Järistyksiä

Auringonlasku nykyisen kodin ikkunasta

Queen Mary II

Matkalla Watsons Bayhin

Ravintola Lentävä Kettu

Taas on yksi arkiviikko melkein vierähtänyt loppuun. Tämän viikon aloitin maanantaina (niinkuin monet tekevät. Joidenkin kalentereissa ensimmäinen päivä on sunnuntai?) kävelemällä Circular Queyn tienoille sporttibaariin katsomaan NBA:n All-Star -ottelua. Muuten maanantaihini kuului siivousta, jotta kotimme olisi siistinä seuraavana aamuna saapuvien vieraiden varalta, ja lenkillä käyntiä. Päivälliseksi söimme supisuomalaista stroganoffia (vai onkse joku venäläinen ruoka?), jonka äiti oli valmistanut slow cookerilla (2000-luvun aromipesä) ja ai että oli hyvää.

Tiistaiaamuna heräsin aikaisin puhelimensoittoon. Jo vuodentakaiselta Uuden-Seelannin reissultamme tutut Jukka ja Helena olivat juuri taksissa lentokentällä matkalla kohti viiden tähden Bed & Breakfestiämme. Puoli kahdeksan aikaan he saapuivat ja pienen kuulumisten vaihtamisen jälkeen painuimme kaikki omille tahoillemme päiväunille.

Omat uneni vierähtivät yli yhden, mutta olin olohuoneessa silti aivan hiljaa puoli kolmeen, jolloin vieraammekin heräsivät. Ulkona oli hieman sateista ja itselläni oli kotona kaikki tarvittava lämitettävää stroganoff-lounasta myöten, mutta Jukka ja Helena suuntasivat lounaalle läheiseen ravintolaan. Itse jäin kotiin tv:n ja tietokoneen ääreen.

Äiti ehti tulla kotiin ennen vieraitamme, jotka olivat nähneet julkkiksen läheisessä ravintolassa. Kyseessä oli Westlife -yhtyeen Brian McFadden, jonka nimi oli minulle tuttu, mutta en tiennyt mistä. Lähdimme koko porukalla ulos syömään ja päädyimme siihen samaan ravintolaan, jossa herra McFadden istuskeli terassilla. Loppujen lopuksi Brian seurueineen istui samassa pöydässä yhteensä ainakin kuusi tuntia. Söin pizzaa ja juttelimme mukavia sekä tietysti äidin töistä, sillä Jukkahan oli parikymmentä vuotta äidin pomo.

Keskiviikkona nukuin taas pitkään, mikä johtui lähinnä siitä, että en nukkunut silmäystäkään olohuoneen sohvalla ennen kuin äiti vapautti huoneeni käyttööni noin aamuviiden aikoihin, jolloin siirryin omaan sänkyyni nukkumaan. Aamiaisen ja parin pizzapalan siivittämänä katsoin rauhassa NBA:ta. Ottelun jälkeen lähdin nauttimaan kauniista kesäpäivästä Botanic Gardensiin, jossa luin erittäin vaikeaselkoista kirjaa. Kuudenkymmenen sivun jälkeen odottelen vieläkin, että koska se varsinainen kirja alkaa... Kävin syömässä Whopper Juniorin ja ostamassa langattomat stereokuulokkeet ennen kotiin paluuta. Illalliselle lähdimme Kings Crossiin intialaiseen India Down Under -ravintolaan.

Tänään teimme Jukan ja Helenan kanssa kolmistaan päiväreissun Watsons Bayhin, jossa teimme kivan kävelylenkin ja näimme niin avomeren kuin Sydneyn keskustan paikassa, jossa meri ja mantere kohtaavat. Vastarannalle oli matkaa alle kilometri, mutta maitse matkaa olisi ainakin 200 kertaa enemmän. Voihan sitä tietysti mennä sillan yli tai lautalla, mutta ei ennen 1800-luvun loppua. Kävelymatkan varrella ohitimme Lady Bayn hiekkarannan, joka on kuuluisa siitä (tai oikeastaan ei ole kuuluisa juuri sen takia), että siellä ui lähes pelkästään alastomia ja hekin pelkästään miehiä. Muissa paikoissa oli paremmat näköalat ja niistä tuli otettua jonkin verran valokuvia. Söimme lounasta Watsons Bayn kalaruokaan erikoistuneessa ravintolassa. Oma fishenchipsini oli erittäin pehmeää ja maukasta, mutta annos oli melkein kaksi kertaa liian suuri. Lounaan jälkeen kapusimme vielä toiselle näköalapaikalle korkealle meren rantaan ja söimme jäätelöä ennen lautalle menoa ja keskustaan paluuta.

Onpas tämä taas vaikeaa. Huomenna Jukka ja Helena lentävät Adelaideen, jossa he viipyvät yli kuukauden ennen Sydneyyn paluuta ja me lähdemme äidin kanssa viikonlopuksi Australian pääkaupunkiin Canberraan. Sunnuntaina palaamme takaisin ja illalla isäni saapuu suomesta pariksi viikoksi.

Palataan seikkailuihin vielä kerran tämän kuun puolella ja jaksan ehkä uutisoida maaliskuun suunnitelmista. Hei hei!