi 14 muuta ihmistä, joista kaikki paitsi kaksi olivat japanilaisia.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Haversham Wildlife Park, jossa ehdimme ensimmäisenä turistiryhmänä ennen puiston ovien aukeamista silitellä koalia, ruokkia kenguruita ja poseerata vompatin kanssa. Koalat olivat unessa kuten tavallista, mutta kenguruita en ollut ruokkinut viiteen vuoteen sitten ensimmäisen Australian reissun. Kävelin hiukan kauemmas muista ihmisistä ja tarjosin ruokaa erittäin kesyille ja hellyttäville yksilöille.

Vompatti oli uusi tuttavuus. Tosin sillä tai sitä pitelevällä naikkosella ei näyttänyt olevan kauhean mukavaa. Ensimmäisenä poseeraajana en ollut kiinnitänyt huomiota vompattineidin, hmm, kriittisiin paikkoihin. Neidillä meni japanilaisten kanssa kuitenkin niin hyvin, että pari papanaakin pääsi putkahtamaan eläimenhoitajan kenkien viereen. Itse en mokomaan pystyisi...

Palasimme bussiin ja matka seuraavaan pysähdyyspaikkaamme kesti yli kaksi tuntia. Matkan varrella oli monenmoista luontoa, pääosin melko kuivaa, vaikkei nyt ihan erämaata kuitenkaan. Mietin kuinka tylsää yksin Darwiniin ajaminen oisi voinut olla, mutta kuinka samalla haluan joskus palata Länsi- ja Pohjois-Australiaan tutustumaan niin rannikkoon, Kimberleyhin kuin tietysti Uluruun.

Saavuimme matkamme pohjoisimmalle pysähdyspaikalle Cervantesin kalastajakylään. Siellä tutustuimme hummerinpyydystykseen ja söimme lounasta. Hummerinpuolikas maksoi 15 dollaria. Tyydyin jo maksettuun ruokaan.

Matka jatkui takaisin etelään ja uutta rantatietä pitkin saavuimme The Pinnaclesille. Nämä kivimöhkäleet ovat aikojen saatossa muodostuneet vaihtelevan ympäristön johdosta. Ensiksi ne ovat olleet puita kuivalla maalla. Sen jälkeen ne ovat hautautuneet hiekkaan, joka on muuttunut merenpohjaksi. Osa hiekasta on kovettunut puiden ympärille. Sitten vesi on laskenut ja aikojen saatossa hienompi hiekka on tuulen mukana kulkeutunut pois kivettyneiden kivipaasien päältä. Matkaa rannikolle ei tosiaan ollut paljoa ja meri näkyykin korkeimmilta paikoilta, joten selitys vaikuttaa järkeenkäyvältä.

Hiekka-aavikolla oli kuuma ja kärpäsiä oli aika paljon. Kiersin ensimmäisenä ryhmästämme reilu kilometrin mittaisen lenkin ja yritin ottaa mahdollsimman paljon erilaisia kuvia, joissa olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. En kuitenkaan nähnyt kirkkaassa auringonvalossa, miltä kuvat näyttivät. Kokemus oli hieno, mutta kärpästen ärsyttävyys oli n. puolessa tunnissakin jo liikaa. Pidemmälle reissulle olisi varmasti tarvinnut sellaisen kärpäsverkollisen päähineen.

Matkallamme oli vielä yksi etappi ja päädyimme isoille hiekkadyyneille ajamaan nelivetorallia ja "surffaamaan". Samaa hommaa kuin puoli vuotta aikaisemmin Queenslandin hiekkasaarella, mutta tällä kertaa hienostuneemmalla istuttavalla laudalla. Hiekka oli valkoista, mutta ei niin hienoa. Lisäksi dyyneillä oli paljon "urpoja" (sori, Urpo), jotka pööllyttivät hiekkaa ja käyttäytyivät muutenkin ärsyttävästi.

Ennen Perthiin paluuta pysähdyimme täyttämässä renkaat ja vatsamme, ja paluumatkalla kuuntelin musiikkia auringon laskiessa. Hostellille päästyäni en pysynyt kauaa hereillä ja nukuin pitkään.

Eilen en tehnyt mitään erikoista. Ostin Dymocksista matemaattisia "pähkinöitä" sisältävän kirjan ja kulutin niillä paljon aikaa. Tänään pähkäilyn ja muun lukemisen lisäksi kävin Länsi-Australian museossa.

Siellä oli loistava nisäkäsnäyttely, jossa oli esillä monia täytettyjä eläimiä ja luurankoja. Vanhimmat olivat yli sata vuotta vanhoja. Täytetty biisoni säväytti erityisesti. Muissa näyttelyissä käytiin läpi Aboriginaalien ja ensimmäisten eurooppalaisten välistä historiaa sekä koko maapallon maanteteellistä kehityskertomusta. Tämän näyttelyn kuljin tietysti nykyhetkestä aikojen alkuun. Hienoimpia olivat sukuunpuuttoon kuolleiden nisäkkäiden ja dinosaurusten luut sekä mallit. Perhosnäyttelyn sivuutin melko nopeasti.

Museossa käynnin jälkeen kirjoitin ja postitin muutaman postikortin sekä tutustuin taas kirjakauppojen tarjontaan. Mitään en kuitenkaan ostanut. Olen myös pakannut tavarani mahdollisimman hyvin huomista lähtöäni varten.

Huomenna siis otan aamiaisen jälkeen taksin lentokentälle, josta lennän n. vuorokaudeksi Darwiniin ennen lentoani Singaporeen, jonne saavun paikallista aikaa keskiviikkoiltana n. kymmeneltä. Sitä, koska blogini päivittyy seuraavan kerran, en tiedä. Jos en pääse wi-fin päähän niin Singaporen tarinat ilmestynevät ilman taidetta, niinkuin Baltimore Sunin toimituksessa valokuviin viitataan.

Näkemiin Western Australia!

PS. Potentiaali on ehkä hauskin muoto, johon verbejä voi suomeksi taivuttaa. Käyttänen sitä ahkerasti jatkossakin...