Pallo hukassa

Majakka

Blowholen viereinen kyläpahanen

Kotini on laiturirakennukseni

Sydney

Jou,

Liian pitkään on taas vierähtänyt viime päivityksestä. Melko paljon on ehtinyt myös tapahtua, vaikka paljoa ei ole tullut tehtyä. Hei, tämähän on loistava paikka käyttää kliseistä ilmaisua.

Minulla on hyviä ja huonoja uutisia. Haluatteko hyvät vai huonot ensin?

Hyviä uutisia on mm. uusi vuokrasopimus hienoon vuokra-asuntoon, jossa nyt äitin kanssa majailemme. Itse viivyn täällä ainakin maaliskuun loppuun, äiti vielä paljon pidempään. Huonoihin uutisiin kuuluu se, että minulla ei ole vieläkään töitä ja rehellisesti sanottuna työnhaku ei ole maistunut hirveän hyvältä. Itseluottamus työpaikkojen suhteen on melkein nollissa.

Perjantaisten NBA-otteluiden jälkeen aloitettiin viikonloppu. Lauantai olikin sitten se ennätyksellinen kuudes peräkkäinen yli 30-asteinen päivä Sydneyssä ja suuntasimme kuuluisalle Bondi Beachin rannalle. En ollut koskaan aikaisemmin sielä käynyt, vaikka se onkin Australian kuuluisin ranta tai ehkä juuri sen takia. Martin Placen metroasemalle päästyämme saimme tietää, että metrot eivät kulkeneet Bondiin päin ratatöiden takia. Löysimme kuitenkin pikaisesti väliaikaisen bussipysäkin ja bussin, joka meidät kiidätti Bondi Junctionin vaihtoasemalle. Bussikuskilla oli sen verran kiire, että ei ottanut meiltä edes maksua.

Kuudes yli 30-asteinen päivä oli erittäin kuuma ja epäilin suuremman lämpotilan johtuvan lähellä toisiaan olevien pilvenpiirtäjien puuttumisesta. Toisessa bussissa oli lähes sietämättömän kuuma ja erittäin äänekkäitä paikallisia nuoria helpottamassa matkantekoa. Päätin olla sosiaalisempi, kun nyt kerran oli aikaa viettää äidin kanssa ja laitoin puhelimeni taskuun. Odotukseni Bondi Beachia kohtaan eivät olleet hirveän korkealla, ja kun se saapui näkyviin oli ranta ja vedestä valvottu alue täynnä ihmisiä.

Rannalla oli niin kuuma ja fiilis oli muutenkin niin syvältä, että halusin vain päästä uimaan. Annoin t-paitani, reppuni ja pyyhkeeni äitille ja suuntasin aaltoilevaan meriveteen. Vesi ei ollut kylmää, mutta virkistävää. Ikävä kyllä aallot olivat hiukan liian voimakkaita uimiseen. Toisaalta ihmismäärä oli rajatulla alueella myös sellainen, että ei siihen montaa kroolin potkua tai vetoa olisi mahtunutkaan.

Palasin hiekalle ja suunnattiin samantien rantabulevardille lounastamaan. Pysähdyin matkalla nurmikolla pusikon viereen, jotta voisin vaihtaa uimahousuni tavallisiin shortseihin. Rannalla oli niin kuuma, että kävelymatkan aikana olin kuivunut käyttämättä pyyhettä. Halusin ikuistaa rannalla olleen väkijoukon valokuvaan ja silloin tajusin, mitä olin tehnyt. Olin mennyt uimaan puhelin uimashortsien taskussa. Laitoin käteni vasempaan taskuuni ja siellä se oli. iPhone 3G S -puhelimeni, joka sisälsi musiikkia, valokuvia, yhteystietoja, ohjelmia, muistiinpanoja ennen uintireissua. Nyt se sisälsi vain suolavettä.

Vain ja ainoastaan suolavettä.

Kirosin typeryyttäni ja laitoin kuivat vaatteet päälleni. Olin melkoisessa shokissa ja hyppäsin suoraan toiseen vaiheeseen suruprosessiani. Olin vihainen itselleni ja kieltämättä myös äidilleni. Jälkimmäiselle tunteelle en löytänyt mitään oikeutusta, mutta pettymykseni itseeni oli kieltämättä suuri. Bussimatkallakin olin sieluni silmin nähnyt tilanteen, jossa kävelen veteen puhelin taskussani, kunnes viime hetkellä heitän puhelimeni äitilleni. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kun kerroin äitille, mitä oli tapahtunut, murruin täysin. Teki mieli vain luovuttaa ja lähteä kotiin. Samantien. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ja yritin miettiä, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Päällimmäinen toiveeni oli, että edes osa puhelimen informaatiosta olisi pelastettavissa.

Lounasta syödessämme äiti löysi valtavan myrskypilven hopeisen reunuksen ja tarjosi apuaan. Syntymäpäivälahjan nimissä mentäisiin hakemaan uutta puhelinta Bondi Junctionin Apple-kaupasta. Bussimatkaa myöhemmin saavuimme Applen liikkeeseen ja saimme audienssin huoltopisteelle. Huoltopisteen herrasmies sanoi, että Tyyni valtameri oli puhelinystävällisempi kuin Intian valtameri. Sarkasmintunnistukseni oli lähes nollissa ja elättelin hetken toivoa, että jotain olisi tehtävissä. Olin kuitenkin väärässä.

