Kunnianosoitus

Yks päivä mä kävelin informaation supervaltatiellä. Se oli pitkä ja yksinäinen tie. Sitten yhtäkkiä keskellä tietä kiilsi kiiltävä paholainen, Mark Zuckerberg. Se uhkas syövänsä mun sielun ja lähettävänsä kaikki iloiset kuvat musta mun isoäitille, jos en kirjottais maailman parasta blogipäivitystä. Mä sanoin: "Okei." Kirjotin ensimmäisen jutun, mitä mun mieleeni tuli ja, kappas, se vaan sattu olemaan maailman paras blogipäivitys.

Lienee tarpeetonta sanoa, että paholainen oli ällikällä lyöty.

Tää ei oo maailman paras blogipäivitys, tää on kunnianosoitus. Mä en nimittäin muista, mitä se maailman paras blogipäivitys sisälsi...

Taidepuu

Itseironinen itse otettu kännykkäkamerakuva ironisesta paidasta, jota en ostanut

"Teenage Mutant Ninja Turtles" x3 "hirousinahäfsell, Töötle Pauer!"

Poseidonilla legot tallessa

Just.

Tämä blogipäivitys on nyt ainakin päivän ellei pari myöhässä. Epilogin jälkeen voidaan siirtyä pääutiisiin. Työpaikkaa ei ole lohjennut, mutta töitä on sekä etsitty että haettu. Fiilikset on ollut pääasiassa hyviä, vaikka tietokoneella on tullut vietettyä aikaa sen verran, että itseinho ehti työntämään Sa(n)karimme jopa lenkille ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen.

Perjantaina heräsin ja lähdin melkein suoriltani lenkille. Ensimmäiset portaat ylöspäin tarjosivat sen verran kovan vastuksen, että vain 40 minuuttia myöhemmin istuin suihkunraikkaana sohvalla etsimässä työpaikkoja televisiossa NBA-ottelijoiden viettäessä TV-aikalisiä. Tähän menikin pitkä pätkä päivästä. Nälkä oli todella suuri äitini ja Marian (jouluaattoinen emäntäni Melbournesta) saapuivat kämpille. Otimme jonkin aikaa rennosti ja hameväki vaihtoi hamet päälle ennen kuin suuntasimme taksilla Darling Harbouriin ruokailemaan äidin työporukan kanssa Meet&Wine -ravintolaan. Minulla oli todella kova nälkä ja otin alkuruoaksi portugalilaisia rapuja (paikallisia rapuja "portugalilaisessa" kastikkeessa) ja pääruoaksi 300 grammaa kunnon täysjyväviljalla syötettyä härän sisäfilettä. Firma kuittasi kulut.

Äidin työkaverit oli samanlaisia kuin ennenkin, mutta oli kiva jutella pitkästä aikaa Marian kanssa. Oli outoa huomata, että jo kahden viikon äitini kanssa asumisen jälkeen oli englantini ruvennut ruostumaan. Sitä tulee vielä luettua, mutta tuottaminen on jäänyt vähälle, kun olen tyytynyt vastaamaan "how are ya?" kysymyksiin lyhyellä ja epäasiallisella "good thanks" sivuutuksella ja kotona puhuu luonnollisesti suomea.

Lauantaina veimme Marian lentokentälle, jonka jälkeen menimme äidin kanssa lounaalle ja pikaostoksille Eastgardens -kaupunginosan ostarille. Sieltä mukaani lähti pari uutta t-paitaa, alushousuja ja yhteiseksi katsottavaksi pari DVD-elokuvaa. Äiti täydensi ruokavarastojamme parhaansa mukaan. Lauantai-iltaa vietimme katsomalla Kevin Costnerin ja Susan Sarandonin tähdittämää Bull Durhamia. Elokuva oli hyvä, mutta outo. Takakannen mukaan se kertoi baseballin lisäksi "toisesta" Amerikan pasttimesta. Outoa.

Sunnuntaina herättiin aikaisin ja lähdettiin melko pitkälle ostosreissulle. Seuranamme oli vanha tuttu äidin kollega vaimoineen. Ensiksi suuntasimme IKEAan hankkimaan kaikki tarpeellista ja kotoista uutta kotiamme sisustamaan. IKEA oli jälleen kotoisa ja muistelinkin hetken Saschan ja Anan riitelyä, kun neljä kuukautta aikaisemmin olin vähän samanlaisessa tilanteessa. Ensimmäisestä "huoneesta" löytyi tasan saman verho, jota tuli ennen matkalle lähtöä melkein vuoden verran tuijoteltua eräässä yksiössä ruskeasuolla. Jos osaisin ruotsia (paremmin) niin voisin muuttaa IKEAan ja lukea ruotsinkielisiä kirjoja piparkakkuja syöden ja mustikkateetä juoden.

IKEAsta lähti mukaan aimo läjä tykötarpeita. Samasta ostoskeskuksesta löytyi myös muita kodintarpeita, mutta minä keskitin huomioni muihin liikkeisiin. Eniten ikkunashoppausta suoritin pienoismalleihin erikoistuneessa lelukaupassa, josta löytyi 20-vuotisjuhlan kunniaksi Turtles-ukkoja! En kuitenkaan muistanut kuuluikin minun kokoelmaani 20 vuotta sitten Bebopia ja Rocksteadya. April O'Neiliä en pitänyt juuri minään edes silloin.

Ostarilounaan jälkeen eksyimme vielä rautakauppaan ostamaan kukkia ja Spotlightiin, joka muistuttaa järkyttävää halpahallia. Onneksi samalla ostarilla oli myös elektroniikkaliike, jossa kolusin läpi kahden dollarin DVDt ja pelasin FIFAa kunnes muut olivat ostoksensa tehneet. Kävimme vielä toisessa rautakaupassa, josta löytyi äitini halajama huonekasvi. Kotona Skypetettiin Suomeen isäni -- joka on tänne kahden sunnuntain päästä tänne saapuva -- kanssa, syötiin illallista ja katsottiin taas leffaa. Tällä kertaa katsotiin Stand By Me. Vaikka en ollut sitä nähnytkään, tuntui kuin olisin nähnyt sen monta kertaa. Helposti katsottava modernin elokuvan klassikko, joka soveltuu juuri parhaiten kotishovalla pällistelyyn.

Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen tulikin paluu arkeen. Huomioni kiinnittyi maanantaina pitkälti Lost Vikings pelin pelaamiseen DOSBox ohjelman avulla. Pelasinkin pelin alusta loppuun läpi. Myös ensimmäinen Monkey Island tuli ratkaistua. Töitä piti hakea uudestaan, mutta en saanut sitä vielä aikaiseksi. Ehkä ajattelin, että odottaisin ensiksi hetken vastauksia edellisistä paikoista. Oikeastaan en ajatellut mitään. Hoidin kuitenkin äidin antamat tärkeimmät hommat.

Tänä aamuna heräsin puhelinsoittoon, kun muuttofirma toi suomesta lentorahdilla lähetetyt neljä laatikko äidin tavaroita. Otin mukavan nuorenmiehen vastaan ja vartijat päästivät meidät sisään pohjakerrokseen. Englantini takkuili melkein kuin Colin Firthillä, mutta mukavan jutustelun jälkeen oli asunnossamme lisää tavaraa ja vaatteita, mutta ei yhtään pahvilaatikkoa tai pakkauspaperia. Success!

Olin aikeissa suunnata uudelleen Darling Harbouriin, mutta TVstä tulikin yllätysottelu NBAta. Ottelun jälkeen sain pehvani liikkeelle ja tein melkoisen kävelyreissun keskustan kautta Darling Harbouriin ja "suoraan" takaisin. Matka IMAX-teatterilta kesti melkein tunnin enkä pysähtynyt kuin hetkeksi kiertämään Aquariumiin ja Wildlife Worldin turistirihkamakauppoja. Tämän illan olen viettänyt painiessani arkkiviholliseni ja liittolaiseni eli feisbuukin kanssa. Äidin tavaroista tulleesta Time-lehdestä luin jutun Mark Zuckerbergistä, joka oli samaan aikaan hyvä ja pelottava. Niinkuin Facebook. Tein pari olennaista ystäväpyyntöä, poistin pari ystävää, poistin valheet profiilistani, profiilisivuani rumentavat kuvat ja jopa avasin hieman yksityistä informaatiotani maailmalle.

Olen jo pitkään miettinyt, mikä tulee olemaan Facebookin rooli elämässäni, kun palaan takaisin Suomeen. En todellakaan halua, että se on puhelimeni käytetyin ohjelma ja nettisivuni katsotuin sivu. Tällä hetkellä se pomppaa Chromen aloitussivun ylärivin vasempaan reunaan, mitä pidän jonkinmoisena epäonnistumisena. Unelmoin sen täydellisestä hylkäämisestä, mutta en halua Facebookin määräävän elämäni siihenkään suuntaan. Noin vuosi sitten pidin onnistuneen loman naamakirjasta, jonka katkaisin nähdäkseni valokuvia ihmisistä, jotka olivat puhelinsoiton päässä.

Kultaisella keskitiellä sopisin yhteiset menot ja tiedustelisin kuulumiset ystäviltäni puhelimen avulla ja kasvotusten. Facebookkia pitäisin paluusuuntaisena informaation lähteenä, jonka avaan vain, kun jotain olennaista informaatiota on tarjolla. Facebookin vahvuus on juuri siinä, että se pienentää tämän villin informaation supervaltaväylän ja rakentaa siihen gallialaisen kylän, jossa ovat vain ne ihmiset, jotka sinne itse haluaa. Vaikeinta on päättää, ketkä kuuluvat korkean puuaidan sisäpuolelle ja ketkä jäävät pihalle, ketkä pääsevät suurennuslasilla kurkkimaan aidan yli ja keiltä koko kylä on poistettu kartalta (koko gallia valloitettu?). Helposti käykin niin, että taikoo näkymättömäksi (cloaking?! NERDS!) ihmiset, joilla on eriäviä mielipiteitä. Tärkeintä olisikin säilyttää suvaitsevaisuus, jottei oma kylä täyty vain pienen (tai vielä pahempaa, suuren) piirin jees-profiileista, joiden tarkoitus on parantaa omaa itseluottamusta.

Ehkä löydän jonkun ratkaisun kehittyä FBn käyttäjänä toiveeni mukaisesti ilman, että sosiaalisen maailman taivas putoaa niskaani. Tällä hetkellä haluan kuitenkin osoittaa kunniaa maailman parhaalle blogipäivitykselle tässä interwebin karaokekopissa, jonka ovessa lukee studio. Tai siis blogger.