Puolikkaan puhelimen hinnalla sain kuitenkin upouuden vastaavan. Seuraavaksi haimme varmuuden vuoksi uuden sim-kortin, minkä jälkeen olimme hetken ostoksilla ennen hotellille paluuta. Sitten minulla oli jälleen toimiva puhelin.

Vaikka puhelimen mukana hukkuikin monia juttuja, niin suurimman osan (yhteystiedot, musiikki) niistä saa vielä takaisin. Lopuista (esim. valokuvat) pitää vain osata luopua. Mitalin kääntöpuolena minulla on täysin ehjä ja uusi puhelin, joten uutta ei tarvitse ostaa ennen kuin seuraavan käy uimassa. Myös kaikki AppStoresta ostamani kivat ohjelmat ja pelit sain ladattua ilman uutta maksua. Kun isä tulee käymään, hän tuo mukanaan tietokoneeni, jolta voin vähintään ladata kaiken hukkuneen musiikkini. Shazamilla tunnistettuja biisejä täytyy yrittää vain muistella.

Tikulla silmään, niin kuin sanotaan. Matka jatkuu...

Sunnuntaina lähdimme äitin, hänen kollegansa ja tämän vaimon kanssa pienelle automatkalle. Suuntasimme Melbourneen vievää rantatietä Etelään ja kiertelimme Highlandsia. Ensimmäiset valokuvat uuteen puhelimeeni otin paikallisella blowholella, joka pärskäytteli aaltojen ja ilmanpaineen voimalla vettä keskellä maata olevasta reiästä. Päivä vierähti reissulla mukavasti, mutta sää ei ollut koko matkaa täysin puolellamme, joten palaamme varmaankin samoille seuduille joskus myöhemmin.

Jatketaan pikakelauksella. Maanantaina lähdin herättyäni katsomaan Super Bowlia. Ottelu oli hyvä ja mielestäni oikea joukkue voitti. Green Bayn Lambeau Field onkin ainoa NFL-areena, jonka aulassa olen koskaan ollut.

Tiistaiaamuna äiti haki minut hotellilta ja ajoimme Woolloomooloon kaupunginosaan aivan Botanic Gardensiin viereen tekemään vuokrasopimusta uuteen kotiin. Taloon asettuminen vei kuitenkin aikansa ja purin tavarani vasta keskiviikkoiltana. Tiistai-iltana keskityin uuden mokkulan tarjoamaan ihmeelliseen Internetin maailmaan. Keskiviikon ohjelmassa oli yksi televisioitu NBA-ottelu, jota ennen yritin löytää Woolloomooloosta syötävää siinä onnistumatta. Jouduin käymään keskustassa ruokaa hakemassa.

Täytyy myöntää, että en ole viime viikon jälkeen edes etsinyt töitä. Olen tappanut aikaa katsomalla telkkaria, josta ei tule juuri mitään katsottavaa ennen kuutta (paitsi keskiviikkoisin ja perjantaisin, kun tulee NBAta) ja tietokoneen ääressä. Internetistä löytyy liian paljon tekemistä, joka on kivempaa kuin lähes toivoton töiden haku. Sen lisäksi olen ladannut muutaman legendaarisen dos-pelin; Transport Tycoon, Monkey Island 2, The Incredible Machine 2 ovat jo viihdyttäneet minua telkkarin pyörittäessä amerikkalaisia sitcomeja.

Vielä yksi uutinen. Turkulainen ystävättäreni ehdotti, että tekisimmie länsirannikon reissun yhdessä josku maaliskuun lopusta lähtien. Tämä on erittäinen hyvä uutinen, sillä ainakaan automatkaa en haluaisi yksin tehdä. En kuitenkaan usko, että voin lähteä matkaan ennen kuin olen tienannut rahaa. Kaksi viikkoa on nyt takana, mutta kuusi viikkoa, joina ehtisi vielä tehdä töitä ennen reissua on vielä jäljellä. Reissun jälkeen ehkä vielä muutama lisää. Huomenna ryhdyn uuteen työnhakuun laajalla Googletuksella. Aion myös käydä aamulenkillä, katsoa NBAta ja imuroida uuden asuntomme. Huhun mukaan Nicole Kidmanilla on asunto tässä samaisessa satamarakennuksessa ja tänään näinkin televisiosta neiti Kidmanin haastattelun, joka oli epäilemättä kuvattu tämän rakennuksen kolmannessa tai neljännessä kerroksessa. Me saamme huomenna vieraaksemme minuakin majoittaneen Marian Melbournesta. Muuten tämä viikonloppu on pyhitetty kotiutumiseen eli käymme IKEAssa ja käymme läpi kaikki asunnosta löytyvät viat. Ainakin TV-signaaleissa on jotain vikaa, mutta en tiedä onko se korjattavissa.

En usko, että hommat selviävät hetkessä, mutta uskon tilanteen parantuvan pikkuhiljaa. Ehkä töitä löytyy, ehkä ei. Parin viikon päästä käydään Canberrassa. Sen jälkeen isä tulee pariksi viikoksi seuraksemme. Ehkä seikkailen länsirannikolla matkailuautolla, ehkä tyydyn vain lentomatkoihin. Menneisyys on takanapäin eikä sitä voi muuttaa. Tulevaisuuteen voi vaikuttaa, mutta nyt täytyy olla hyvä fiilis. Tapahtui mitä tapahtui, uskon että tämä reissu tulee muistoissani olemaan onnistunut.

OK, baibai, thänks.